Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kaksi lasta kuoli rivitalon rajussa tulipalossa Raahessa

Tulipalo
Raahessa sijaitsevassa neljän huoneiston rivitalossa syttyi maanantain ja tiistain välisenä yönä tulipalo. Turmassa kuoli kaksi henkilöä – molemmat lapsia.
Hätäkeskus sai tiedon Järventöläntiellä syttyneestä tulipalosta puolen yön jälkeen tiistaiyönä.

Pelastuslaitoksen saavuttua tapahtumapaikalle Raahen Järventölän kaupunginosaan, oli vuonna 1978 rakennettu, neljän huoneiston rivitalo jo täyden palamisen vaiheessa.

Ilta-Sanomat uutisoi jo yöllä, että turmapaikalta kuljetettiin sairaalaan kaksi ihmistä.

Oulun poliisilaitos julkaisi tiistaiaamuna surullisen tiedotteen tulipalon seuraamuksista.

Rivitalon palo vaati kaksi kuolonuhria. Poliisilaitoksen mukaan kuolleet ovat 6- ja 10-vuotiaat lapset.

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Marko Talus kertoo, että molemmat kuolonuhreista löytyivät samasta huoneistosta. He menehtyivät tapahtumapaikalle.

– Huoneistosta pääsi pelastautumaan kaksi henkilöä. Tapahtumien kulku on tässä vaiheessa vielä epäselvä ja yksityiskohdat selvinnevät vasta poliisien teknisessä tutkinnassa, Talus toteaa.

Rivitalo tuhoutui palossa kokonaan. Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa.

Artikkelia päivitetty kello 09.27. Lisätty päivystävän palomestarin kommentit.

Näitä luetaan!

  1. 1

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoiseen miehen päätökseen

  2. 2

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  3. 3

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  4. 4

    Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

  5. 5

    Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

  6. 6

    Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

  7. 7

    Äidin riipaiseva kertomus Sipoon Sanomissa poikansa kiusaamisesta: lyöty ja virtsattu päälle

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  10. 10

    Martina Aitolehti Annalle: ”Stefan hyvittelee riitojamme rahalla – saan sen, mitä pyydän”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  4. 4

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  5. 5

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  6. 6

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  7. 7

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  8. 8

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  9. 9

    Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

  10. 10

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoiseen miehen päätökseen

  2. 2

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  3. 3

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  4. 4

    Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

  5. 5

    Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

  6. Näytä lisää