Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Seurakunnan työntekijä valottaa Mitro Revon potkujen taustoja – tästäkö naiset loukkaantuivat?

Helsingin ortodoksisen seurakunnan työntekijä kertoo Ilta-Sanomille Revon kertoneen seurakunnalle kaksimielisiä juttuja.

ILTA-SANOMAT kertoi tänään, että ortodoksipappi ja entinen europarlamentaarikko Mitro Repo on erotettu Helsingin ortodoksisen seurakunnan papin toimesta.

Seurakunnan työntekijä kertoi Ilta-Sanomille arvioitaan siitä, miksi Repo sai potkut.

– Luulen, että seurakuntalaiset olivat aika kyllästyneitä. Isä Mitro oli varmaan itsekin hyvin tyytymätön asemaansa Itä-Uudenmaan pappina. Hän koki olevansa Uspenskin katedraalin pappi, työntekijä sanoo.

Uudellamaalla toimiva Helsingin ortodoksinen seurakunta tiedotti vuonna 2014, että europarlamentista palannut Repo siirtyy Itä- ja Keski-Uudenmaan eli Järvenpään, Porvoon ja Klaukkalan jumalanpalveluksista vastaavaksi papiksi.

Revon tyytymättömyys työhönsä näkyi työntekijän mukaan tämän toiminnassa.

– Se näkyi ajankäytössä. Papin tehtävä on pitää yhteyttä seurakuntalaisten kanssa myös palvelusten ulkopuolella ja antaa aikaa seurakuntalaisille. Hän oli hyvin tarkka ajankäytöstään.

Tämä näkyi työntekijän mukaan myös Revon kirkollisten toimitusten kestossa.

– Toimitukset olivat mahdollisen lyhyitä ja ripeitä. Normaalisti toimitusliturgia kestää puolitoista tuntia tai kaksikin tuntia. Hänellä ne tuppasivat kestämään korkeintaan tunnin. Eli mahdollisimman pikaisesti ulos.

”Ajat ovat toiset kuin ennen”

Potkuista päätti seurakunnanneuvosto heinäkuun lopussa ylimääräisessä kokouksessa.

Kirkkoherra Markku Salminen kertoi aiemmin Ilta-Sanomille, että syinä Revon irtisanomiselle olivat toistuvat työntekoon liittyvät ongelmat ja sopimaton käytös.

– Revon huumorintaju on ehkä erilaista kuin monien muiden. Hän on älykäs, ja hän käyttää kieltä taitavasti. Joku ehkä kokee hänen puheitaan loukkaaviksi ja seksistisiksi. Luulen, että ne puheet on tarkoitettu huumoriksi, mutta ovat väärässä yhteydessä. Kun puhuu kirkossa alttarilla, se huumori ei tahdo mennä perille, Ilta-Sanomien haastattelema työntekijä kertoo.

Hänen mukaansa Repo on kertonut kaksimielisiä juttuja puhuessaan seurakunnalle.

– Ajat ovat toiset kuin ennen. Nykyään varsinkin naiset ovat hyvin kärkkäitä loukkaantumaan. Ehkä Isä Mitron olisi pitänyt miettiä kielenkäyttöään. Uskoisin, että hänelle on huomautettu asiasta, ja hän on varmaan jonkin verran parantanutkin tapojaan.

Työntekijä arvioi, että Revon oli hankala hypätä europarlamentaarikon tehtävistä papin rooliin.

– Hän on musiikillisesti lahjakas, loistava ikonimaalari ja liturgisesti lahjakas. Hänellä on monia avuja. Ennen kaikkea kysymys on hänen omasta suhtautumisesta työhönsä. Kaikki edellytykset olisi hoitaa papin tehtävää, eikä häneltä ole pappeutta otettu pois, vaan tämä on työsuhdekysymys.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    5. 5

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    6. 6

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    7. 7

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    8. 8

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    9. 9

      Brittilehdessä tänään melkoinen työpaikkailmoitus: näin Mercedes etsii Nico Rosbergille korvaajaa

    10. 10

      Koivu hurjassa iskussa, Granlund loisti – ”Paras tapa kasvattaa kemiaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    6. 6

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    5. 5

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    6. Näytä lisää