Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Katso video: Rottalauma keskellä katua Helsingin ydinkeskustassa – ”Rottakanta on kasvanut”

Tuhoeläimet
Hämärän aikaan mielellään liikkuvat rotat näyttäytyvät myös päivällä, jos tarjolla on ruokaa.
Usean rotan lauma keskellä Helsinkiä kiinnitti viime perjantaina ihmisten huomion. Ilta-Sanomien toimittajan tilanteesta nappaamalla videolla näkyy, kuinka rotat lopulta kipittävät pusikkoon.

Tuholaistorjuntayrityksen EStorjunnan omistaja Pertti Jumppanen arvioi rottien määrän Helsingin alueella hieman kasvaneen.

– Mielestäni rottakanta on vähän kasvanut. Tuntuu ainakin, että on enemmän tilauksia. Rottien kannalta on ollut hyviä, leutoja talvia, mikä on ehkä vaikuttanut siihen, Jumppanen pohtii.

Vaikka rotat liikkuvat yleensä hämärän laskeuduttua, eivät ne ole poikkeuksellinen näky päiväsaikaankaan. Etenkin ruoka houkuttelee rottia näyttäytymään myös päivällä, kertoo Helsingin Tehotorjunnan johtaja Jouko Kauppinen.

– Ihminen on aika suuri syy rottien leviämiseen. Kun ostetaan ruokia ja heitetään ruoantähteitä sisältävät pakkaukset maahan, se kyllä houkuttelee rottia, Kauppinen toteaa.

Jyrsijät ovat haitaksi rakenteille

Tuholaistorjujien mukaan siimahäntiä on kaikkialla – niin omakoti- kuin kerrostaloalueilla. Kaupungissa rottia näkee usein puistoissa ja taloyhtiöiden roskakatoksissa.

– Siellä on rotan kannalta hyvät hajut. Puistoissa taas pensaan juuristoon on hyvä kaivautua, Jumppanen selittää.

Jos omakotitalon ympärille ei ole rakennettu salaojaa, voivat rotat kaivautua talon alle ja rakenteisiin.

– Ne tuhoavat rakenteita, syövät sähköjohtoja ja putkia ja kaivautuvat sokkeliin. Ne voivat tehdä viemäriputkeen reiän ja tulla sitä kautta ihan sisätiloihin, Jumppanen sanoo.

Rotta kurkisti vessanpytystä

Esimerkiksi muutama vuosi sitten Ilta-Sanomat uutisoi etelähelsinkiläisestä kerrostaloyhtiöstä, jossa rotat pääsivät asuntoihin viemäriputkea pitkin. Isännöitsijän mukaan rottia oli käynyt ylimpienkin kerrosten asunnoissa, jopa vessanpöntön kautta.

Myös Kauppinen kertoo, että joskus on rotta kurkistanut vessanpöntöstä.

– Meilläkin on ollut sellainen tapaus, että kuudennen kerroksen vessanpytystä oli tullut rotta.

Kauppisen mukaan rotat viihtyvät hyvin viemäristössä. Etenkin, kun viemäriin kaadetaan rasvaa ja ruoantähteitä, jotka kelpaavat jyrsijöille hyvin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

  2. 2

    Britannian sunnuntain lehdet harmillista luettavaa Saara Aallon kannalta – X Factor-jutut keskittyvät yhteen aiheeseen

  3. 3

    Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

  4. 4

    X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

  5. 5

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  6. 6

    Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

  7. 7

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  8. 8

    Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

  9. 9

    Vantaalainen Tuija pelästyi näyttävää haloilmiötä: ”Luulin, että Aurinko räjähtää”

  10. 10

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  10. 10

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  6. 6

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  10. 10

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

  2. 2

    Britannian sunnuntain lehdet harmillista luettavaa Saara Aallon kannalta – X Factor-jutut keskittyvät yhteen aiheeseen

  3. 3

    Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

  4. 4

    X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

  5. 5

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  6. Näytä lisää