Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jättiläisauton kuljettaja pakeni tulikuumaa kuonaa Torniossa

Talonkokoinen kuonapata-ajoneuvo syttyi palamaan.
Outokummun Tornion terästehtaalla tapahtui sunnuntaina illansuussa kello 17.30 tulikuuman kuonapadan kaatuminen.

Kuona oli 20 tonnin padassa valtavan suuren ajoneuvon perässä.

– Se oli jotenkin ajossa loiskahtanut, kertoo päivystävä palomestari Ari Soppela Lapin pelastuslaitokselta.

Ajoneuvo on tehtaan viestintäpäällikön Leena Kostianderin mukaan ”pienkerrostalon kokoinen”.

– Valtavan suuri joka tapauksessa.

Sula kuona sytytti palamaan jättiläisen takarenkaat ja palo eteni hydrauliikkaan. Kuljettaja hylkäsi jättiläisensä paeten kuonaa ulos ja aloittaen alkusammutuksen.

Mukaan liittyivät tehdaspalokunta ja Tornion palokunta.

Soppelan mukaan kuumaa kuonaa ei voi ollenkaan suihkuttaa suoraan sammutusvedellä.

– Se voi roiskua räjähdysmäisesti, joten käytimme jäähdytyksessä vesitykin sumusuihkua.

Kuonapalo tapahtui tehdasalueella, mutta ulkona tehtaan niin sanotulla sisäisellä päätiellä.

Kostianderin mukaan kuona on Tornion terästehtaan tuotteistama teräksenteon sivutuote, jota käytetään maanrakennuksessa teiden ja talojen pohjina.

Hän ei osaa sanoa, oliko kyseessä koulukirjojen raudanvalmistuksen eri menetelmien yhteydessä esittelemä ja monet Tuomas-nimiset koululaiset traumatisoinut ”tuomaskuona”.

– En tunne sitä niin tarkkaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    5. 5

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    6. 6

      Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

    7. 7

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    8. 8

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    9. 9

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    10. 10

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

    5. 5

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    6. Näytä lisää