Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Presidentti Niinistö huolestui EU:sta: ”Unionia ravistelevat voimat väkeviä”

Ulkopolitiikka
Presidentti Sauli Niinistö oli puheessaan suurlähettiläspäivillä huolissaan muun muassa EU:n kehityksestä ja terrorismista.
Presidentti Sauli Niinistön mukaan kansainvälinen politiikassa on vuoden aikana ollut nopeita käänteitä.

– Venäjän ja Turkin suhde on tästä esimerkki. Maat ovat yhdeksässä kuukaudessa kääntäneet kumppanuutensa syvän kriisin kautta uudeksi kumppanuudeksi.

– Turkin ja Venäjän nopea lähentyminen on merkittävä geopoliittinen muutos. Se ei välttämättä tarkoita vakaata liittolaisuutta, mutta taktinen lähentyminenkin tuo läntisille toimijoille mukanaan uusia haasteita, Niinistö sanoi.

Niinistö sanoi, että Turkin kehitys herättää oikeutettua huolta.

Niinistöltä kritiikkiä EU:lle

Presidentti pohti puheessaan suurlähettiläspäivillä myös EU:n kehitystä.

– Jo selätetyksi julistettu EU:n pankkikriisi on Ison-Britannian Brexit-päätöksen myötä tekemässä jälleen paluuta. Unionia ravistelevat voimat ovat väkeviä. Koventuva taloudellinen kilpailu ajaa suhteellista etuamme alas.

–  EU:n tilanne on muutoinkin monin tavoin solmussa. Solmu on vain pitkälti itse solmimamme. Koreografiakin on tuttu: kriisi yllättää, tulee kuin puun takaa. Sitten huippukokoustetaan. Ja sama uudestaan. Asioiden ratkaiseminen vain antaa odottaa itseään, Niinistö totesi puheessaan suurlähettiläspäivillä Helsingissä.

Niinistön mukaan EU:n toiminnassa on parantamisen varaa.

– Moni toivoo unionin nyt radikaalisti syventyvän, osa peräti kokonaan hajoavan. Arvelen, että molemmat ryhmät tulevat toiveissaan pettymään.

– Suurien uusien suunnitelmien sijaan olennaisempaa on suunnata perusasioihin, palata juurille, huolehtia että kaikki jäsenmaat ja niiden kansalaiset tuntevat unionin turvaavan vakaan elämänmenon. Samaan aikaan moni kuitenkin sanoo, että jopa arkiturvallisuus on uhattuna ja että terrorismi on tullut Eurooppaan jäädäkseen, Niinistö sanoi.

Katso yllä olevalta videolta ISTV:n studiokeskustelu Niinistön puheesta. Vieraana Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.

”On väärin ajatella, että terrorismi olisi uusi ilmiö”

Niinistö puhui myös radikalisoitumisesta ja terrorismista.

– Esimerkiksi terrorismi ei ole mikään hallitsematon luonnonvoima, vaan se versoo aina tietystä yhteiskunnallisesta ja poliittisesta taustasta.

– Nämä taustatekijät pitää avata ja analysoida huolellisesti. Ja sitten niihin vastattava. Vain siten terroria voidaan ehkäistä. On väärin ajatella, että terrorismi olisi uusi tai erityisesti Eurooppaa ja sen arvoja uhkaava ilmiö, Niinistö totesi.

Niinistön mukaan eriarvoistuminen luo pohjaa radikalismille, ja myös Suomessa on tarvetta tiedustelulakien muutokseen.

– Kysymys kuuluukin, mitä terrorille voimme tehdä. Keinoja kyllä on, mutta onko halua niitä käyttää?

– Poliisi- ja tiedusteluyhteistyötä on syvennettävä terroritekojen ehkäisemiseksi. Työvälineitäkin pitää kehittää. Myös tästä on kyse työn alla olevassa kotimaisessa tiedustelulainsäädännössä, Niinistö totesi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Ajokeli voi olla mahdollisesti vaarallinen koko maassa, tiesää heikoin etelärannikolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. Näytä lisää