Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuopiolaismies harjoitti seksiä unissaan – hovioikeus hylkäsi syytteen pakottamisesta

Kuopio
Itä-Suomen hovioikeus on hylännyt perheelliselle kuopiolaismiehelle luetun syytteen pakottamisesta seksuaaliseen tekoon sillä perusteella, että mies on voinut toimia unissaan.
– Asiassa on kuultu todistajana vastaajan aviopuolisoa, joka on kertonut muun muassa, että heidän toisella pojallaan oli esiintynyt lapsena unissakävelyä, hovioikeus kertoo julkisessa selosteessaan.

Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi 58-vuotiaan kuopiolaismiehen viime joulukuussa pakottamisesta seksuaaliseen tekoon seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tutkittu rikos oli tapahtunut marraskuussa 2014.

Käräjäoikeus määräsi tuomitun maksamaan asianomistajalle eli toiselle miehelle korvaukseksi kärsimyksestä 1 500 euroa, ansionmenetyksestä 950 euroa ja asianosaiskuluista 395 euroa.

Valtiolle mies velvoitettiin korvaamaan 168 euroa todistelukustannuksia.

Käräjäoikeus määräsi jutun asiakirjat ratkaisun lopputulosta ja sovellettuja lainkohtia lukuun ottamatta salaisiksi 60 vuoden ajaksi.

58-vuotias mies valitti käräjäoikeuden tuomiosta Itä-Suomen hovioikeuteen.

Hovioikeudelle esitettiin uutena kirjallisena todisteena neurologian erikoislääkärin Markku Partisen laatima lausunto, jonka mukaan ihminen kykenee harrastamaan seksiä unissaan.

– Tällöin kyseessä on unenaikainen erityishäiriö eli parasomnia, jota kutsutaan muun muassa nimellä sexsomnia tai unenaikainen seksuaalinen käyttäytymishäiriö. Tämä häiriö on sukua unissakävelylle, Partinen kirjoitti.

Partisen mukaan sexsomniakohtaus alkaa yleensä unen ensimmäisen kolmanneksen aikana syvän NREM-unen siirtymävaiheessa. Kolmanneksen aikana henkilö voi kosketella toista seksuaalisesti ja myös yhdyntä kohtauksen aikana on mahdollista.

Kohtaukseen liittyy muistamattomuus ja kohtauksen jälkeen henkilö voi olla hämmentyneen ja sekavan oloinen. Sexsomnia voi olla myös periytyvää.

– Periytyvyys voi näkyä myös siten, että henkilön suvussa on ollut muita, joilla on esiintynyt lapsena muun muassa unissakävelyä, Partinen totesi.

Hänen muistutti, että alkoholin nauttiminen voi olla laukaisemassa kohtausta.

– Todellisessa sexsomniassa kohtauksia ilmenee yleensä kuitenkin myös ilman alkoholin nauttimista, erikoislääkäri Partinen ilmoitti.

Hovioikeus viittaa päätöksen julkisessa selosteessa Partisen asiantuntijalausuntoon.

– Lisäksi hovioikeus on ottanut huomioon näytön harkinnassa, että väitetty rikos on kohdistunut vastaajan kanssa samaa sukupuolta olevaan henkilöön, hovioikeus toteaa.

Hovioikeus muistuttaa 58-vuotiaan miehen aviovaimon todistajalausunnosta, jonka mukaan pariskunnan toisella pojalla oli lapsena unissakävelyä.

Hovioikeus ei pidä kaiken selvityksen perusteella poissuljettuna 58-vuotiaan miehen esittämää vaihtoehtoista tapahtumainkulkua, jonka mukaan hän on tutkitussa tilanteessa toiminut unitilassa ja häneltä on siten puuttunut rikoksen syyksiluettavuuden edellyttämä tahallisuus.

Itä-Suomen hovioikeus on hylännyt syytteen ja vapauttanut 58-vuotiaan miehen käräjäoikeuden tuomitsemasta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta.

Hovioikeus velvoittaa valtion korvaamaan miehelle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 4 625 euroa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  3. 3

    Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

  4. 4

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  5. 5

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  6. 6

    Marja Hintikan lapset sekoittivat äitinsä ja Jennifer Lopezin takapuolet – ”Elän tällä seuraavat 30 vuotta”

  7. 7

    Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

  8. 8

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  9. 9

    Toinenkin iso moka Oscar-gaalassa – tuottaja sekoitettiin kuolleeseen ystäväänsä

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  6. 6

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  7. 7

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  8. 8

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  3. 3

    Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

  4. 4

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  5. 5

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  6. Näytä lisää