Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Puolustusvoimilta varastettu rynnäkkökivääri löytyi – kaksi miestä vangittu

Sarjatuliase
Automurtojen yhteydessä kadonnut puolustusvoimien rynnäkkökivääri löytyi, mutta poliisi on vaitonainen sen löytöpaikasta.
Viime viikon torstain ja perjantain välisenä yönä murtauduttiin Lahdessa Kärpäsen kaupunginosassa useisiin henkilöautoihin. Yksi murron kohteista oli puolustusvoimien ajoneuvo, jossa oli puolustusvoimien omaisuutta, muun muassa rynnäkkökivääri, joka päätyi murtautujien matkaan.

Tutkinnan aikana poliisi teki useita kotietsintöjä ja kiinniottoja. Perjantain aikana poliisi sai kiinni kaksi automurroista epäiltyä noin 30-vuotiasta lahtelaista miestä. Heidän hallustaan löydettiin osa anastetusta puolustusvoimien omaisuudesta. Rynnäkkökivääriä ei kuitenkaan vielä tuolloin löydetty.

Tiistaina kiinniotetut miehet vangittiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä varkauteen ja törkeään ampuma-ase rikokseen.

Poliisi sai vinkin aseesta

Poliisi sai kadoksissa olleen rynnäkkökiväärin haltuunsa keskiviikkona. Aseen haltuun saamisen yhteydessä ei tehty kiinniottoja. Poliisi on vaitonainen aseen löytöpaikasta.

– Siitä ei voida kertoa tämän tarkemmin. Me saimme aseen olinpaikan tietoon ja sieltä se saatiin sitten haltuun, kertoo rikoskomisario Ville Hahl Hämeen poliisista.

Poliisi ei kommentoi tuliko tieto aseen sijainnista kahdelta vangitulta mieheltä. Ase ei kuitenkaan ollut vangittujen miesten hallussa.

Rikoskumppaneita selvitetään

Poliisi jatkaa asian esitutkintaa vangittujen epäiltyjen kuulemisella sekä heidän kanssaan samassa murtopuuhassa olleiden rikoskumppaneiden selvittämisellä.

– Epäillään, että vähintään yksi on ollut vielä mukana. Yksi tai kaksi, kertoo Hahl.

Poliisi ei tiedottanut asiasta aiemmin tutkinnan turvaamisen ja rynnäkkökiväärin etsintöjen keskeneräisyyden vuoksi.

Hämeen poliisi teki yhteistyötä Kaakkois-Suomen ja Lapin poliisin kanssa rynnäkkökiväärin etsinnässä. Lisäksi poliisi pyysi ja sai puolustusvoimilta virka-apuna kalustoa ja henkilökuntaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

  2. 2

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  3. 3

    Hanna-Maria Seppälä lopettaa uintiuransa

  4. 4

    Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

  5. 5

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  6. 6

    ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

  7. 7

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  8. 8

    Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

  9. 9

    Kahta miestä esitetään vangittavaksi Kerimäen ammuskelusta – tulittivat liikkuvaa autoa käsiaseella

  10. 10

    Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  6. 6

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  7. 7

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  8. 8

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  9. 9

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

  2. 2

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  3. 3

    Hanna-Maria Seppälä lopettaa uintiuransa

  4. 4

    Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

  5. 5

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  6. Näytä lisää