Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kansanedustajan palkkio reilu 6000 €/kk – tämän päälle jopa satojentuhansien lisätulot

Eduskunta
Kansanedustajat tienasivat viime vuonna suuria summia reilun 6 000 euron kuukausipalkkionsa päälle.

KESÄKUUN lopussa tuli umpeen aikaraja, jota ennen kansanedustajien piti ilmoittaa tulojaan vuodelta 2015.

Puhemiesneuvoston ohjeiden mukaan kansanedustajien sidonnaisuusilmoituksissa pitää kertoa edustajantoimeen kuulumattomat tehtävät sekä niistä saadut tulot, jos ne ylittävät vuodessa 5 000 euroa.

Ilmoitusvelvollisuus koskee myös elinkeinotoimintaa sekä siitä saatuja yli 5 000 euron tuloja.

Suurista tienesteistä sidonnaisuusilmoituksessa kertoi kansanedustaja Jari Leppä (kesk), joka ilmoitti 447 300 euron tulot. Leppä kertoi Ilta-Sanomille, että kyseessä on hänen perheyrityksensä toiminta.

– Meidän päätuotantosuunta on maidontuotannossa. Tuotamme 650 000–700 000 litraa vuodessa. Päälle tulee myös metsätalouden ja urakoinnin tulot sekä tuet, Leppä sanoo.

Lepän mukaan kyseessä ei ole puhdas tulo, vaan yrityksen liikevaihto.


MYÖS kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo (kok) kertoi ilmoituksessaan kovasta tilistä. Harkimo kertoi ilmoituksessaan nostaneensa viime vuonna 400 000 euron osingot.

Kansanedustaja Eero Suutari (kok) avasi ilmoituksessaan suurta sijoitusomaisuuttaan. Suutarin ilmoituksen mukaan hänellä on Nordean sijoitussalkku, jonka arvo oli vuoden 2015 lopussa 6 528 745,38 euroa, ja Evli/LähiTapiolan sijoitussalkku, jonka arvo oli 1 048 273,66 euroa.

Tarkat tiedot sijoituksista uupuivat pääministeri Juha Sipilän (kesk) kansanedustajan sidonnaisuusilmoituksesta.

”Ei kohdassa tarkoitettuja omistuksia tai omistus­osuuksia. Ainoastaan talletuksia ja rahasto-osuuksia, joita ilmoitusvelvollisuus ei koske”, kerrotaan Sipilän ilmoituksessa tämän omistuksista liike- ja sijoitustoimintaa varten.

Hallituksesta merkittävät tulot ilmoitti liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk), joka ilmoitti saaneensa 58 193 euroa luontoisetuja osittain omistamastaan Oy Vallila Interior Ab:sta. Berner toimii yhtiön puheenjohtajana.

Kansanedustajan palkkio on 6 407 euroa kuukaudessa ja yli 12 vuotta palvelleella kansanedustajalla 6 887 euroa kuukaudessa.


KANSANEDUSTAJAN palkkion ohella edustajalle maksetaan joka kuukauden 15. päivä kulukorvaus, joka on tarkoitettu kansanedustajan tehtävästä aiheutuvien kustannusten maksamiseen. Kulukorvaus on verotonta.

Edustajan kotipaikasta riippuen hän saa kulukorvausta 30 prosentin (986,81 euroa), 40 prosentin (1 315,75 euron) tai 55 prosentin (1 809,15 euron) mukaan. Edustajalle, joka on valittu muusta kuin Helsingin tai Uudenmaan vaalipiiristä, suoritetaan kulukorvaus 40 prosentin mukaan laskettuna.

Ilta-Sanomien ohessa oleva selvitys perustuu kansanedustajien sidonnaisuusilmoituksiin, joihin edustajien piti ilmoittaa vuoden 2015 tulojaan 30.6.2016 mennessä. Selvityksestä on rajattu pois alle 1 000 euron tuloja ja tuloja, joiden on ilmoitettu liittyneen päätoimeen ennen kansanedustajan tehtävää.

Näin paljon lisätuloja kansanedustajilla on

Jari Leppä (kesk):
  • Maatila: maidontuotanto, metsätalous, lomamökkien vuokraus, tulot 447 300 euroa

Harry Harkimo (kok):
  • Hjallis Promotion Ab Oy:n hallituksen jäsen (omistus 100%), osinkotulot vuonna 2015: 400 000 euroa

Eero Suutari (kok):
  • Sunit Oy:n hallitus 2 269,40
  • Kainuun Voiman hallitus 3 800
  • Sunit Oy, 26,9% omistus, osinko 62 609,75,
  • vuokratulojen arvo vuodessa 18 000,
  • yhteensä: 86 679 euroa

Esko Kiviranta (kesk):
  • Keskinäinen Henkivakuutus­yhtiö Suomen hallitus, vuositulo 27 600
  • Maatalousyrittäjä, maatalouden tuloa 34 584
  • yhteensä: 62 184 euroa

Anne Berner (kesk):
  • Oy Vallila Interior Ab, luontoisetuja 58 193 euroa

Riitta Myller (sd):
  • Finnfund, hallintoneuvosto 2 500
  • Rahasto-osuuksia, kaksi sijoitusasuntoa, metsäpalsta ja kiinteistö. Pääomatulo 2015 verotuksessa 46 905
  • yhteensä: 49 405 euroa

Kari Uotila (vas):
  • HOK-Elanto osuuskunnan hallinto­neuvoston 2. vpj. 32 950
  • Espoon kaupunginvaltuuston jäsen, 15 950
  • yhteensä: 48 900 euroa
Joakim Strand (r):
  • Vaasan kaupunginvaltuuston pj. 16 872,50
  • Pohjanmaan liiton hallituksen pj. 7 629
  • Vaasan Sähkö oy:n hallituksen pj. 12 224
  • EPV Energia oy:n hallitus 8 200
  • yhteensä: 44 926 euroa
Lasse Hautala (kesk):
  • Ilkka-Yhtymä Oyj:n hallintoneuvoston pj. 22 000
  • Finnvera Oyj:n hallintoneuvosto 4 000
  • Suupohjan peruspalveluliikelaitos kuntayhtymä, johtokunnan jäsen 5 050
  • Suomen Kuntaliitto ry, hallituksen jäsen 4 750
  • Kauhajoen kaupunki, valtuuston pj. 7 870
  • yhteensä: 43 670 euroa
Sari Raassina (kok):
  • Kuopion kaupunki: valtuuston 1. varapuheenjohtaja. Vuoden 2015 tulot 10 075.
  • Kuopion Energia Oy:n pj. 11 375
  • Savonia Ammattikorkeakoulu Oy:n pj. 8 587,50
  • Sakara Trials oy hallituksen jäsen, omistus­osuus 25 %. Vuoden 2015 osingot 11 075
  • yhteensä: 41 113 euroa

Susanna Koski (kok):
  • Kokoomuksen Nuorten Liitto ry:n pj. 34 620
  • Banijay Finland Oy, esiintymispalkkio 5 068,50
  • yhteensä: 39 689 euroa
Eero Lehti (kok):
  • Keravan kaupunginhallituksen pj. 9 141
  • Eilakaisla Oy:n pj. 12 000
  • Biohit Oyj, hallituksen jäsen, 15 000
  • yhteensä: 36 141 euroa
Markku Pakkanen (kesk):
  • Kouvolan kaupunki, 6 678,60
  • Yleisradion työkorvaus, 1 300
  • Kevan valtuutettu, 1 575
  • Kuljetusyrittäjä, oma yritys, 100 %:n omistus. 2 986,26, MaSa Lines Ay Kuljetusyritys, 50 %:n omistus. 23 589,09
  • yhteensä: 36 129 euroa

Antero Vartia (vihr):
  • Kaivopuiston Mattolaituri Oy:n pj. luontoisetujen määrä 15 150
  • Ronola Oy:n pj. luontoisetujen määrä 19 860
  • yhteensä: 35 010 euroa

Mika Raatikainen (ps):
  • Helsingin kaupungin kaupunginvaltuutettu, pelastuslautakunnan puheenjohtaja, kaupunginhallituksen jäsen, kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsen, 34 071 euroa
Jyrki Kasvi (vihr):
  • Länsimetro Oy, hallituksen jäsen, 2 000
  • Yleisradion hallintoneuvoston jäsen, 2 600
  • Espoon kaupunki, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, 25 500
  • Vapaa toimittaja, puhuja ja konsultti, tuloja 2 950
  • yhteensä: 33 050 euroa
Maria Guzenina (sd):
  • Espoon valtuuston jäsen, kaupunginhallituksen jäsen ja valtuuston neuvottelutoimikunnan puheenjohtaja. Tehtävistä Espoossa saadut tulot yhteensä 30 250
  • Postin hallintoneuvoston jäsen, 2 500
  • yhteensä: 32 750 euroa
Mikko Alatalo (kesk):
  • Pispala Sound Oy:n omistaja, asunto- ja muut luontoisedut 14 016
  • Tekijänoikeustulot 18 610
  • yhteensä: 32 626 euroa

Mats Nylund (r):
  • Österbottens svenska producentförbund rf. liittopj. 10 033
  • Svenska lantbruksproducenternas central­förbundet 1. vpj. 8 308
  • Metsäliitto osuuskunnan edustajisto 1 600
  • Oman tilan viljely 12 669
  • yhteensä: 32 610 euroa
Ben Zyskowicz (kok):
  • HOK-Elannon hallintoneuvoston vpj. 31 000 euroa
Markku Rossi (kesk):
  • Alko Oy, hallintoneuvoston jäsen, 2 800
  • Kuopion kaupunki, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, 18 187,50
  • Vanhamäki säätiö, hallituksen jäsen, 1 600
  • Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin kunta­yhtymän pj. 8 115
  • yhteensä: 30 703 euroa
Jutta Urpilainen (sd):
  • Suomen Pankin pankkivaltuuston jäsen, 7 555,88
  • Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran hallintoneuvoston jäsen, 2 724,6
  • Kokkolan kaupunki, kaupunginvaltuuston pj. 6 245
  • Suomen Kansallisooppera, hallituksen jäsen 4 040
  • JP Morgan chase bank London, puhujapalkkio seminaarista 9 188,08
  • yhteensä: 29 754 euroa
Harri Jaskari (kok):
  • Pirkanmaan liiton maakuntahallituksen pj. tulot 12 000
  • Tampereen kaupunki, tulot 2 070
  • Luovutusvoittoa Nordic Senior Service oy:n osakkeiden myynnistä 17 846,75
  • yhteensä: 29 917 euroa

Thomas Blomqvist (r):
  • Nylands Svenska Producentförbund, pj. tulot 5 840
  • Svenska Lantbruksproducenternas Centralförbund, hallituksen jäsen, tulot 7 932
  • Vuoden 2015 maataloustulo (oma tila) 14 781,64.
  • yhteensä: 28 554 euroa
Wille Rydman (kok):
  • Helsingin kaupungin luottamustehtävistä tulot vuodelta 2015 yhteensä 19 624,58
  • Suomen Pokerinpelaajat ry:n pj. 6 666,66
  • yhteensä: 26 291 euroa
Sanna Lauslahti (kok):
  • Espoon kaupunginvaltuusto 10 750
  • Luona Oy 15 200
  • yhteensä: 25 950 euroa  

Ota kantaa

Onko kansanedustajien palkkio kohdallaan?

Kyllä 29% Ei 71%
Ääniä yhteensä 9965

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    7. 7

      Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    10. 10

      Silminnäkijä Imatralta Ilta-Sanomille: ”Rikospoliisin teknikot tutkivat henkilöautoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. Näytä lisää