Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Uusi pirullinen rikollisuuden muoto leviää Helsingissä – kustannus autoilijalle jopa tuhat euroa

Rikollisuus
Ulkomailla jo useita vuosia jyllännyt varkausrikollisuuden tyyppi on tekemässä rantautumista nyt myös Suomeen.
Ilta-Sanomat uutisoi syyskuun alussa Vantaan Kartanonkoskella ilmenneestä tapauksesta, jossa Peugeotin omistaja pelästyi auton alta käynnistettäessä kuulunutta hirvittävää ääntä.

Vian selvittelyn yhteydessä ilmeni, että autosta oli yön aikana leikattu katalysaattori irti. Katalysaattori on auton pakoputkistossa oleva laite, joka muuttaa pakokaasun vaaralliset ainesosat vaarattomiksi.

Varkauden uhriksi joutunut vantaalaismies otti autonsa alta videon, jolla näkyy, että osa pakoputkistosta on kadonnut.

Kartanonkoskella koettu katalysaattorivarkaus ei jäänyt ainutlaatuiseksi. Viime päivinä sosiaalisessa mediassa on kohistu vastaavanlaisten tapausten ilmenemisestä Helsingissä.

Eräs nainen on kertonut Facebookissa olleensa vähällä saada sydänkohtauksen käynnistäessään autonsa keskiviikkona sen alta jyrähtäneen melun vuoksi. Myös tässä Viikin kaupunginosaan sijoittuvassa tapauksessa katalysaattori oli hävinnyt. Auton vierestä löytyi tuoreet tunkin jättämät jäljet.

Useita tapauksia eri puolilla Helsinkiä

Rikoskomisario Petri Juvonen Helsingin poliisilaitokselta vahvistaa, että kahden viime viikon aikana katalysaattorivarkauksista on tehty lukuisia rikosilmoituksia. Syyskuun alun jälkeen tapauksia on tullut poliisin tietoon jo viitisentoista.

– Kyllä tässä voidaan jonkinlaisesta ilmiöstä puhua, Juvonen toteaa.

Poliisin kannalta tapausten selvittämistä vaikeuttaa se, että katalysaattorivarkauksia on tapahtunut eri puolilla Helsinkiä. Lisäksi ne ovat kohdistuneet eri merkkisiin autoihin. Katalysaattorivarkauksista on Juvosen mukaan tehty rikosilmoituksia esimerkiksi Viikissä, Kannelmäessä ja Vuosaaressa.

Kyllä tässä voidaan jonkinlaisesta ilmiöstä puhua

Tapausten tiimoilta ei ole vielä tehty kiinniottoja. Myöskään täsmällistä tietoa siitä, mihin autoista varastetut katalysaattorit joutuvat, ei ole.

Juvonen otaksuu poliisilla olemassa olevien tietojen perusteella, että katalysaattorit on varastettu niissä olevien jalometallien vuoksi. Katalysaattoreiden kennostoista löytyy muun muassa palladiumia ja platinaa, jotka ovat kilohinnaltaan korkeita arvometalleja. Ainakin teoriassa katalysaattoreiden metalli voidaan siis muuttaa rahaksi.

– Varaosatarkoituksessa näitä katalysaattoreita ei varmaankaan ole varastettu, Juvonen sanoo.

Ilmiö on erittäin kiusallinen myös varkauden uhreiksi joutuneille autoilijoille, sillä uuden katalysaattorin asentamisesta kadonneen tilalle aiheutuu huomattava menoerä.

– Autosta riippuen uusi katalysaattori maksaa tietojeni mukaan 500–1 000 euroa.

Turvatyynyt ja navigaattorit myös varkaiden kohteina

Samanaikaisesti kun autovarkauksien määrä on laskenut tasaisesti, on rikollisuus alkanut kohdistua yhä enenevissä määrin yksittäisiin autonosiin. Tälläisia rikossarjoja Suomessa on ilmennyt jo vuosien ajan.

Etupäässä ulkomailta olevat rikollisliigat ovat tehtailleet Suomessa esimerkiksi turvatyynyvarkauksia, joiden pääasiallisia kohteita ovat olleet saksalaiset laatuautot.

Autosta riippuen uusi katalysaattori maksaa tietojeni mukaan 500–1 000 euroa.

Vastaavanlaisia rikossarjoja on kohdistunut myös navigaattoreihin, led-ajovaloihin ja keskikonsolissa sijaitsevaan elektroniikkaan. Juvonen muistaa myös parin vuoden takaisen varkaussarjan, jossa linja-autoista varastettiin sivupeilejä.

– Ne ovat menneet uskoakseni varaosiksi.

Syyskuussa Vantaalla ilmenneen katalysaattorivarkauden uutisoinnin yhteydessä Romukauppiaiden liiton toiminnanjohtaja Jari Kortesoja antoi ymmärtää, että katalysaattoreiden pimeä kauppa voi olla varsin hankalaa. Hän korosti tuolloin, että tavallisella ihmisellä ei pitäisi olla kaupiteltavana katalysaattoreita.

Myös rikoshyöty voi jäädä katalysaattorin irrottamisesta aiheutuvaan vaivaan nähden verrattain pieneksi.

– Parhaimmillaan yhdestä hyvälaatuisesta auton alkuperäisestä katalysaattorista voi saada parikymmentä euroa, hän arvioi.

Ota kantaa

Oletko vakuuttanut autosi varkauden varalta?

Kyllä 76% En 24%
Ääniä yhteensä 27698

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Yksi kuva sen kertoo: Tämä oli suomalaisille vuoden 2016 sykähdyttävin urheiluhetki

    3. 3

      Historiallinen valinta: Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija 2016

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. 6

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Näyttäviä halkioita ja räiskyviä värejä – kuka on Urheilugaalan upein kaunotar? Äänestä suosikkiasi!

    9. 9

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    10. 10

      Kontiolahdella pelättiin sarjahukuttajaa jo kesällä – ”Monien tutun tutut ovat joutuneet miehen uhriksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    4. 4

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    8. 8

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Yksi kuva sen kertoo: Tämä oli suomalaisille vuoden 2016 sykähdyttävin urheiluhetki

    3. 3

      Historiallinen valinta: Leo-Pekka Tähti on Vuoden urheilija 2016

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. Näytä lisää