Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Teollisuusneuvos Eino Kolli on kuollut

Karjalankannaksen Käkisalmesta kotoisin ollut teollisuusneuvos Eino Kolli kuoli 90-vuotiaana.
Eino Kolli tunnetaan elämäntyöstään suurliikemiehenä. Vuonna 1953 hän osti Vierumäeltä sahan ja kasvatti yrityksestään Vierumäen teollisuus oy:stä yhden maamme merkittävimmistä saha- ja puunjalostusyrityksistä.

– Hän oli innovatiivinen ja hyvin oikeudenmukainen. Hän piti huolta omista työntekijöistään ja sukulaisistaan. Eino oli kuuluisa siitä, että vaikka firmassa oli parhaimmillaan jopa 600 henkeä töissä, niin milloinkaan ei lomautettu tai irtisanottu väkeä. Heikkoina hetkinä hän teetti muita töitä, ettei kenellekään tullut ongelmia, muistelee Eino Kollin veljenpoika Esko Kolli.

Kolli jäi eläkkeelle yrityksestään vuonna 1990 ja Vierumäen teollisuus oy sai uudet omistajat Kopran perheestä. Nykyisin yritys toimii nimellä Versowood oy.

Eino Kolli sai Mikkelin läänin yrittäjäpalkinnon vuonna 1980, valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon vuonna 1981 ja teollisuusneuvoksen arvon vuonna 1983.

Sotien aikana Eino Kolli osallistui Suomen puolustukseen ja hän sai tunnustukseksi palveluksestaan rintamasotilaille myönnettävän tammenlehvätunnuksen.

– Hän oli viimeisiä sotapalvelukseen kutsuttuja ikäluokkia, kertoo Esko Kolli.

Kollista tuli tunnettu henkilö erityisesti Vierumäellä, mutta myös ympäri maata. Hänet valittiin ensimmäiseksi Vuoden vierumäkeläiseksi vuonna 2011. Etelä-Suomen Sanomissa kirjoitettiin, että palkintoperusteissa Kollia kiiteltiin ”sydämelliseksi, vaatimattomaksi, rohkeaksi ja sitkeäksi kylän kehittäjäksi.”

– Ainahan Käkisalmi hänellä oli mielessä toisena kotiseutuna, mutta oma asuinpaikka oli toinen, missä hän vaikutti vahvasti, Esko Kolli kertoo.

Vuonna 1991 perustettu Eino ja Marjatta Kollin säätiö tukee metsä- ja maatalouden liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä. Apurahoja on toiminta-aikana jaettu noin 10 miljoonan euron edestä.

– Säätiö tukee hankkeita, millä tuetaan elämää maaseudulla, kertoo Esko Kolli, joka toimii säätiön asiamiehenä.

Eino ja hänen vaimonsa Marjatta Kolli saivat tyttären ja pojan. Marjatta Kolli kuoli vuonna 2007.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    6. 6

      Suosikkijuontaja Tuija Pehkoselta avoin kirjoitus vartalostaan – säästi rahaa silikonirintoihin: ”Puristelin rintojani muhkeammiksi”

    7. 7

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    8. 8

      Yllätyskäänne Valavuoren irtisanomisriidassa: Sarasvuo yrittää pehmittää Salonojaa kultaiseen kädenpuristukseen

    9. 9

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    10. 10

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    6. Näytä lisää