Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Nyt repesi Anttila-raivo: ”Vartijoita kutsuttu apuun”

Konkurssiin ajautuneen Anttilan asiakkaiden raivo on kohdistunut tavaratalon myyjiin niin, että jopa vartijoita on jouduttu kutsumaan apuun.
Anttilan henkilökunnalle eilinen oli raskas päivä. Konkurssin jälkeisen irtisanomisilmoituksen jälkeen moni on joutunut kohtamaan myös raivostuneita asiakkaita, huutamista ja solvaamista. Tämä johtuu siitä, että konkurssin myötä asiakkaat eivät saa verkkokaupasta ostamiaan tavaroita. Raivo on purkautunut tavarataloissa.

– On huudettu päin naamaa solvauksia, on heitetty tavaroita ja hyvä ettei ole käsiksi käyty. Vartijoita on kutsuttu apuun, kertoo Anttilan pääluottamusmies Kai Vauhkala kuulemistaan tapauksista.

– Esimerkiksi jotain esineitä, mitä nyt on lähellä sattunut olemaan, on heitetty lattialle tai muuta vastaavaa. Ihan selkeää epäasiallista käytöstä.

Vauhkalan tiedossa ole, onko välikohtauksista aiheutunut vahinkoja.

– Mutta henkisesti ne ovat kovia paikkoja työntekijälle. Kun lisäksi on irtisanottu ja työttömyys uhkaa ja sitten vielä tulee tuollaista asiatonta käytöstä.

Katso yllä olevalta videolta, mitä paikalliset ajattelevat Lohjan myymälän ja sen työntekijöiden kohtalosta.

Vauhkala muistuttaa, että myyjät ovat syyttömiä Anttilan tilanteeseen. Hän toivookin nyt asiakkailta malttia myyjiä kohtaan.

– Tämä on valitettava asia tällä hetkellä. Asiakkaiden olisi syytä miettiä, kenelle he valitukset esittävät. Myyjät ovat tietysti helppo kohde, kun he ovat ainoat henkilöt, joita siellä tapaa.

Alla olevalla videolla Anttilan asiakkaat kommentoivat tavarataloketjun tilannetta keskiviikkona Helsingissä:

Moni asiakas on raivoissaan menetettyään rahansa Anttilan konkurssissa, kun tilattu tuote on maksettu, mutta sitä ei ole toimitettu. Kuluttajat ovat samassa asemassa muiden konkurssipesän velkojien kanssa. Luottokortilla maksaneet voivat saada rahansa takaisin luottoyhtiöltä.

Moni Anttilan työntekijä taas menettää työnsä. Vauhkala kertoo, että eilinen oli monelle rankka päivä.

– Tuossa kun olen keskustellut ihmisten kanssa, niin moni sanoi, että eilen oli ehkä rankin työpäivä koskaan. Tuli konkurssi-ilmoitus, irtisanomislappu ja sitten tämä asiakkaiden käyttäytyminen. Kaikki samalle päivälle, eiköhän siinä ole ihan tarpeeksi.

– Toivotaan, että tilanne rauhoittuu pikkuhiljaa.

Helsingin käräjäoikeus asetti tavarataloketju Anttilan konkurssiin tiistaina. Kesko myi Anttila-ketjun Luxemburgiin rekisteröidylle pääomasijoitusyhtiö 4K Investille viime vuoden keväällä. Kauppahinta oli miljoona euroa.

Katso alla olevalta videolta, miltä näyttivät Anttilan kuvastojen alusasukuvat 1960-1970-luvuilla:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      Valepoliisit väijyivät kauppakeskuksissa – epäillään huijanneen katalalla juonella jättisummia

    6. 6

      Britannian korkein oikeus: Hallitus tarvitsee Brexitin aloittamiseen parlamentin hyväksynnän

    7. 7

      Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

    8. 8

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    9. 9

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    10. 10

      VS: Pelaajan vanhempi kavalsi 6 000 euroa 12-vuotiaiden joukkueelta – ”Tuntuu hyvinkin epätoivoisen ihmisen teolta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    7. 7

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    8. 8

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    9. 9

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    10. 10

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      Valepoliisit väijyivät kauppakeskuksissa – epäillään huijanneen katalalla juonella jättisummia

    6. Näytä lisää