Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Soini puolustaa Britannian-matkaansa: ”Toiminnassani ei ole mitään moitittavaa”

Politiikka
Timo Soinin mukaan Petteri Orpon hänen Britannian-matkastaan esittämä kritiitti oli väärinymmärrystä. – Me olemme asiat käyneet läpi, Soini sanoi IS:lle.
Ulkoministeri Timo Soini (ps) väisteli eduskunnassa Britannian-matkaansa kohdistuneita kysymyksiä. Kansanedustajat olivat kokoontuneet ylimääräiseen istuntoon Britannian tulevan EU-eron johdosta. Sen käsittelyltä huomion varasti kuitenkin Soinin grillaaminen, jossa erityisesti oppositio oli kärkevänä äänessä.

Soini sivuutti monet kysymyksistä ja painotti, että hallituksen linja on yhtenäinen Britannian EU-eron linjauksista.

Istunnon päätyttyä Soini sanoi, että hän kertoi matkastaan etukäteen sekä pääministeri Juha Sipilälle (kesk) että valtiovarainministeri Petteri Orpolle (kok). Ministerikollega kuitenkin kritisoi Soinin esiintymistä Britanniassa ja tviittasi eilen, että ulkoministerin tulee edustaa yksiselitteisesti hallituksen linjaa.

Miltä se tuntuu, että Orpo on arvostellut matkaanne?

– En minä tuohon osaa muuta sanoa kun, että en sitä kokenut sellaisena. Väärinymmärryksiä tulee. Me olemme asiat käyneet läpi.

Miksi matka piti tehdä näin herkässä tilanteessa?

– Tarvitsemme ensikäden tietoa siitä, mitä on tapahtunut. Lehdistön jutut Britanniassa ovat olleet aika heikkoja siinä, mistä syistä britit äänestivät ei. Halusin ottaa asioista selvää ja otin myös.

Miksi sitä tietoa ei haeta ulkoministerinä vaan puheenjohtajana?

– Tällaisella aikataululla ei ulkoministerivierailut toteudu. Aikataulun puitteissa ei ollut varmaa, tapahtuvatko ministeritapaamiset lainkaan. Jos olisin sanonut, että tapaan sen ja sen ministerin, eikä niin olisi käynyt, kyselisitte te, miksi sinne menitte, kun ette ketään tavannutkaan.

Matka on ollut omiaan herättämään huomiota, koska Soini ei kertonut etukäteen keitä hän matkalla tapaa. Soini erikoisavustaja Riikka Taivassalon Twitter-tilin mukaan Soini olisi tavannut Britannian eurooppaministerin David Lidingtonin sekä Pohjois-Irlannista vastaavan ministerin Theresa Villiersin. Lisäksi Soini olisi tavannut Brexitiä tukeneen parlamentin alahuoneen puheenjohtajan Chris Graylinginin ja konservatiivipoliitikon Michael Dobbsin.

– Minä toimin niin, että etukäteen kerroin. Heti kun tapaamiset varmistui, kerroin pääministerille, keitä tapaan. Toiminnassani ei ole mitään moitittavaa, Soini sanoo.

Kysymykset hallituksen linjaerimielisyydestä saivat vauhtia Soini Sky Newsille antamasta haastattelusta. Ihmetystä syntyi muun muassa siitä, esiintyikö Soini perussuomalaisten puoluejohtajana vai ministeriroolissaan. Häntä tituleerattiin haastattelussa ulkoministeriksi ja varapääministeriksi. Silti Soini katsoo olleensa matkalla puheenjohtajana.

– Kaikki moitteet matkasta ovat puhdasta politiikkaa. Sellaista ajattelua, että olisi jotenkin Suomelle haitallista, että Britannian kanssa ollaan tekemisissä. On täysin välttämätöntä, että pidämme hyvät suhteet Britanniaan.

SOINISTA Suomessa ollaan kateellisia hänen hyville Britannia-yhteyksilleen.

– Sain Britanniassa kehuja siitä, että tulin sinne ja keskustelimme näistä asioista ystävien ja tuttujen kanssa. Se, että minulla on sinne hyvät yhteydet, näyttää olevan joillekin tässä maassa liikaa.

Sky Newsin toimittaja kysyi Soinilta muiden muassa, onko Suomen ero EU:sta kansanäänestyksen kautta mahdollinen. Soini vetosi vastauksessaan hallitusohjelmaan, jossa ei ole mainintaa kansanäänestyksestä.

– Se ei ole tämän hallituksen asia, mutta toki keskustelu on nyt avattu ja keskustelu on äänekästä, Soini sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

    3. 3

      Brittilehdet: Enontekiöllä viikonloppuna puukotettu nainen oli Britannian kansalainen

    4. 4

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    5. 5

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    6. 6

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    7. 7

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    8. 8

      Pohjois-Korean virallisesta käyttöjärjestelmästä löytyi nolo moka – ”Luvattoman helppo ja alkeellinen”

    9. 9

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    10. 10

      Hanna-Maria Seppälä lopettaa uintiuransa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    8. 8

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    9. 9

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

    3. 3

      Brittilehdet: Enontekiöllä viikonloppuna puukotettu nainen oli Britannian kansalainen

    4. 4

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    5. 5

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    6. Näytä lisää