Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Loviisan murhasta epäillyllä taustallaan pitkä lista alkoholinhuuruisia rötöksiä

Murhasta vangittu 27-vuotias on saanut aiemmin syytteitä muun muassa ryöstöstä ja kertausharjoituksesta luistamisesta.
Maanantaina vangitun 27-vuotiaan epäillään surmanneen 42-vuotiaan naisen, joka piti pienimuotoista hevoshoitolaa Loviisan Koskenkylässä.

Murhasta epäillyllä miehellä on entuudestaan taustallaan muutamia rikostuomiota, joista hän on kuitenkin tähän asti selvinnyt sakkorangaistuksilla tai ehdollisella vankeudella.

27-vuotiaan rikostuomiot ovat kertyneet Uudenmaan alueen eri käräjäoikeuksista. Lähes kaikkiin rötöksiin liittyy alkoholi.

Jo tuomioon johtaneiden syytteiden lisäksi miestä vastaan on Tuusulan käräjäoikeudessa vireillä uusi pahoinpitelysyyte, jota ei ole kuitenkaan vielä ehditty käsitellä.

Tuomioista tuorein on toukokuulta 2015, jolloin mies sai 40 päiväsakkoa luvattomasta käytöstä, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, näpistyksestä, teräaseen hallussapidosta ja lievästä vahingonteosta. Hän oli ottanut erään naisen auton luvatta käyttöönsä ja ajoi sen Porvoontiellä ojaan vailla ajokorttia.

Hän oli myös varastanut porvoolaisesta ravintolasta salmiakkiviinapullon, kantanut mukanaan puukkoa ja potkinut poliisiauton ikkunan kalterit vinoon tultuaan kiinniotetuksi.

Ei muistikuvia

Tammikuussa 2013 mies tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa ryöstöstä kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Hän ja tuntemattomaksi jäänyt toinen mies mukiloivat kadulla kasvoihin lyömällä miehen ja anastivat tältä mm. puhelimen, kortit, avaimen, kengät ja 20 euroa rahaa.

Oikeudessa mies kiisti syytteen sillä perusteella, ettei ryöstö ollut ”hänen tapansa syyllistyä rikokseen”. Hän kertoi tulleensa tapahtumapäivänä Amsterdamista Helsinkiin ja menneensä suoraan baariin. Sen jälkeisistä tapahtumista hänellä ei ollut muistikuvia.

Suoraan alkoholiongelmaansa 27-vuotias vetosi oikeudessa lokakuussa 2010, jolloin häntä syytettiin Kymenlaakson käräjäoikeudessa luvattomasta poissaolosta. Hän oli jättänyt edellisenä kesänä menemättä kertaushajoitukseen Karjalan Prikaatiin.

Oikeudessa mies kertoi syyksi alkoholiongelman. Hän ei ollut mielestään siinä kunnossa, että olisi pärjännyt kertausharjoituksissa. Tunnustuksen perusteella oikeus tuomitsi hänet 15 päiväsakon rangaistukseen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

  5. 5

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  8. 8

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  9. 9

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  10. 10

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

  5. 5

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  6. Näytä lisää