Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

IS selvitti: Näin Venäjä kertoo ”Niinistön suunnitelmasta”

Presidentti Sauli Niinistön mukaan Venäjä ei viittaa hänen lentoturvallisuusaloitteeseensa eri maille lähetetyissä kahdenkeskisissä neuvottelukutsuissa. IS tutki, miten aloite näkyy Venäjän mediassa.

TASAVALLAN presidentti Sauli Niinistö otti viikonloppuna Ylen haastattelussa kantaa epäilyihin, joiden mukaan Venäjä olisi käyttänyt häntä hyväksi propagandassaan esittäessään tietyille Itämeren maille kahdenvälisiä neuvottelukutsuja ikään kuin ”Niinistön aloitteen” nimissä.

Niinistön mukaan julkisuudessa ei ole kuitenkaan osattu erottaa, että Venäjällä on kaksi täysin toisistaan poikkeavaa turvallisuusaloitetta.

Hänen mukaansa ensimmäisen niistä Venäjä esitti Nato-Venäjä-huippukokouksessa heinäkuussa kaikille Nato-maille sekä Suomelle ja Ruotsille, ja siinä oli kyse nimenomaan Niinistön alkuperäisen lentoturvallisuusaloitteen eteenpäin viennistä.


TÄMÄN jälkeen elokuussa Venäjä teki Niinistön mukaan kuitenkin uuden ja täysin erilaisen aloitteen, jolla se halusi kutsua Itämeren tiettyjä rantavaltioita kahdenkeskisiin neuvotteluihin paljon laajemmasta aiheesta eli alueen turvallisuudesta ylipäätään.

– Siinä yhteydessä Venäjä ei ole mitenkään viitannut minun aloitteeseeni. Olen saanut kopion erääseen maahan tulleesta kutsusta ja selvästi näkyy, että kahdenvälinen neuvottelu on eri asia.

– Tämä asia ei ole oikein koskaan tullut selväksi vaan on hyvin näppärästi vedetty sellainen johtopäätös, että Venäjä vaatii konsultaatioita, koska Niinistö niitä esittää. Tämä on valhe, Niinistö sanoi Ylelle.

Niinistö tunnusti kuitenkin samalla, että kahden eri aloitteen erottaminen teetti hänelle itselleenkin aluksi työtä.

– Toki oli niin elokuun alussa, että Venäjän oma tiedottaminen Venäjän tiedotusvälineissä oli sellaista, että minäkin sain hankkia monta käännöstä, jotta tämä asia selveni. Mutta selveni kyllä, ja olisi selvinnyt kenelle tahansa, joka olisi vaivautunut tekemään huolellista työtä.



NIINISTÖN antama haastattelu Ylelle on jatkoa hänen viime torstaina julkaistulle blogikirjoitukselleen Presidentin kynästä, jossa hän kumosi lähinnä epäilyjä siitä, että hänen transponderi-esityksensä Vladimir Putinille olisi jollain tavalla hämmentänyt päättäjiä Suomessa ja lännessä.

Kriitikoiden mukaan Venäjä on pyrkinyt hajottamaan lännen sisäisiä rivejä kutsumalla eri maita kahdenvälisiin neuvotteluihin sen sijaan, että neuvottelut tapahtuisivat Naton puitteissa Venäjän kanssa.

Ilta-Sanomat kävi läpi useita kymmeniä venäläis­artikkeleita, jotka koskevat Venäjän tukemia Itämeri-ehdotuksia.

Tarkkaavainen lukija voi joistakin Venäjän median jutuista päätellä, että kyse on kahdesta eri ehdotuksesta. Todella selkeää artikkelia tästä aiheesta ei kuitenkaan löytynyt ainakaan näkyvimmästä uutisvirrasta, Venäjän media ei myöskään puhu selkeästi nimenomaan ”kahdesta ehdotuksesta”.

Uutisvirrasta löytyi sen sijaan lukuisia juttuja, joissa Baltian maille, Puolalle, Ruotsille ja Suomelle esitettyjä kahdenvälisiä konsultaatiokutsuja perustellaan Niinistön aloitteella tai esitellään ne ikään kuin Niinistön aloitteen jatkoaloitteeksi. Epäselvyys ei koske ainoastaan elokuun alussa julkaistuja venäläisjuttuja.

IS julkaisee ohessa muutamia esimerkkejä siitä, kuinka Venäjän media kertoo ”Niinistön suunnitelmasta” ja Venäjän esityksistä.

Esimerkki 1: Kaikki kutsut niputetaan yhteen


SOTILAALLISIIN uutisiin keskittynyt Interfax AVN -uutistoimisto julkaisi 4. elokuuta jutun, jossa annetaan ymmärtää, että Venäjän ehdottamien kahdenvälisten neuvottelujen teemat ovat esillä myös kaikille Nato-maille ehdotetuissa neuvotteluissa.

”Venäjän varapuolustusministeri Anatoli Antonov sanoi maanantaina, että Venäjä on valmis yhteistyöhön kahdenvälisten sopimusten pohjalta, jotta välikohtaukset merellä ja ilmassa vältettäisiin sekä valmis konsultaatioihin Latvian, Liettuan, Viron, Puolan, Ruotsin ja Suomen puolustusviranomaisten kanssa, jotta yhteiset huolet raja-alueilla tapahtuvasta sotilaallisesta toiminnasta hälvenisivät.

Hänen mukaansa konsultaatioita muun muassa näistä asioista suunnitellaan käytäväksi Nato-maiden kanssa tämän vuoden syyskuussa.

Aiemmin presidentti Vladimir Putin hyväksyi Suomen presidentin Sauli Niinistön ehdotuksen kieltää sotilaskoneiden lennot Itämerellä transponderit poiskytkettyinä.”

Esimerkki 2: ”Venäjä odottaa avoimuutta Suomelta...”


IZVESTIJAN 5. elokuuta julkaisemassa jutussa Venäjän kahdenvälisiä ehdotuksia perustellaan Sauli Niinistön alkuperäisellä transponderialoitteella.

”Izvestija onnistui selvittämään yksityiskohtia Venäjän aloitteesta, joka tähtää välikohtausten riskin vähentämiseen Itämerellä ja jota koskeva aloite lähetettiin virallisesti Baltian ja Skandinavian maille kuluneella viikolla. Kuten asioista perillä oleva lähde selitti, venäläinen osapuoli ehdottaa, että naapureille kerrotaan (lento)reiteistä ja suunnitelluista harjoituksista ja kytketään päälle transponderit.

Izvestijan lähteen mukaan aloite koskee ennen kaikkea ilmavoimien toimintaa. Venäjä on valmis takaamaan läpinäkyvyyden ilmavoimiensa toimista Itämerellä, mutta odottaa samanlaista avoimuutta Nato-mailta sekä Ruotsilta ja Suomelta, joiden ilmavoimat ovat lisänneet voimakkaasti toimintaansa tällä alueella Ukrainan kriisin alkamisen jälkeen.

Venäjän ehdotus pohjaa presidentti Vladimir Putinin aloitteeseen, kun hän tuki 1. heinäkuuta Suomen-vierailullaan suomalaisen kollegansa ehdotusta kieltää lennot Itämerellä transponderit poiskytkettyinä.”

Esimerkki 3: ”Baltian maat sabotoivat Niinistön suunnitelmaa...”


UUTISSIVUSTO Mir Newsin 8. elokuuta julkaisemassa jutussa Baltian maille esitettyihin kahdenvälisiin neuvotteluihin viitataan nimenomaan ”Niinistön suunnitelman” nimellä.

”Baltian maat sabotoivat ”Niinistön suunnitelmaa”. Liettua, Latvia ja Viro eivät pala halusta keskustella transpondereista.

Suomen presidentti Sauli Niinistö teki heinäkuun alussa aloitteen, jolla vähennettäisiin onnettomuuksien riskiä ilmassa. Venäjän presidentti Vladimir Putin suhtautui ideaan vakavasti ja nosti sen Venäjä-Nato-neuvoston asialistalle 13. heinäkuuta Brysselissä.

29. heinäkuuta Venäjän puolustusministeriö vahvisti jälleen halunsa keskustella Itämeren uusista lentosäännöistä, tällä kertaa Naton sotilasattaseoiden tasolla Moskovassa. Asiaa koskevat nootit lähetettiin ulkomaiden suurlähetystöihin.

1. elokuuta Venäjä esitti rajoilla tapahtuvaan sotilaalliseen toimintaan liittyvää ”huolten hälventämistä” ja ehdotti, että Moskovassa järjestetään syyskuussa sotilasasiantuntijoiden tapaaminen. Kutsut on lähetetty kaikille naapureille: Baltian maille, Puolalle, Ruotsille ja Suomelle.

Jos jotain voi päätellä korostetun varautuneesta, sekavasta ja ristiriitaisesta reaktiosta, niin Vilnassa, Riiassa ja Tallinnassa ei oltu lainkaan valmiita ottamaan vastaan Kremlin rakentavaa ehdotusta. Harva oli uskonut, että Niinistön sovittelevat ideat otettaisiin käyttöön ja että Venäjä tulisikin ajamaan niiden toteuttamista käytännössä.

Niinpä seurauksena oli, että Liettua alkoi tahrata neuvotteluja jo ennen niiden alkamista, Latvia kaivautui täysin puolustusasemiin ja Viro murskasi ensiksi ajatuksen keskusteluista pääministeritasolla mutta ryhtyi sitten lähettämään ristiriitaisia signaaleja.

Esimerkki 4: ”Naton sisällä riita neuvotteluista...”


RADIO SPUTNIKIN 11. elokuuta julkaisemassa jutussa Naton saamaa kutsua ja Baltian maiden saamia kahdenvälisiä kutsuja käsitellään kuin yhtenä kokonaisuutena.

”Nato ei ole vieläkään vastannut Venäjän kutsuun keskustella transpondereiden kytkemisestä päälle Itämeren lennoilla, kertoi Venäjän ulkoministeriön Eurooppa-yhteistyöosaston johtaja Andrei Kelin.

Diplomaatin mukaan Natossa on nyt meneillään vaikea taistelu, kun niin sanotut ”eturintamamaat” tavoittelevat sitä, että neuvottelukontakteja ei palautettaisi.

Aiemmin Venäjän varapuolustusministeri Anatoli Antonov ilmoitti, että Venäjä on valmis yhteistyöhön kahdenvälisten sopimusten pohjalta, jotta välikohtaukset merellä ja ilmassa vältettäisiin ja lisäksi valmis konsultaatioihin Latvian, Liettuan, Viron, Puolan, Ruotsin ja Suomen puolustusviranomaisten kanssa, jotta yhteiset huolet hälvenisivät.

Alueellisten kysymysten instituutin johtajan Dmitri Zhuravljovin mukaan niin sanottujen ”eturintamamaiden” kanta on voitolla Naton sisäisissä riidoissa. Hänen mukaansa nimenomaan Baltian maat ovat turvallisuussopimusten päävastustajia.

Esimerkki 5: ”Venäjän ja Suomen esittämä kutsu...”


UUTISTOIMISTO Regnumin 15. elokuuta julkaisemassa jutussa Virolle esitettyjä kahdenvälisiä neuvotteluja nimitetään ”Venäjän ja Suomen kutsuksi”.

”Viron puolustusministeriö on tunnustanut, ettei se vieläkään ole vastannut Venäjän ja Suomen heinäkuun 1. päivänä Itämeren maille esittämään kutsuun keskustella lentoturvallisuudesta. Virolainen yleisradioyhtiö ERR kertoi asiasta tänään maan puolustusministeriön lähteisiin viitaten (...)

Kuten Regnum kertoi jo aiemmin, 1. heinäkuuta oli Suomen ja Venäjän presidenttien tapaaminen, jossa presidentti Sauli Niinistö nosti esille ilman transponderia tapahtuvat lennot, jotka voivat johtaa onnettomuuksiin tai ikäviin välikohtauksiin.”

Esimerkki 6: ”Kuten Suomen presidentti ehdotti...”


VENÄJÄN valtiollisen uutistoimiston Ria Novostin 18. elokuuta julkaisemassa jutussa perustellaan Venäjän esittämiä kaikkia lentoturvallisuuskutsuja nimenomaan Sauli Niinistön nimellä.

”Venäjän ponnistelut ovat keskittyneet edistämään ehdotuksia, jotta sotilaskoneet Itämerellä lentäisivät transponderit päällä, sanoi Venäjän Nato-suurlähettiläs Aleksandr Grushko.

Venäjän presidentti Vladimir Putin suostui heinäkuun ensimmäisenä päivänä Suomen presidentin Sauli Niinistön ehdotukseen, jonka mukaan on kehitettävä toimia Itämeren lentoturvallisuuden parantamiseksi.

– Kyse on siitä, kuten Suomen presidentti ehdotti, että sotilaskoneet Itämerellä lentäisivät transponderit päällä, Grushko sanoi.

– Toivomme, että lähiaikoina Nato-Venäjä-neuvoston maat vastaavat niihin ehdotuksiin, joita meidän sotilaamme tekivät. Ne ovat hyvin tiedossa, Grushko lisäsi.

Venäjän varapuolustusministeri Anatoli Antonov ehdotti aiemmin, että Venäjä on valmis konsultaatioihin Latvian, Liettuan, Viron, Puolan, Ruotsin ja Suomen kanssa raja-alueiden sotilaallisesta toiminnasta. Hän ilmaisi valmiuden yhteistyöhön kahdenvälisten sopimusten pohjalta, jotta välikohtaukset merellä ja ilmassa vältettäisiin.

Grushko ilmoitti lisäksi heinäkuussa Naton-Venäjä-neuvoston kokouksen pohjalta, että Venäjän ilmavoimat ovat valmiit lentämään transponderit päällä ja samanlaista valmiutta odotetaan Natolta.”

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  2. 2

    Poliisilta lisätietoa Houtskarin kaksoissurmasta: Surmat tehtiin todennäköisesti miehen aseella

  3. 3

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  4. 4

    Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

  5. 5

    Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

  6. 6

    Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

  7. 7

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  8. 8

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  9. 9

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  10. 10

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  5. 5

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  6. 6

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  7. 7

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  10. 10

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  2. 2

    Poliisilta lisätietoa Houtskarin kaksoissurmasta: Surmat tehtiin todennäköisesti miehen aseella

  3. 3

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  4. 4

    Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

  5. 5

    Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  5. 5

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. Näytä lisää