Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Rinne haluaa Sdp:n kirkkaaksi ykköseksi – ”Tarvitsemme kunnon nousun”

Politiikka
Antti Rinne toppuuttelee puolueeseen liittyviä henkilöspekulaatioita. Hän epäilee kilpailukykysopimuksen vaikuttaneen negatiivisesti puolueen gallup-menestykseen.
Sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen mukaan se, että hän kertoo jatkoaikeistaan marraskuussa, ei tee puolueen syksystä pelkkää odottelua.

– Sdp ei ole limbossa, vaan tulemme haastamaan hallitusta. Emme me ole henkilöspekulaatioiden takia olemassa, Rinne linjasi puolueen kesäkokouksessa Kuopiossa tänään.

YLE Uutisten teettämän tuoreen gallupin mukaan Sdp on nyt Suomen toiseksi suosituin puolue. Aiemmin demarit kävivät gallupeissa jo ykkösenä, mutta kesän mittaan piikkipaikalta tultiin alas. Rinne on tyytyväinen siihen, että kannatus on noussut kesään 2015 verrattuna, mutta kertoo haluavansa puolueen selväksi ykköseksi.

– Jos Sdp on heikosti ykkönen, niin se ei riitä vielä. Tarvitsemme kunnon nousun kannatukselle.

Rinteen mukaan ihmisiä on voinut hämmentää se, että Sdp tuki kilpailukykysopimuksen valmistelua. Puheenjohtajan mukaan puolue tuki sopimusta yhteiskunnallisen vakauden ja ennakoitavuuden näkökulmasta.

– Ihmiset ovat hyvin raskautettuja työelämässä, ja työajan lisäys tuntuu kohtuuttomalta. En yhtään ihmettele, että näiden ihmisten mielestä tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että demarit ovat lähteneet tätä tukemaan, Rinne sanoo.

Rinteen mielestä kilpailukykysopimus on joka tapauksessa hallituksen suunnittelemia pakkolakeja parempi vaihtoehto.

Tuore valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) esittelee ensimmäinen budjettiluonnoksensa perjantaina. Rinne toivoo, että nyt tasoitettaisiin hänestä epäoikeudenmukaisia leikkauksia.

– Sdp:llä on selkeä vaihtoehto, ja sitä tulemme paukuttamaan eteenpäin. Täytyy myös todeta se, ettei Sdp ole populistinen puolue. Ihmiset eivät odota Sdp:ltä vitsailua tai populistista puhetta, vaan asioihin ratkaisuja.

Rinteen mielestä taloudessa nyt näkyvät positiiviset signaalit ovat seurausta siitä, mitä tehtiin hänen valtiovarainministerikautenaan Alexander Stubbin (kok.) hallituksessa.

– Nyt vienti tarvitsee uusia paukkuja. Meillä on siihen hyviä esityksiä.

Rinne nostaa esiin Sdp:n esityksen siitä, että valtiovalta lähtisi tukemaan pienten ja keskisuurten yritysten kasvua ja kansainvälistymistä jalustayhtiöllä, joka auttaa markkinoinnissa ja markkinatuntemuksessa.

Rinne peräänkuuluttaa vienti- ja elinkeinopoliittista strategiaa, joka ankkuroituu koko maapalloa koskeviin kehityskulkuihin, kuten ilmastonmuutokseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

    3. 3

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    4. 4

      Australiassa ostoskeskukseen pudonneessa pienkoneessa olleet kuolivat

    5. 5

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    6. 6

      Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    9. 9

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    10. 10

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

    3. 3

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    4. 4

      Australiassa ostoskeskukseen pudonneessa pienkoneessa olleet kuolivat

    5. 5

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    6. Näytä lisää