Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näin vuonna 1985: Särkänniemen johto tarjosi aktivisteille spraymaalit – ”Johtaja ehdotti, että tuuppaisin kaupunginjohtajan delfiinialtaaseen”

Kun delfiinit lähtivät Tampereelta, se yritettiin hoitaa yön pimeydessä ilman julkisuutta. Kun ne tulivat keväällä 1985, Särkänniemen johto ehdotti itse mielenosoitusta delfinaariota vastaan.
Näin olisi taattu delfiineille mahdollisimman suuri julkisuus.

Ensimmäisen vuoden tiedotusalan opiskelija olisi hoitanut viestinnän paremmin. Ja sitä paitsi on olemassa kriisiviestinnän asiantuntijoita, jotka ampaisevat paikalle, kun jossain on kriisi.

Peukalosääntö kriisiviestinnässä on, että kannattaa kokeilla totuutta. Särkänniemi yritti viime viikonloppuna kaikin keinoin pimittää totuutta mielenosoitusten pelossa siirtäessään delfiinit pois Tampereelta.

On ollut toinenkin aika. Kun delfiinit tuotiin keväällä 1985, Särkänniemen johto oli valmis kustannuksiinkin siitä hyvästä, että mielenosoittajat saisivat aikaan mahdollisimman suuren rähinän.

Delfiiniaktivisti, dosentti Esko Länsimiehelle lähettämässään kirjeessä Särkänniemen silloinen toimitusjohtaja Olavi Joenpolvi totesi seuraavaa:

”Viitaten arvoisaan pyyntöönne saada järjestää mielenosoitus delfinaarion avajaispäivänä ilmoitamme mielihyvin myöntävämme omalta osaltamme ko. luvan”, Joenpolvi ilmoitti.

”Uskomme toimintanne avulla ylittävämme tiedotusvälineiden uutiskynnyksen laajemmin kuin mitä muutoin olisi mahdollista.”

”Haluaisimme lisäksi keskustella kanssanne tavasta jolla voisitte demonstroida itse avajaisseremoniaa”, Joenpolvi kirjoitti.

Joenpolvi lähetti dosentti Länsimiehelle luettelon tiedotusvälineistä, joihin hän toivoi mielenosoittajien olevan yhteydessä.

”Muutoinkin toivomme voivamme yhteistyössä toimia mahdollisimman suuren ennakkokohun aikaansaamiseksi ennen delfinaarion avaamista.”


Joenpolvi lahjoitti mielenosoittajille 20 isoa pahvitaulua ja tarjosi Särkänniemen graafikkoa taiteilemaan delfinaarionvastaiset iskulauseet, jotta niistä tulisi esteettisesti korkeatasoiset. Yhtiö lupasi kustantaa mielenosoittajien tussit ja spraymaalit.

– Särkänniemelle kelpasi minkälainen julkisuus tahansa, sanoo monissa mielenosoituksissa karaistu aktivisti Harri Helin.

– MTV:n uutisissa Olavi Joenpolvi sanoi: ”Meillä on varaa järjestää mielenosoitus omaa yritystämme vastaan. Ihmiset ovat niin fiksuja, että he tajuavat, kummat ovat oikeassa, nämä mielenosoittajavouhottajat vai me.”

IS:n hallussa olevassa kirjeessä Joenpolvi ehdotti delfinaarion avajaistilaisuuden de­m­onstrointia. Harri Helinin mukaan ehdotus oli tämä:

– Joenpolvi ehdotti, että minä tuuppaisin avajaispuhetta pitävän kaupunginjohtaja Pekka Paavolan delfiinialtaaseen. Sen jälkeen saisin pitää puheen, ja minusta tulisi Helsingin olympialaisten rauhanenkelin kaltainen hahmo, Harri Helin muistelee.

– Kaupunginjohtajan altaaseen heittäminen olisi ylittänyt uutiskynnyksen, ja kaksi miljoonaa ihmistä olisi saanut tietää, että delfinaario on avattu, Helin sanoo.


Helinin mukaan hänelle luvattiin, että järjestysmiehet eivät puutu asiaan.

– Olin delfinaarion avajaisissa ja seisoin Pekka Paavolan takana. Kukaan järjestysmiehistä ei tullut lähelleni, vaikka en näyttänyt ihan samanlaiselta kuin muut kutsuvieraat. Pukeutumiskoodi oli erilainen, oli pitkä parta ja luihu katse.

– En tuupannut Pekkaa altaaseen. En ollut vakuuttunut siitä, että Paavolan altaaseen työntäminen olisi ollut meille voitto.


HARRI HELIN kirjoitti tuosta episodista Pirkanmaan Luonto -lehdessä 1999. Hän lähetti jutun tarkistettavaksi Olavi Joenpolvelle. Tämä palautti jutun nimikirjoituksellaan vahvistettuna ja laittoi lehteen Särkänniemen mainoksen.

IS ei tavoittanut Olavi Joenpolvea kommentoimaan asiaa.

Tampereen silloinen kaupunginjohtaja Pekka Paavola ei ilmeisesti tiennyt altaaseen tuuppaamisideasta mitään.

– Olen keskustellut siitä Paavolan kanssa. Hän sanoi, ettei hän tiennyt siitä mutta että idea kuulostaa hyvin joenpolvimaiselta, Harri Helin sanoo.


KUN DELFIINIT pari viikkoa sitten yöllisessä operaatiossa siirrettiin Kreikkaan, ei ollut puhettakaan, että talon puolesta olisi junailtu mielenosoitusta. Asiasta ei inahdettukaan, mutta toimittajat saivat operaatiosta vihiä.

– Kun se tehtiin yöllä, Särkänniemi tajusi itsekin, että siinä on jotain hämärää. Turha selittää, että se tehtiin yöllä siksi, että Euroopan ilmatila on vapaa, tai muuta soopaa, Harri Helin sanoo.

Olematonta tiedotusta on perusteltu sillä, että haluttiin välttää mielenosoitukset. Mielenosoitusten konkarin mukaan mitään pahaa ei olisi tapahtunut, vaikka koolla olisi ollut suurempikin joukko.

– Olin Koijärvellä 1979. Päivisin pysäytimme kaivinkonetta, jotta se ei olisi perannut lintujärven laskuojaa eikä se järvi olisi kuivunut. Sinne tuli yöllä pari tyyppiä, jotka ilmoittivat, että ne räjäyttävät sen kaivinkoneen. Me ajoimme ne pois ja vartioimme yöllä kaivinkonetta, ettei kukaan räjäytä sitä meidän nimissä.

Helin toimi 22 vuotta Luonnonsuojeluliitossa. Kaksi kertaa hän ilmoitti epäilyttävistä henkilöistä suojelupoliisille.

– Sain kirjeen, jossa yksi henkilö ilmoitti tuhoavansa omaisuutta. Laitoin sen suojelupoliisille. En halunnut, että joku pilaa Luonnonsuojeluliiton ja ympäristöväen mainetta rikkomalla tavaroita.

– Kerran olin menossa tilaisuuteen, jossa ympäristöministeri oli paikalla. Eräs erikoinen tyyppi soitti minulle, että hän on tulossa sinne. Olin siitäkin suojelupoliisiin yhteydessä, ja suojelupoliisi lähetti sinne pari tyyppiä, Helin muistelee.

Helinin käsityksen mukaan yöllisessä delfiinioperaatiossa mitään ei olisi tapahtunut, vaikka paikalla olisi ollut enemmänkin väkeä.

– Eläinsuojeluihmiset olisivat itse päättäneet, ketä ne päästävät mielenosoitukseen. Se joka aiheuttaa vahinkoa, pilaa koko järjestön maineen, Helin sanoo.


Särkänniemi perusteli uutispimentoa sillä, että poliisi oli ohjeistanut totaaliseen vaikenemiseen. Poliisi kiisti antaneensa kyseistä ohjetta.

Turvatoimet olivat valtaisat siihen nähden, että paikalla oli kourallinen aktivisteja. Suurin osa oli mediaväkeä ja uteliaita ohikulkijoita.

Poliisiautoja oli joka puolella Särkänniemeä, muun muassa kolme mellakantorjunnassa käytettävää mustaa Mörkö-autoa. Niistä purkautui tiukkailmeisiä, puhumattomia, etälamauttimilla ja pistooleilla aseistautuneita poliisimiehiä. Jollain oli huppu päässä ja metrin mittainen pamppu vyöllä.

Särkänniemi ilmoitti olleensa poliisiin yhteydessä vasta juuri ennen delfiinien siirtoa. Näin valtava poliisioperaatio polkaistiin pystyyn hetkessä.

Delfiiniasiassa ei ollut hyviä vaihtoehtoja. Teki niin tai näin, aina väärin.

Harri Helin, mitä delfiineille olisi pitänyt tehdä?– Urho Kekkonen sai olla Tamminiemessä elämänsä viimeiset hetket, tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Särkänniemi olisi ollut delfiineille Tamminiemi, sanoo Harri Helin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    6. 6

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    7. 7

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    8. 8

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. Näytä lisää