Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Liikunta- ja puhevammainen Hilla joutui ventovieraan röyhkeän kommentoinnin kohteeksi: ”Huusi naamani edessä”

Liikunta- ja puhevammaisen Hilla Lehtimäen ravintolailta meni pilalle, kun nuoren naisen ulkonäköä tuppaantui kommentoimaan ventovieras nainen.
22-vuotias Hilla Lehtimäki kertoo Facebook-päivityksessään joutuneensa ravintolassa toisen asiakkaan erikoisen reaktion kohteeksi.

Hyvinkäältä kotoisin oleva nainen kertoo omaavansa vaikea-asteisen liikunta- ja puhevamman, jonka takia hän kulkee julkisilla paikoilla avustaja mukanaan.

Nainen sanoo Facebook-kirjoituksessaan olleensa perjantai-iltana syömässä avustajansa kanssa paikallisessa pizzeriassa, kun nelikymppinen nainen istui viereiseen pöytään ja alkoi avautua turhan estottomasti.

– Sinä, noin 40-vuotias tummatukkainen nainen, joka istuuduit viereiseen pöytään noutoruokinesi ja aloit stereotypisesti juttelemaan vain avustajalleni, en voi uskoa sinun työskentelevän tällä alalla. Olit todella törkeä. Voin kertoa, että olen nähnyt ja kuullut kaikenlaista, enkä jaksa useimmiten enää välittää ihmisten törppöilystä. Mutta nyt voin ihan rehellisesti sanoa, että tänään meni tunteisiin ja lujaa, nuori nainen kuvailee kirjoituksessa.

Lehtimäki kertoo kirjoituksessaan järkyttyneensä ja ahdistuneensa tapaa, jolla tuntematon nainen alkoi kommentoida hänen ulkonäköään.

– Aloit selittää avustajalleni, että on "ihanaa että näitäkin laitetaan näin nätiksi" ihastellen mun ripsiä ja tukkaa. Selvennykseksi muille lukijoille, että hän todellakin tarkoitti sanalla "nämä" vammaisia, koska ei voi sanoa sanaa vammainen, koska se on ruma sana. Ei ole. Sellainen mä nyt vain olen, Lehtimäki kirjoittaa päivityksessä.

Ilta-Sanomien tavoittama nuori nainen kuvailee tilanteen ravintolassa olleen vaivaannuttava. Räväkästi rockabillytyyliin pukeutuva nuori nainen kertoo tuntemattoman kommentoijan mitä ilmeisimmin luulleen, että Lehtimäen oli halunnut pukea ja ehostaa näyttäväksi hänen avustajansa.

– Hän tosiaan puhui avustajalleni, ei mulle. Hän ei voinut käsittää, että mä todella olen tämän näköinen lähes aina. Ja omasta tahdostani. Jos hän puhui mulle, niin hän luuli varmaan, että mulla on kuulossanikin vikaa, koska huusi naamani edessä. Huomioitavaa lienee sekin, etten ole tämän tyylinen vain siksi että se on kivaa. Rockabillykulttuuri on mulle elämäntapa, nainen kuvailee IS:lle.

Muiskaisi pusun poskelle

Lehtimäen mukaan hänen avustajansa pyysi naista lopulta poistumaan ja antamaan heille ruokarauhan, mutta nainen jatkoi tästä huolimatta monologiaan vielä jonkin aikaa. Nainen tajusi lähteä vasta kun häntä oli pyydetty toistamiseen poistumaan.

– Toisella kerralla hän selvästi loukkaantui ja rupesi tekemään lähtöä. Mutta hyvänä ihmisenä hänen oli pakko esittää hyväntuulista ja ennen kuin hän lähti, muiskaisi hän märän pusun poskelleni. Se jos mikä oli vasta alentavaa. Kuka ventovieras pussaa 22-vuotiasta nuorta naista poskelle? Lehtimäki ihmettelee.

Lehtimäki kertoo kohdanneensa vuosien varrella ihmisiltä paljon erilaisia lähestymistapoja ja reaktioita. Perjantainen ravintolakohtaus ja tuntemattoman naisen tapa puhua Lehtimäelle alentuvasti iski kuitenkin nuoren naisen tunteisiin. Lehtimäki kertoo hämmästyneensä myös sitä, kuinka aikuinen nainen ei tajunnut omaa käytöstään.

– Se tuntui alentavalta ja tosi naurettavalta. Ärsytti ja nauratti, ja verenpaineet kohosi. Olen tottunut vaikka mihin, mutta nyt läikkyi yli, nainen kertoo IS:lle.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    2. 2

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    3. 3

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. 6

      VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

    7. 7

      Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

    8. 8

      Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    7. 7

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    8. 8

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    2. 2

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    3. 3

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. Näytä lisää