Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Keuruun vastaanottokeskuksessa istumaprotesti – poliisi poisti bussiin linnoittautuneet turvapaikanhakijat

Keuruun vastaanottokeskuksen pienimuotoinen juhannuskriisi on ohi.
Keuruun vastaanottokeskuksessa ei ole enää yhtään linja-autoon linnoittautunutta turvapaikanhakijaa.

– Pikku hiljaa tilanne raukesi ja nyt meillä vietetään taas normaalia arkea, kertoo Keuruun vastaanottokeskuksen johtaja Rasul Azizan.

Erikoinen tilanne käynnistyi torstai-iltana, kun Kastellin hätämajoituskeskuksesta Oulusta saapui noin 50 turvapaikanhakijaa bussilla Keuruulle.

Valta-osa matkustavaisista oli alun perin lähtenyt Irakista ja kaikki olivat miehiä. Keuruulla he eivät suostuneet poistumaan bussissa.

– Ilmeisesti uudet ympäristöt ja muut seikat vaikuttivat siihen, että he olivat peloissaan eivätkä halunneet majoittua meille, vaan linnoittautuivat bussiin, Azizan sanoo.

Jo torstaina kymmenkunta tuli ulos bussista.

– Seuraavana päivänä he lähtivät bussista ulos melkein kaikki.

Lopulta bussissa sinnitteli enää kaksi turvapaikanhakijaa.

– He eivät halunneet lähteä sieltä millään tavalla, Azizin kertoo.

Pattitilanne ratkesi vasta, kun poliisi siirsi turvapaikanhakijat ulos bussista ja sisään vastaanottokeskukseen.

– Kaikki ovat jääneet meille, Azizin kertoo.

Ainakaan toistaiseksi kukaan ei ole ilmoittanut haluavansa siirtoa jonnekin muualle.

Protesti johtui rahasta?

Azizinin mukaan yksi turvattomuutta aiheuttanut syy saattoi olla, että Kastellin hätämajoituskeskuksessa turvapaikanhakijoille maksettiin täysi vastaanottoraha, jolla he ostivat ruokansa ja kokkasivat sen itse.

Keuruulla turvapaikanhakijoille tarjotaan ruoka talon puolesta.

– Ja tietysti on ymmärrettävää, että kun he tulivat meille suoraan Oulusta, jossa Kastellin keskus on kaupungin keskustassa, niin tämä Keuruu on aika pieni kaupunki verrattuna Ouluun, Azizin pohtii turvapaikanhakijoille bussimatkan aikana mahdollisesti kehittynyttä kulttuurisokkia.

Keuruulla uusi asukkaita odotti keskikesän suuren juhlan juhannuksen viettoon valmistautuva suomalainen kansa ja vehreä suomalainen luonto.

Vastaanottokeskuksessa ei poltettu kokkoa, mutta juhannustunnelmaa oli tarjolla aivan lähellä.

– Meiltä lähti asiakkaita Mänttään ja osa on ollut ilmeisesti helluntailaisten Ison Kirjan juhannuskonferenssissa, Azizin kertoo.

Iso Kirja on helluntaiherätyksen koulutus- ja konferenssikeskus Keuruulla. Siellä oli käynnissä juhannuskonferenssi oheisohjelmineen. Teemana oli ”Maailma kädessä”.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kommentti: MM-kisojen suorassa lähetyksessä tehtiin käsittämätön ratkaisu – nyt pelisilmä käyttöön, Yle!

  2. 2

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  3. 3

    Perussuomalaiset: Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä

  4. 4

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  5. 5

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  6. 6

    Matti Nykänen suivaantui kovaa tekstiä Janne Ahosesta laukoneelle norjalaistähdelle – ”Norjalaiset ovat ennenkin puhuneet p**kaa”

  7. 7

    ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

  8. 8

    Poliisi: Yli 10 katsojalle ensiapua MM-Lahden väentungoksessa

  9. 9

    Patrik Laine sai alleen 560-hevosvoimaisen ”pedon” – maksaisi Suomessa lähes 200 000 euroa!

  10. 10

    Tiesitkö kikasta? Näin saat vähennettyä nastarenkaiden tuottamaa rengasmelua – jopa täysin ilmaiseksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  6. 6

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  7. 7

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  10. 10

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kommentti: MM-kisojen suorassa lähetyksessä tehtiin käsittämätön ratkaisu – nyt pelisilmä käyttöön, Yle!

  2. 2

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  3. 3

    Perussuomalaiset: Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä

  4. 4

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  5. 5

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  6. Näytä lisää