Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kommentti: Perussuomalaisten suosio laskee – Timo Soini on ansassa

Perussuomalaisten kannatusromahdus ajaa puoluetta epätoivoiseen uhkapeliin, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Perussuomalaiset putosi Ylen uudessa mittauksessa kuudenneksi, vasemmistoliiton taakse. Puolueen kannatus oli 8,6 prosenttia.

Timo Soini pääsi viime hallituksen aikana pilkkaamaan vihreitä ja vasemmistoliittoa, ”takiaispuolueita”, jotka roikkuivat hallituksessa pienestä kannatuksestaan huolimatta. Nyt perussuomalaisista on tulossa takiaispuolue, vaikka sillä vielä onkin paljon paikkoja eduskunnassa viime vuoden hyvän menestyksen ansioista. Puolueen painoarvo suhteessa myötätuulessa eteneviin kokoomukseen ja keskustaan kuitenkin pienenee.

Perussuomalaisten riveissä hermot kiristyvät. Yksi loikka nähtiin jo, kun Maria Tolppanen siirtyi demareihin. Sdp ei kuitenkaan ole perussuomalaisten suurin ongelma nyt. Myös sen kannatus laski Ylen mittauksessa. Perusduunarien paluumuutto voi olla tyrehtynyt, mutta osa perussuomalaisista valitsee nyt vakaammat porvaripuolueet keskustan ja kokoomuksen.

Yksi kikka jäljellä

Soinilla on yksi kikka jäljellä ja sitä hän jo viime viikolla aktiivisesti vilkutti.

Perussuomalaisten nuorten Sebastian Tynkkynen alkoi tehtailla kansalaisaloitetta EU-erosta Britannian Brexit-vaalikiiman myötä. Tynkkynen ei ole Soinin suosikkipoika, mutta puheenjohtaja ei tehnyt mitään viheltääkseen peliä poikki. Päin vastoin.

Soini päästi paljon Tynkkystä uskottavamman Sampo Terhon puhumaan medialle levottomia Fixitista, Suomen euroerosta. Soini itse teki mystisen matkan Britanniaan, jossa antoi mallia siitä kuinka levottomia puhutaan oikein englannin kielellä. Soini sai synninpäästön pääministeri Juha Sipilältä, koska ilman perussuomalaisia hallitus kaatuisi ja Soini pysyi jossain rajoissa.

Perussuomalaisten suuri menestys alkoi eurokriisin ja Kreikan ja Portugalin tukipakettien myötä. EU voi joutua kohta pelastamaan Italian pankkeja, mikä taas herättänee raivoa rivikansalaisissa. Perussuomalaisten sihdin siirtyminen taas EU:n haukkumiseen olisi looginen veto. Hallituksessa niin on vain paha tehdä, sillä kokoomuksen pinna palaa. Hallituksesta käsin harjoitettu eurokritiikki vaikuttaa äkkiä tekopyhältä, kun pakosta tehdään toisin kuin puhutaan.

Vielä loogisempaa perussuomalaisten pelastamiseksi olisi viedä puolue oppositioon. Silloin kuitenkin hallitus kaatuisi. Sdp on ilmoittanut tulevansa hallitukseen vain vaalien kautta. Pikavauhdilla järjestettyihin vaaleihin perussuomalaisten kannatus tuskin ehtisi kohota, vaikka Soini kuinka toreilla puhisisi.

Suo siellä, vetelä täällä.

EDIT: Korjattu tieto: Tynkkynen teki aloitteensa ennen Britannian Brexit-äänestystä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    6. 6

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    7. 7

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    8. 8

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    9. 9

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    10. 10

      Imatran kolmoismurhasta epäillyllä useita rikostuomioita – tuomittu taponyrityksestä ja rattijuopumuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    6. 6

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    6. Näytä lisää