Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hannu, 47, kertoo tieraivosta: Pyysin pyöräilijää pois jalkakäytävältä – sain nyrkistä naamaan

Tieraivo
Polkupyöräilijän tunteet kiehahtivat torstai-iltana Herttoniemen kaupunginosassa siinä määrin, että tapauksesta on tehty rikosilmoitus Helsingin poliisilaitokselle.
Helsingin Herttoniemessä asuva Hannu Liekso on ottanut tavakseen pyytää jalkakäytävällä pyöräileviä yli 12-vuotiaita siirtymään pyörätielle tai ajoradalle näiden liikennekäyttäytymiseen liittyvien riskien vuoksi.

Tapa kostautui kivuliaalla tavalla torstai-iltana Herttoniemenrannassa, kun pyöräilijä alkoi puolustaa ”oikeuksiaan” väkivaltaisesti.

Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Ilta-Sanomien tavoittama Liekso, 47, kertoo tapahtumien sijoittuneen osoitteessa Laivalahdenkaari 19 sijaitsevan linja-autopysäkin kohdalle, jossa hän oli iltaseitsemän aikaan odottamassa bussia Kulosaaren suuntaan. Liekson huomio kiinnittyi keski-ikäiseen miespyöräilijään, joka lähestyi linja-autopysäkkiä jalkakäytävää pitkin.

– Sanoin hänelle, ettei jalkakäytävällä saa pyöräillä ja kerroin, että kadun toisella puolella on pyörätie, jonne hän voisi siirtyä.

HUOMAUTUKSEN seurauksena pyöräilijä hermostui ja väitti Lieksolle varovansa jalankulkijoita sekä saavansa ajaa polkupyörällään juuri siellä missä haluaa.

Liekson kerrottua millaisen turvallisuusriskin jalkakäytävällä viilettävä pyöräilijä aiheuttaa jalankulkijoille, tilanne sai uhkaavia piirteitä. Pyörällä liikkunut mies uhkasi lyödä Lieksoa turpaan.

Uhkauksesta huolimatta Liekso päätyi demonstroimaan pyöräilijälle kuinka jalankulkijan harha-askel voi teoriassa aiheuttaa törmäyksen, vaikka tämä kuinka varoisi. Demonstraatio oli viimeinen niitti. Pyöräilijän pinna katkesi.

– Hän tuli luokseni ja löi kerran. Kasvoihin.

NYRKISTÄ iskun päähänsä saanut Liekso kertoi tekevänsä tapauksesta rikosilmoituksen, mikä sai pyöräilijän singahtamaan nopeasti pois paikalta.

Lieksolle jäi tapauksesta pieniä vammoja.

– Hammas repi huulta sisäpuolelta auki ja illalla päätä jomotti, hän kertoo saamiensa vammojen laaduksi.

Pyöräilijän tieraivon kohteeksi joutunut herttoniemeläinen teki tapahtumasta rikosilmoituksen heti torstai-iltana. Helsingin poliisista kerrottiin HS:lle, että ”juttu ei ole vielä koneistossa”. Tämä johtuu lehden mukaan siitä, että netin kautta tehtyjen rikosilmoitusten käsittely ottaa oman aikansa.

LIEKSO ei usko pyöräilijän välttämättä jäävän kiinni, vaikka hänellä onkin hyökkääjästä valokuva.

– Näitä on ollut niin paljon. Poliisin resurssit eivät yksinkertaisesti riitä kaikkien tapausten selvittämiseen, hän arvelee.

Vaikka mies on huomautellut jalkakäytävällä pyöräilemisestä aikaisemminkin, torstainen tapaus on ensimmäinen, jossa hänen kimppuunsa on käyty.

– Keskaria tulee aivan jatkuvasti, mutta aiemmin kukaan ei ole käynyt käsiksi.

LAIVALAHDENKAARELLA Liekso kertoo pyöräilijöiden ajavan jalkakäytävällä aivan surutta, vaikka vastakkaisella puolella tietä on selvästi merkitty pyörätie.

– Hänkin tiesi varsin hyvin, että pyörätie on toisella puolella katua. Mutta kun ei kiinnostanut mennä sinne. Se ei sopinut hänen pirtaansa, vaan hän koki oikeudekseen tehdä aivan mitä huvittaa, Liekso harmittelee.

Tieraivo leimahti myös elokuussa, jolloin ohitettu pyöräilijämies kiilasi Leenan, 38, sivuun ja kävi kurkkuun kiinni. Lue Ilta-Sanomien uutinen tapauksesta tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Poliisilta lisätietoa Siilinjärven tapon yrityksestä: Mies pahoinpiteli naista ja yritti ajaa autolla päälle

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. 6

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    7. 7

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    8. 8

      Yle: Toimittajille kuumennut Sipilä myöntää tehneensä virheen iltamyöhään Torniossa – ”Olisin voinut tehdä monia asioita toisin”

    9. 9

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    10. 10

      Johannes, 24, hämmästyi miehen temppuilusta auton katolla – poliisi varoittaa: ”Se on oikeasti todella vaarallista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. 6

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Poliisilta lisätietoa Siilinjärven tapon yrityksestä: Mies pahoinpiteli naista ja yritti ajaa autolla päälle

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. Näytä lisää