Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näin lapsiperheiden oikeudet muuttuvat – uusi varhaiskasvatuslaki tulee voimaan huomenna

Maanantaina tulee voimaan uusi varhaiskasvatuslaki, joka lyhentää monen lapsen päiväkotiviikkoa.
Tähän asti kaikilla lapsilla on ollut oikeus kokoaikaiseen päivähoitoon, mutta nyt oikeus rajataan 20 tuntiin viikossa niissä perheissä, joissa ainakin toinen vanhemmista on päivät kotona.

Lapsen tuen tarpeeseen tai perheen olosuhteisiin vedoten voidaan anoa erityislupaa pidempään hoitoon.

– Nämä hakemukset ovat työllistäneet meitä. Emme ole hyväksyneet esimerkiksi sellaisia hakemuksia, joissa perusteena on ollut lapsen kielenhäiriö kuten ärrävika, Porin varhaiskasvatuspäällikkö Ritva Välimäki kertoo.

Porissa on 32 kaupungin ja 11 yksityistä päiväkotia. Lakimuutos aiheuttaa muutoksia kaikissa näissä päiväkodeissa.

– Meillä on 3 000 päiväkotilasta, mutta lakimuutos koskee lopulta vain muutamaa kymmentä lasta, Välimäki sanoo.

Osa kaupungeista toteuttaa

Pori on yksi niistä kunnista, jotka ottavat käyttöön subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoituksen. Osa kunnista rajoittaa päivähoito-oikeutta ja aikoo myös kasvattaa ryhmäkokoja. Päiväkodissa voi jatkossa olla yhtä aikuista kohden kahdeksan lasta seitsemän sijaan.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n arvion mukaan 30 kuntaa, kuten Helsinki ja Tampere, eivät aio rajata päivähoito-oikeutta eivätkä kasvattaa ryhmäkokoja.

– Päiväkotien henkilökunta on selvittänyt omien hoitolastensa tilanteen ja monet perheet ovat myös itse tehneet selvityksen, Välimäki sanoo.

Hänen mukaansa tilanne on epäselvin niissä perheissä, joissa työ- tai opiskelupaikkaa ollaan vasta hakemassa eikä tulevaisuudesta vielä tiedetä. Se edellyttää päiväkodeilta enemmän joustoa, jotta hoito voidaan muuttaa kokoaikaisesta osa-aikaiseksi ja päinvastoin.

Vilskettä enemmän

Vanhemmat voivat itse päättää, kuinka 20 päiväkotituntia jaetaan viikolle. Eri mittaiset päivät ja eri aikoihin hoitoon tulevat lapset lisäävät päiväkotien hektisyyttä.

– Jatkossa päiväkodin toiminnallisuus vaatii enemmän suunnittelua, jotta toiminta ei jatkuvasti keskeydy, Välimäki sanoo.

Hänen mukaansa on tärkeää, että lapset saavat jatkaa tutussa päiväkodissa. Isommissa yksiköissä on myös mahdollista perustaa osa-aikaisille lapsille omia ryhmiä.

Päivähoito-oikeuden rajaamisen taustalla ovat hallituksen säästötalkoot. Kun osa suurista kaupungeista ei rajannut päivähoito-oikeutta, 62 miljoonan tavoitellut säästöt jäävät huomattavasti pienemmiksi.

Opettajien ammattijärjestö OAJ on laskenut, että lakimuutos voi johtaa jopa 2 300 työpaikan vähennykseen. Porin kaupunki ei Välimäen mukaan aio tehdä henkilöstömuutoksia.

Näin laki muuttuu:

–Lapsella on oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen vain silloin, kun lapsen vanhemmat tai huoltajat työskentelevät tai opiskelevat kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti.

–Jos ainakin toinen vanhemmista on päivät kotona, perheen lapsilla on oikeus enintään puolipäiväiseen päivähoitopaikkaan.

–Tällöin lapsella on oikeus saada varhaiskasvatusta 20 tuntia viikossa.

–Huoltaja voi valita, toteutetaanko 20 tunnin varhaiskasvatusaika osapäiväisesti tai osaviikkoisesti.

–Päivähoito-oikeutta ei rajata, mikäli lapsen kehitys ja tuen tarve tai perheen olosuhteet vaativat lapsen kokoaikaista päivähoitoa.

–Päiväkodissa saa jatkossa olla kahdeksan lasta yhtä aikuista kohti, ennen luku oli seitsemän.

–Osa kunnista rajaa päivähoito-oikeutta ja kasvattaa ryhmäkokoja, osa kunnista ainoastaan rajaa päivähoito-oikeutta ja loput kunnista eivät tee kumpaakaan.

–Jokaiselle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma, johon listataan tavoitteet ja niiden toteutus.

–Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen tulorajat nousevat, mutta varsinaisten asiakasmaksujen nostamista käsitellään vasta syksyllä.

–Varhaiskasvatuksen pääpaino siirretään pedagogiikalle ja päiväkodeista tulee osa koulutusjärjestelmää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. 6

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    7. 7

      Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

    8. 8

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    9. 9

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    10. 10

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    10. 10

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. Näytä lisää