Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

”15 minuutin päästä päivystyksessä räjähtää...” – Sairaaloihin uhkaussoittoja tehnyt vetoaa muistamattomuuteen

Lukuisiin sairaaloihin uhkaussoittoja tehnyt euralaismies ei ole vielä osannut kertoa tarkempaa syytä toiminnalleen.
Poliisi epäilee 32-vuotiaan euralaismiehen soittaneen tiistain ja keskiviikon välisenä yönä pommiuhkaussoittoja hätäkeskukseen ja useisiin sairaaloihin, muun muassa Turun, Tampereen ja Oulun yliopistollisiin sairaaloihin, Satakunnan keskussairaalaan ja Euran terveyskeskukseen.

– Hän on esimerkiksi soittanut Satakunnan keskussairaalaan ja sanonut, että viidentoista minuutin kuluttua päivystyksessä räjähtää. Vastaavanlaisia soittoja on tullut muihinkin paikkoihin, rikoskomisario Leo Tusa Porin poliisista kuvailee.

Osassa kohteeksi joutuneista sairaaloista ryhdyttiin Tusan mukaan toimiin uhkausten vuoksi. Tiloja evakuoitiin ja tarkastettiin pommien varalta.

– Satakunnan keskussairaalassa päivystystilasta siirrettiin potilaat muihin tiloihin. Henkilökunta on sitten katsonut, onko siellä ylimääräisiä reppuja, paketteja tai muuta. Sellaisia ei kuitenkaan ole löydetty, Tusa kertoo.

Vetoaa muistamattomuuteen

Tusa kertoo poliisin tavoittaneen epäillyn aamulla tämän kotoa. Hänen mukaansa päihtynyt mies ei vielä aamupäivällä ollut kuulustelukunnossa, eikä ole osannut kertoa syytä soitoilleen.

– Alustavissa puhutteluissa hän on ainoastaan vedonnut muistamattomuuteensa. Sitten kun häntä päästään kunnolla kuulemaan, niin mahdollisesti selviää tarkempi motiivi, mutta voi olla ettei asiasta sen tarkemmin selkoa saada, Tusa tuumii.

Poliisi kävi aamulla myös tutkimassa epäillyn asunnon.

– Pommintekemiseen liittyvää materiaalia tai muuta sellaista ei ole löydetty, Pusa sanoo.

Mikään ei myöskään hänen mukaansa viittaa terrorismiin. Miehellä ei ole vakavampaa rikostaustaa. Poliisi tutkii tekoa perättöminä vaarailmoituksina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. 6

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    7. 7

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    8. 8

      Kaksi loukkaantui kolarissa Savonlinnassa – liikenne jumissa onnettomuuspaikalla

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. 6

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. Näytä lisää