Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lääkärilehti: Sienimuhennosta syönyt maahanmuuttajaperhe joutui sairaalaan – ruuan seassa oli kärpässieniä

Maahanmuuttajaperheen raskaana oleva äiti joutui teho-osastolle syötyään sienimuhennosta, jossa oli punakärpässieniä. Myös pienemmän määrän muhennosta syöneet lapset ja perheen isä joutuivat sairaalahoitoon.
Lääkärilehti kertoo viimeisimmässä numerossaan harvinaisesta tapauksesta, jossa maahanmuuttajaperhe sai vakavia myrkytysoireita syötyään sienimuhennosta Keski-Suomessa.

Sieniasiantuntija tutki muhennosta ja sienten perkausjätteitä yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksella. Sekä ruoasta että sienten perkausjätteistä löytyi runsaasti punakärpässientä. Viitteitä tappavan myrkyllisestä valkokärpässienestä ei sen sijaan ollut.

Perheen isä ja lapset söivät lehden mukaan sienimuhennosta noin kaksi ruokalusikallista, äiti enemmän. Tämän jälkeen raskaana oleva äiti muuttui hyvin sekavaksi. Lapsilla oireisiin kuului sekavuuden lisäksi oksentelua ja uneliaisuutta.

Ensihoitoyksikkö ei voinut juottaa perheelle lääkehiiliseosta heti, koska asiaa ei saatu selvitettyä kielitaidon puutteiden takia.

Äiti siirrettiin tarkkailuun teho-osastolle, lapset lastenosastolle ja isä päivystysosastolle. Äiti ja lapset virkistyivät vuorokaudessa ja isä oli koko ajan hyväkuntoinen. Perhe kotiutui kahden päivän hoitojakson jälkeen.

SUOMESSA punakärpässieni tunnetaan myrkkysieneksi hyvin. Lääkärilehden asiantuntijat kuitenkin toteavat Keski-Suomen tapauksen valossa, että turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien rohkaiseminen sienestämiseen voi myrkytysvaaran takia olla riski, koska sienikannat ovat maailmalla erilaisia.

Esimerkiksi Etelä-Euroopassa ja Afrikassa kasvaa punertavia kärpässienilajeja, joita käytetään ruokasieninä. Lehdessä huomautetaan myös, että sade voi huuhtoa punakärpässienelle tunnuksenomaiset valkoiset pisteet pois sienen lakista, jolloin myrkkysienen voi sotkea esimerkiksi ruokasienenä käytettävään punahaperoon.

Sienimyrkytyksen vaarasta onkin tiedotettu Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueen vastaanottokeskuksille sekä SPR:n valtakunnalliselle tilannekeskukselle.

PUNAKÄRPÄSSIENESTÄ saatavat myrkytysoireet alkavat puolesta tunnista puoleentoista tunnin kuluttua sienten syömisestä. Myrkytysoireet voi aiheuttaa yksi sienen lakki.

Oireet, kuten pahoinvointi ja oksentelu, menevät lehden mukaan ohi noin puolessa vuorokaudessa. Suuri annos voi aiheuttaa myös sekavuutta, hallusinaatioita ja tajuttomuutta.

Vakavat sienimyrkytykset ovat kuitenkin hyvin harvinaisia, eikä päivystävä lääkäri välttämättä kohtaa sienimyrkytyspotilasta kertaakaan uransa aikana.

Merkittävimmät vakavien sienimyrkytysten ja sienimyrkytyskuolemien aiheuttajat ovat valkokärpässieni ja suippumyrkkyseitikki.

Mikäli epäilee saaneensa sienimyrkytyksen, suositellaan Lääkärilehdessä soittamaan myrkytystietokeskukseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    4. 4

      Aiemmin sensuroidut Muumi-jaksot esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa – luvassa kiroilua, demoneita ja väkivaltaa

    5. 5

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    6. 6

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    7. 7

      Juhani Tammista syytettiin pikaisesta takinkäännöstä – Tamilta tiukka kuitti ”maakuntien miehille”

    8. 8

      Rintasyöpä voi oireilla muutenkin kuin pattina – sitruunakuva auttaa tunnistamaan, milloin pitää olla huolissaan

    9. 9

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    10. 10

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    7. 7

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    4. 4

      Aiemmin sensuroidut Muumi-jaksot esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa – luvassa kiroilua, demoneita ja väkivaltaa

    5. 5

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    6. Näytä lisää