Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Syyte Auer-tietojen urkinnasta uhkaa vanheta – ex-poliisin haastamiseen aikaa enää kaksi viikkoa

Anneli Auerin rikostietojen urkinnasta epäiltyä eläköitynyttä konstaapelia ei ole saatu haastettua oikeuteen vastaamaan virkarikossyytteeseen.
Helsingin käräjäoikeudessa luettiin maanantaina syytteet tukulle poliiseja ja entisiä poliiseja, joiden epäillään yrittäneen urkkia poliisin tietojärjestelmistä Anneli Auerin arkaluonteisia tietoja.

Vastaavia syytteitä on käsitelty jo kesällä muualla Suomessa, esimerkiksi Satakunnan käräjäoikeudessa. Kaikkiaan Auer-tietojen urkinnasta syytettyjä poliiseja ja muita virkamiehiä oli alun perin 55.

Helsingissä käsiteltävänä on kaksitoista syytettä, mutta yksi niistä on vaarassa raueta. Yhtä eläkkeelle jäänyttä entistä poliisinaista näet ei ole onnistuttu haastamaan oikeuteen, joten hänen syytteensä uhkaa vanhentua. Asiasta kertoivat ensimmäisinä MTV ja Iltalehti.

– Pöytäkirjoissa oli alkuun hieman epäselvyyttä tekoajasta, mutta nyt on varmistunut, että haastamiseen on aikaa vielä 19. syyskuuta asti, kihlakunnansyyttäjä Heikki Wendorf kertoi.

Alun perin uutisoitiin, että syyteoikeus olisi vanhentunut jo tänään maanantaina. Syyttäjän mukaan se kuitenkin vanhentuu siis vasta kahden viikon kuluttua.

Wendorfin mukaan haastamista yritetään vielä tosissaan. Urkintaepäillystä ex-poliisista on annettu etsintäkuulutus.

Epäilty rikosnimike on virkavelvollisuuden rikkominen. Sen vanhentumisaika on viisi vuotta. Epäillyt Auer-urkinnat tapahtuivat syksyllä 2011, jolloin Aueriin kohdistettu seksuaalirikostutkinta nousi julkisuuteen.

Kymmenien poliisien epäillään yrittäneen tutkia seksuaalirikosjutun salaisia tietoja poliisin järjestelmistä, vaikka heillä ei ollut virkatehtävään perustuvaa syytä siihen. Motiiviksi epäillään uteliaisuutta. Auerilla ei ole ollut korvausvaatimuksia urkkijoita kohtaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Saara Aalto voittaa X Factorin

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  4. 4

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. 6

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  7. 7

    Sharon Osbourne piti häkellyttävän puheenvuoron Saara Aallosta – outo Afganistan-vertaus: ”Saara on taistelija”

  8. 8

    Salaiset agentit junailivat Venäjän urheilijoille puhtaita dopingnäytteitä – Tänään lisää paljastuksia huijauksista

  9. 9

    Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

  10. 10

    Tänään selviää, milloin Länsimetro valmistuu – ISTV näyttää tilaisuuden suorana kello 12

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  9. 9

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  10. 10

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Saara Aalto voittaa X Factorin

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  4. 4

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. Näytä lisää