Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Maahanmuuttovirasto: Vastaanottokeskuksia lakkautetaan ja vartijakuluja karsitaan

Maahanmuuttovirasto suunnittelee esimerkiksi vähentävänsä vastaanottokeskusten turvallisuusjärjestelyjä. Käännyttämispäätöksen saaneilta vastaanottopalvelut voivat loppua aiempaa helpommin.
Maahanmuuttovirasto suunnittelee muutoksia turvanpaikanhakijoiden vastaanottoon muun muassa kohonneiden kustannusten takia. Sisäministeriö kiinnitti huomiota kustannuksiin virastossa tekemässään sisäisessä tarkastuksessa.

Maahanmuuttovirasto suunnittelee supistavansa vastaanottotoimintaa ensisijaisesti lakkauttamalla kokonaisia vastaanottokeskuksia majoituspaikkojen vähentämisen sijaan. Säästöjä haetaan myös muun muassa vähentämällä keskusten turvallisuusjärjestelyjä, joiden virasto katsoo olevan mahdollisesti ylimitoitettuja. Turvallisuusjärjestelyillä tarkoitetaan mm. keskusten vartiointia.

Maahanmuuttovirasto tarkastelee myös kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden vastaanottopalvelujen lakkaamista. Viraston vastaanottoyksikön vastaava johtaja Pekka Nuutinen kertoo, että toimenpiteet koskisivat vastaanottolaissa tarkoitettuja henkilöitä, jotka ovat saaneet kielteisen päätöksen, ja joilla on toimeenpanokelpoinen käännyttämispäätös. Mikäli poliisi toteaa, ettei henkilöä voida pakolla palauttaa, niin vastaanottopalvelut voivat kestää enintään 30 päivää.

– Jos henkilö ei vapaaehtoisesti lähde, niin sitten vastaanottopalvelut lakkaavat, Nuutinen selventää.

Lakkaamista koskeva muutos tuli voimaan jo viime vuoden heinäkuussa, mutta Nuutisen mukaan sitä ryhdytään mahdollisesti soveltamaan enemmän nyt, kun käännytettäviä henkilöitä on enemmän.

Myös ruokahuoltokeskusten vähentämistä suunnitellaan, ja vastaanottotoimintaa ja keskusten tarvitsemia palveluita aiotaan kilpailuttaa aiempaa laajemmin.

Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio kertoo, että virasto pyrkii jatkuvasti kustannustehokkaampaan toimintaan. Virasto yrittää esimerkiksi saada vastaanottotoiminnan henkilö- ja päiväkohtaiset kustannukset lähemmäs tavoitehintaa.

Vastaanottotoiminnan keskimääräinen kustannus asiakasta kohden oli viraston tiedotteen mukaan viime vuonna 66 euroa vuorokaudessa, kun tavoite on 37 euroa.

– Tavoite on erittäin kunnianhimoinen, Vuorio toteaa.

Toimenpiteillä virasto pyrkii myös pitämään vastaanottokeskusten käyttöasteen 90 prosentissa, jonka se katsoo olevan inhimillinen ja kustannustehokas luku.

– 90 prosenttia on siitä hyvä, että siinä on pelivaraa, että keskukseen mahtuu. Jos taso on matala, se ei ole kustannustehokas, Vuorio sanoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  3. 3

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    IS seuraa yhdistetyn hiihto-osuutta – Eero Hirvonen taistelee mitalista

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

  8. 8

    Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

  9. 9

    Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

  10. 10

    Pala Suomen historiaa myynnissä 1,3 miljoonalla – tilusten historiassa traagisia käänteitä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  5. 5

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  6. 6

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  7. 7

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  8. 8

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  9. 9

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  10. 10

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  3. 3

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    IS seuraa yhdistetyn hiihto-osuutta – Eero Hirvonen taistelee mitalista

  6. Näytä lisää