Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kun Turkka vaikeni – ja Jethro ei

Kun Turkka avasi suunsa, ääntä kannatti kuunnella: Turkka kritisoi ja oli negatiivinen, mutta teki sen kaiken tarkkojen havaintojen ja päättymättömän naurun läpi, kirjoittaa Jyrki Lehtola.
Jouko Turkka menehtyi heinäkuun lopulla. Turkalla oli vähintään yhdeksän ajatusta yhdessä monologissaan, mutta ne yhdeksän ajatusta hukkuivat joskus, kun niiden keskellä oli niin terävä luonnehdinta tai pimeä assosiaatio, että siitä jäi vain miettimään, saako noin sanoa.

Turkka kirjoitti pari Suomen parasta kirjaa, ja oli Suomen lahjakkaimpia teatteri- ja tv-ohjaajia, ja kun Turkka avasi suunsa, ääntä kannatti kuunnella: Turkka kritisoi ja oli negatiivinen, mutta teki sen kaiken tarkkojen havaintojen ja päättymättömän naurun läpi.
Kun Turkka puhui, me muutkin puhuimme. Sitten Turkka vaikeni, jo ennen menehtymistään, ja eri syistä mekin menetimme hiljalleen puhekykymme.

Positiivisuusideologia levisi meihin, eikä positiivisuudessa ole tietenkään mitään vikaa, kunnes se muuttuu automaattiseksi reaktioksi yhä ristiriitaisempaan maailmaan. Silloin se alkaa muistuttaa uutta, diagnosoimatonta mielenterveysongelmaa, jossa oma kuolemakin on vain mahdollisuus kasvaa ihmisenä.

Ilta-Sanomien haastattelussa vuodelta 2013 Turkka ei nähnyt mitään järkeä puhua itsestään. Nykyään on vain luonnollista, että Sami Hedberg antaa tiedotteita nykyisestä elopainostaan, ketä se nyt ei kiinnostaisi, Cheek analysoi loputtomiin sitä, miltä tuntuu olla Cheek, tai Jare, tai Cheek, ja Jethro Rostedt muovaa tilataideteosta nimeltä Turkulainen kiinteistövälittäjä, joka halusi elämältä enemmän.

Älymystö hiljentyi viimeistään, kun yliopistoja ryhdyttiin purkamaan. Niillä ei enää riittänyt voimia maailman kommentointiin, kun sivistysyliopistoa alettiin ajaa lujaa alas, ja oma tulevaisuus joutui katkolle. Eikä kukaan enää kysynyt niiltä mitään. Oli helpompi kysyä kadunkulkijalta, että tää sote, haluaisitsä sen, sillä kadunkulkijan vastaus oli ymmärrettävämpi kuin se tutkijan omituinen polku jonnekin, jonne ei ollut aikaa kulkea.
Politiikan sisältöjä ovat nykyään sujuvuus ja esiintymistaito, eikä hyvinvointivaltiolla ole tulevaisuutta, jos Antti Rinne ei kykene puolustamaan sitä niin, että näyttää televisiossa hyvältä.

Perussuomalaiset ovat niitä viimeisiä, jotka enää sanovat jotain, kun niitä ei ole opetettu pöytätavoille. Ne ovat kuin piripäitä, jotka syöksyvät toisen edessä olevan mikrofonin eteen mölisemään. Ne flirttailevat sen kanssa mitä ei saisi sanoa, vihjailevat väkivallalla, valkoinen on uusi musta, ei tää oo rasismia, tää on jotain muuta varmaan, kertovat kännissä naiskäsityksistään, missä mun kuminen sotilaspukuni on, nyt on emännän kanssa rakasteluhetki.

Jouko Turkka toi tuulipuvun arkikäyttöön, ja asu jäi perussuomalaisten päälle. Miten tässä näin kävi? Aika hassu kertomus siitä, mitä yhden nuoren maan julkiselle puheelle tapahtui.

Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Nuoren parin ensimmäisen loman surullinen loppu – noin 30 yhä kateissa Italian lumivyöryn jäljiltä

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    9. 9

      Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

    10. 10

      Taloyhtiö vitkutteli paritalon salaojien korjaamista – viivyttely maksoi osakkaille yli 50000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    6. 6

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Nuoren parin ensimmäisen loman surullinen loppu – noin 30 yhä kateissa Italian lumivyöryn jäljiltä

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. Näytä lisää