Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tutkimus: Tämän takia Irakista tulee turvapaikanhakijoita Suomeen –”Ruotsia pidetään vaikeampana maana”

Tuore tutkimus kertoo, että muun muassa turvallisuus ja koulutus kiinnostavat Suomeen tulleita irakilaisia.
Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemassa tuoreessa tutkimuksessa todetaan, että Suomi kiinnostaa irakilaisia muun muassa siksi, että sitä pidetään ihmisoikeuksia kunnioittavana ja turvallisena yhteiskuntana. Tutkimus pohjautuu runsaan 10 vuoden aikana kerättyyn havainnointi- ja haastatteluaineistoon.

– Olin kuullut Suomesta, että se on maa, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia. On mahdollista, että monet suuntaavat Suomeen, koska Ruotsia pidetään vaikeampana maana, arvioi tutkimukseen haastateltu Soran.

Haastateltujen viime vuonna saapuneiden mielestä Ruotsi ja Saksa olivat ”jo täynnä turvapaikanhakijoita”. Myös Suomen menestyksekkääksi kuvailtu koululaitos ja ilmainen korkeakoulutus vetivät ihmisiä puoleensa.

Poikkeustilan sukupolvet – Irakilaispakolaisuus Suomessa -raportti on tilattu arabimaihin ja islamiin perehtyneeltä sosiaaliantropologi Marko Juntuselta. Raportti on ministeriön mukaan ensimmäinen laaja katsaus Suomeen suuntautuvaan irakilaispakolaisuuteen.

Juntusen raportissa kuvataan myös vuoden 2015 pakolaistilanteen uutta viestinnällistä ilmiötä. Muuttoliikkeeseen liittyivät sosiaalisessa mediassa jaetut ohjeet, tiedot ja neuvot Irakiin jääneille. Esimerkiksi Facebookin kautta saatiin tietoa reiteistä ja niihin liittyvistä riskeistä.

– Valitsimme Suomen siitä syystä, että olimme kuulleet Facebookin ja muiden internetsivustojen välityksellä maasta, kuvailee tutkimukseen haastateltu Abu Rana.

Vuonna 2015 Suomeen saapui kansainvälistä suojelua hakemaan lähes 32 500 turvapaikanhakijaa, joista yli 60 prosenttia oli irakilaisia. Salakuljettajien laajaa toimintaa kuvaa raportissa haastateltu Khalid, jonka mukaan kuljettajilta saattoi ostaa matkan perille asti.

– Olimme maksaneet matkamme Suomeen saakka. Salakuljettajilla oli verkosto etelästä pohjoiseen, ja he pystyivät kuljettamaan asiakkaansa minne tahansa.

Suomeen saapuneet irakilaispakolaiset ovat tutkimuksen mukaan poliittisesti, etnisesti ja uskonnollisesti hyvin moniääninen joukko. Yhdeksi suurimmista jakolinjoista tutkimus nostaa uskonnon ja sen, millaisen painoarvon eri ryhmät sille antavat.

Raportin mukaan osa Suomen irakilaisista tukee identiteettien uskonnollistamista, kun taas osa kamppailee sitä vastaan. Osa irakilaisista voi vältellä uskonnolliseen keskusteluun osallistumista, koska he kokevat näkemyksensä kertomisen riskialttiiksi.

Juntusen raportin mukaan koulutettuun ja sekulaariin keskiluokkaan kuuluvat perheet kannustavat lapsiaan kouluttautumaan työelämään. Uskoaan aktiivisesti harjoittavat saattavat toisaalta korostaa tarvettaan suojella jälkikasvuaan ”suomalaisen juridisen järjestelmän, koululaitoksen ja yleisesti jaettujen normien tarjoamilta seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviltä vaikutteilta”.

Tutkimuksessa kerrotaan myös, että maahanmuuttajia veti Suomeen mielikuva siitä, että maassa ei ole liioin radikalisoitunutta muslimiyhteisöä tai muukalaisvihamielisyyttä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  2. 2

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  3. 3

    Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

  4. 4

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  5. 5

    5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

  6. 6

    WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

  7. 7

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  8. 8

    Tässä ovat Oscar-ehdokkaat 2017 – La La Landille ennätysmäärä ehdokkuuksia

  9. 9

    Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

  10. 10

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  5. 5

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  6. 6

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  7. 7

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  8. 8

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  9. 9

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  10. 10

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  2. 2

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  3. 3

    Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

  4. 4

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  5. 5

    5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

  6. Näytä lisää