Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pizzerian epäillään kiertäneen yli 300 000 verot Jyväskylässä

Poliisi epäilee jyväskyläläispizzerian salanneen tulojaan yli 600 000 euron arvosta.
Pimeän myynnin ansiosta yrityksen epäillään välttäneen yli 300 000 euron verot. Summasta noin kolmannes on vältettyä arvonlisäveroa, loput ovat maksamatta jääneitä tuloveroja.

Verottaja ja poliisi ovat tutkineet pizzerian liiketoimintaa vuosien 2011–2015 ajalta. Poliisi tutkii kokonaisuutta törkeänä veropetoksena ja törkeänä kirjanpitorikoksena.

Pääepäilty on tuomittu törkeästä veropetoksesta jo aiemmin 2000-luvulla. Keski-Suomen käräjäoikeus on asettanut merkittävän määrän pääepäillyn ja hänen yhtiömiestensä omaisuutta vakuustakavarikkoon.

Rikoskomisario Mikko Porvali Sisä-Suomen poliisista sanoo, että veronkierrolle ja kassan ohi myymiselle ovat tyypillisimpiä alat, joilla liiketapahtumia on paljon.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

  2. 2

    Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

  3. 3

    Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

  4. 4

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  5. 5

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  8. 8

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  9. 9

    Suosikkijuontaja Tuija Pehkoselta avoin kirjoitus vartalostaan – säästi rahaa silikonirintoihin: ”Puristelin rintojani muhkeammiksi”

  10. 10

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  5. 5

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  6. 6

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  10. 10

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

  2. 2

    Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

  3. 3

    Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

  4. 4

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  5. 5

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  6. Näytä lisää