Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi pyytää havaintoja kadonneesta Toni Rämäsestä – mystinen vinkkipuhelu paljasti henkirikoksen

Poliisi ei toistaiseksi ole löytänyt uhria.
Poliisin mukaan on todennäköistä, että viime viikolla Äänekoskelta kadonneeksi ilmoitettu 34-vuotias Toni Rämänen on joutunut henkirikoksen uhriksi.

Viime torstaina Kouvolan poliisi sai ilmoituksen edellisen viikonlopun aikana mahdollisesti tapahtuneesta henkirikoksesta. Ilmoittajan mukaan hänen nimeltä mainitsemansa äänekoskelaismies olisi surmannut asunnollaan miehen, minkä jälkeen tapahtumapaikka olisi puhdistettu ja uhrin ruumis hävitetty. Tieto asiasta oli tullut ilmoittajalle Kouvolaan puhelimitse.

Poliisin tutkimuksissa henkirikosepäily on vahvistunut. Poliisi otti lauantaina kiinni rikoksesta epäillyn 65-vuotiaan miehen, joka on tunnustanut teon. Häntä tullaan esittämään vangittavaksi.

Uhria ei ole toistaiseksi löydetty. Poliisi pyytää kaikkia niitä henkilöitä, jotka ovat olleet Toni Rämäsen kanssa tekemisissä lauantai-iltana 27.6 tai sen jälkeen, ottamaan yhteyttä tutkijoihin soittamalla numeroon 050 4560471. Poliisi on kiinnostunut myös kaikista muista rikokseen mahdollisesti liittyvistä tiedoista ja havainnoista.

Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran ylihuomenna.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  2. 2

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  3. 3

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  4. 4

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  5. 5

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  6. 6

    21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

  7. 7

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  8. 8

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  9. 9

    Patrik Laineelle jälleen ylistystä – ”uskomaton” laukaus saa kehuja: ”Et näe muiden tekevän sellaisia maaleja”

  10. 10

    Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  2. 2

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  5. 5

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  6. 6

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  7. 7

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  8. 8

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  10. 10

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  7. 7

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  2. 2

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  3. 3

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  4. 4

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  5. 5

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  6. Näytä lisää