Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tältä Lohjanjärven trombi näyttää videokuvassa – ”Sitten se alkoikin uudestaan”

Minna Ojala oli sunnuntaina kesämökillä Kuulukaisissa Lohjanjärven rannalla. Aamupäivällä mökillä olijat kohtasivat näyn, jota Ojala kuvailee pysäyttäväksi.
Lohjanjärvelle oli alkanut muodostua vettä ilmaan nostattava trombi.

– Siskoni mies kuuli kohinaa ja hän luuli, että ulkona tulee vettä. Kun ei satanutkaan, hän katsoi järvelle ja huomasi, että pyörre oli alkamassa.

Ojalan mukaan vesi oli vaahtopäillä ja pyörteestä kuului kohina. Mökin väki lähti rantaan katsomaan muodostuvaa pyörrettä.

Pyörre alkoi melko nopeasti hiipua, ja katsojat luulivat luonnon näytöksen olevan jo ohi.

– Sitten se alkoikin uudestaan ja nosti vedet vielä korkeammalle.

Keskimäärin 14 tapausta vuosittain

Ilmatieteen laitoksen mukaan trombi on raju, paikallinen, suppea-alainen ja kestoltaan yleensä lyhyt paikallinen pyörretuuli. Vesillä esiintyviä trombeja kutsutaan vesipatsaiksi. Euroopassa käytetään trombi-sanaa, mutta Pohjois-Amerikassa ilmiötä kutsutaan tornadoksi.

Trombi syntyy kuuro- tai ukkospilven nousuvirtauksen yhteyteen.

Trombissa ilma pyörii nopeasti pystyakselinsa ympäri. Pyörteessä tuulen nopeus on vähintään 18 metriä sekunnissa, ja se aiheuttaa usein tuhoja kulkureitillään.

Nykyisin trombeja havaitaan keskimäärin 14 tapausta vuosittain, ja eniten niitä nähdään heinä–elokuussa.

Esiintymistiheys on suurin maan itäosassa sekä eteläisillä ja lounaisilla merialueilla.

Vähiten trombeja tavataan Lapissa sekä maan länsiosan sisämaa-alueilla. Maan tai veden pinnassa trombin halkaisija on tavallisesti vain muutamia kymmeniä tai satoja metrejä.

Kaikkiaan Lohjanjärven trombi kesti Minna Ojalan arvion mukaan viitisentoista minuuttia. Hän ei osaa arvioida pyörteen kokoa tai etäisyyttä tarkemmin.

– Olen ikäni käynyt samalla mökillä, mutta en ole koskaan nähnyt aikaisemmin tuollaista.

Ilmatieteen laitos kerää trombi- ja pölypyörrehavaintoja. Havaintoja voi ilmoittaa verkossa olevan lomakkeen avulla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    4. 4

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    5. 5

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    6. 6

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    7. 7

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    8. 8

      Katso kuvat Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä marssi Trumpia vastaan

    9. 9

      Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

    10. 10

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    2. 2

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    3. 3

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    4. 4

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    5. 5

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    6. Näytä lisää