Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Nykypäivän Auervaara iskee Tinderissä – 3 tositarinaa katalista hurmureista

Petos
Auervaara iskee nykyisin todennäköisimmin netissä. Yksi nykypäivän Auervaara huijasi kolmelta naiselta yhteensä noin 200 000 euroa.
Alkuperäinen Auervaara etsi uhrinsa lehti-ilmoitusten avulla. Ruben Oskar Jansson huijasi aikanaan omaisuuksia kymmeniltä naisilta. Hän vaihtoi sukunimensä Auervaaraksi ja jatkoi toimintaansa 1930-luvulta 1960-luvulle asti. Hänen sukunimensä muodostui petollista hurmuria tarkoittavaksi käsitteeksi.

Nykyään tapauksia tulee ilmi tasaiseen tahtiin.

– Sinänsä tämä ei ole mikään ilmiö. Näitä tulee tasaisen epätasaisesti, sanoo rikoskomisario Juha Holopainen Helsingin poliisista.

Myös Auervaarat ovat siirtyneet nykyaikaan, lehti-ilmoituksista nettiin.

– Tämäkin on nykyään muuttanut muotoaan, kun se on siirtynyt usein pitkälti virtuaalimaailmaan. Sosiaalinen media on nyt se tämän päivän juttu, sieltä ne vedätykset usein lähtevät.

Aluksi joko tarjotaan pilvilinnoja tai vedotaan myötätuntoon. Eli strategia on sinänsä aivan sama kuin ennenkin. Holopainen muistuttaa, että jos joku alkaa kuulostaa liian hyvältä, olisi hälytyskellojen syytä soida. Erityisesti siinä vaiheessa, kun aletaan pyytää rahaa erilaisilla verukkeilla.

Näin nykypäivän Auervaara huijasi kolmea suomalaisnaista. Teot tapahtuivat viime vuonna. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi alkuvuodesta miehen kolmen vuoden ehdottomaan vankeuteen useista törkeistä petoksista.

1. Tapasi lomamatkalla – mies huijasi 38 000 euroa

Suomalaisnainen tutustui mieheen lomamatkallaan ulkomailla. Mies oli kertonut olevansa liikemies ja asekauppias. He alkoivat pitää yhteyttä.

Mies pyysi, että hän voisi käyttää naisen luottokorttia lentojen hankkimiseen, koska hänen oma korttinsa oli kopioitu ulkomailla. Samalla mies oli luvannut, että hän siirtää naisen tilille 15 000 puntaa. Rahat tulivat, mutta summa oli 15 euroa. Mies kertoi, että pankissa joku oli tehnyt virheen. Samalla miehen tekemä lasku naisen luottokortille kasvoi nopeasti.

Nainen ei epäillyt mitään, koska he olivat yhdessä. Naisen mukaan he olivat menossa naimisiin. Mies oli asunut naisen luona kuusi kuukautta.

Kaikkiaan mies huijasi naiselta noin 38 000 euroa. Lisäksi nainen oli raskaana. Mies kertoi, että hän ei ollut luvannut naiselle mennä naimisiin ja että heidän suhteensa oli raskauden myötä kuihtunut.

2. Tapasi Tinderissä – mies huijasi 96 000 euroa

Toinen suomalaisnainen tutustui mieheen Tinder-palvelun kautta. Mies kertoi olevansa bisnesmies, entiseltä ammatiltaan armeijan hävittäjälentäjä. Hän kertoi sittemmin ryhtyneensä asekauppiaaksi ystävänsä kautta. Hänen Facebook-sivultaan löytyi paljon kuvia, joissa hän muun muassa lentää yksityiskoneilla. Naiselle syntyi mielikuva siitä, että mies oli todella varakas.

Mies oli kertonut, että hän oli paljon Suomessa, koska oli käynyt neuvotteluja aseostoista Suomen armeijan kanssa.

Mies myös toivoi hankkivansa naisen kanssa yhteisen asunnon. Hän myös pyysi, että nainen hankkisi luottokortin, koska hänen oma tilinsä oli suljettu. Syyksi hän kertoi vero­viranomaisten selvitykset.

Nainen kertoi esitutkinnassa, että hän oli maksanut miehen ostoja ja antanut luottokorttitietonsa miehelle. Nainen oli myös irti­sanoutunut työpaikastaan ja allekirjoittanut työsopimuksen miehen kanssa. Kyse oli miehen hotelliprojektista Suomessa. Mies huijasi naiselta noin 96 000 euroa.

3Tapasi Tinderissä – mies huijasi 62 000 euroa

Kolmas nainen tapasi saman miehen Tinder-palvelussa. Mies kertoi heti, että hänellä on asefirma. Lisäksi mies kertoi, että hänellä on yökerhoja ja asuntoja eri puolilla maailmaa. Pian mies ehdotti, että nainen ottaisi luottokortin, ja että heidän pitäisi sovittaa korttinsa yhteen ja olla pariskunta. Luottokorttivelka nousi nopeasti.

Mies lupasi maksaa. Hän selitti, että asefirmasta johtuen hän ei voinut maksaa suoraan naiselle, vaan rahat täytyi kierrättää luottoyhtiöiden kautta. Tämän vuoksi naisen piti hakea pikavippejä, jotka mies sitten maksaisi näille luottoyhtiöille. Järjestely oli kuulostanut erikoiselta, mutta nainen luotti mieheen, kun tämä oli näyttänyt dokumentteja, joiden mukaan hänellä oli tilillään 2 000 000 euroa.

Myöhemmin mies pyysi, että nainen ottaisi ystäviltään ja sukulaisiltaan lainaa. Mies selitti taas, ettei hän voi laittaa rahaa firmansa tililtä yksityishenkilölle, mutta jos nainen laittaisi rahat hänen tililleen, hän voisi palauttaa ne ja lisätä summaan ikään kuin vahingossa yhden nollan. Miehen lakimies oli kuulemma neuvonut tekemään näin.

Mies huijasi naiselta noin 62 000 euroa. Lisäksi nainen menetti työpaikkansa, koska mies palkkasi hänetkin hotelliprojektinsa vetäjäksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    2. 2

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Trump-vastainen Naisten marssi valtaa Washingtonin – luvassa jopa isompi tapahtuma kuin virkaanastujaiset

    5. 5

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    6. 6

      ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

    7. 7

      Asianajaja kuuli sarjahukuttajan kiinniotosta rouvaltaan

    8. 8

      Upea hiihto! Krista Pärmäkoski sijoittui toiseksi maailmancupin osakilpailussa

    9. 9

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    6. 6

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    7. 7

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    8. 8

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    9. 9

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    10. 10

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    2. 2

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Trump-vastainen Naisten marssi valtaa Washingtonin – luvassa jopa isompi tapahtuma kuin virkaanastujaiset

    5. 5

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    6. Näytä lisää