Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tämä liikennesääntö voi olla uskomattoman vaikea – väistääkö auto vai pyörä?

Pyörätieltä ajoradalle tulevan pyöräilijän väistämisvelvollisuus on ollut voimassa lähes 20 vuotta. Väistämissäännön tulkinta on edelleen haaste monelle tienkäyttäjälle.

SÄÄNNÖN ympärillä on käyty vuosien varrella kovaakin keskustelua lukuisia kertoja. Samaan aikaan kaikista tietoon tulleista polkupyöräilijöiden henkilövahingoista joka toinen sattuu edelleen pyörätien jatkeella.

Pienimpiä kaatumisia ei tosin ilmoiteta tavallisesti poliisille, ja ne jäävät tilastojen ulkopuolelle.
  • Kokosimme videolle viisi erilaista väistämistilannetta ja selitimme asian mahdollisimman yksinkertaisesti. Pääset katsomaan videon klikkaamalla artikkelin pääkuvaa.
Yksinkertaistetusti polkupyöräilijä on väistämisvelvollinen autoilijaan nähden tullessaan pyörätieltä pyörätien jatkeelle.

Liikennemerkit, kuten kolmio tai STOP-merkki, voivat luonnollisesti muuttaa tilannetta niin, että väistämisvelvollisuus siirtyy autoilijalle suhteessa pyöräilijään.

Lisäksi kiertoliittymään tullessaan ja kiertoliittymästä poistuessaan autoilijan on väistettävä sekä pyöräilijöitä että jalankulkijoita.

Kääntyvän autoilijan on niin ikään väistettävä muita tienkäyttäjiä.

Säännöt eivät ole kovin helppoja muistaa käytännössä. Viime vuonna Liikenneturvan tekemän kyselyn mukaan monet eivät tunnet, mitkä ovat väistämissäännöt suojatiellä, jolla on pyörätien jatke. Valtaosa pyöräilijöistä painaa siten suojatien yli jopa henkensä kaupalla vastoin liikennesääntöjä. Yhtä lailla autoilijan on pidettävä väistämissäännöt kirkkaana mielessä.

Pyörätien jatke on riskipaikka

Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen kertoo, että pyörätien jatke on useimmiten riskipaikka. Kahta samanlaista risteystä ei ole, ja Suomessa yleiset kaksisuuntaiset pyörätiet tekevät kokonaistilanteen arvioinnista haastavaa.

– Tietynlainen loukku syntyy esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa pyörätie kulkee autotien vieressä oikealla laidalla, ja auto kääntyy oikealle suojatien yli. Pyöräilijä voi jäädä helposti auton A- ja B-pilarin taakse niin, ettei häntä näy.

Kolmiokaan ei kaikissa tilanteissa tee risteyksestä turvallista. Siksi kolmioiden alle on erityisissä riskipaikoissa alettu lisätä kaksisuuntaisesta pyörätiestä kertovia lisämerkkejä.
  • Alla olevalla HSTV:n videolla lisää esimerkkejä väistämissäännöistä!

Pyörätien jatke merkitään yleensä suojatien viivoihin jätettävällä välillä. Korkeimman oikeuden päätöksen perusteella pyörätielle on kuitenkin jatke, kun pyörätie johtaa suojatien luo. Kaikkia pyörätien jatkeita ei ole merkitty katkoviivalla.

Merkintäkäytäntöihin ja väistämissääntöihin odotetaan selvyyttä, kun uusi tieliikennelaki valmistuu. Hallituksen esitysten on määrä tulla eduskunnan käsittelyyn syksyllä 2016.

Otsikkoa päivitetty kello 10.50. Väistämissäännöt voivat olla vaikeita yhtä lailla pyöräilijälle ja autoilijalle.

Ota kantaa

Noudatatko aina pyöräillessä väistämissääntöjä?

Kyllä 54% En 46%
Ääniä yhteensä 32804

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    3. 3

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. 6

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    7. 7

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    8. 8

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    9. 9

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    10. 10

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    7. 7

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    8. 8

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    3. 3

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. Näytä lisää