Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Muistisairas Pekka, 77: ”Röntgenkuva paljasti piilevän sairauden”

Muistiviikko
Iisalmelainen Pekka A. Pukki, 77, ei häpeile muistisairauttaan, vaan suhtautuu elämään ja sairauteensa huumorilla.
Pekka A. Pukki sai tietää muutamia vuosia sitten sairastavansa Alzheimerin tautia. Hän kertoo, kuinka oppi elämään sairauden kanssa:

”JOITAKIN vuosia sitten lähimuistini alkoi heiketä. Ihmisten tunnistamisesta tuli vaikeampaa ja aloin unohdella asioita. Terveyskeskuksen muistihoitajalta minut ohjattiin lääkäriin. Tiesin itse että aukkoja on tiedostoissa, mutta aivojen röntgenkuva osoitti, että kovalevylläkin on reikiä. Kuvassa näkyi mustia länttejä. Lääkäri määräsi ottamaan lääkettä kaksi tablettia päivässä. Omasta mielestäni olen pärjännyt ihan mukavasti.

Omassa suvussani ei ole aiemmin kenellekään diagnosoitu muistisairautta. Yksi täti vanhemmiten horiskoitui, mutta siihen aikaan ei ollut tapana tulkita tai tutkia. Sitä pidettiin vain vanhuuden höperyytenä.

En ole hävennyt Alzheimerin tautia, vaan kertonut kaikille ihan avoimesti. Se on siitä helvatun hyvä, että saan hölmöillä niin paljon kuin tykkään. Voi panna kaiken sairauden syyksi ja katsoa kun on oikein viisaita ihmisiä, miten he siihen suhtautuvat. Ja sitten kun oikein viisaita tulee, niin on hyvä vielä härnätä ja heittäytyä hullummaksi kuin onkaan. Minulla on iän kaiken ollut sen verran varallisuutta, että minun kustannuksellani saa nauraa. Mutta ei ihmisten käytös ole minua kohtaan muuttunut, mitä nyt emäntä pyrkii neuvomaan vielä enemmän kuin ennen.

EMÄNTÄ sanoo, että olen käynyt vähän kärsimättömämmäksi ja kärttyisämmäksi. Omasta mielestäni olen niin leppoisa kaveri kuin olla ja osaan.

Jotain saattaa joskus unohtua. Minulla on muistisairauden lisäksi sydänvika, kihti ja reuma. Kun lääkkeitä pitää ottaa päivän aikana paljon, niin iltalääkkeet tahtovat unohtua. Aamulääkkeet kyllä muistan. Tavarat tahtovat hävitä, enkä muista aina, minne olen jonkun tavaran käsistäni pistänyt. Tiedän kyllä, että minulla sellainen on, mutta tällainen vanha mies ei muista kätköjään. Allakka pitää olla, että voi katsoa, mitä on tälle päivälle ja huomiselle ohjelmassa.

Olemme emännän kanssa molemmat aamuihmisiä ja herään joka aamu kuuden ja seitsemän välillä. Hyvin harvoin tulee nykyisin edes Kymmenen uutiset katsottua. Pieniä univaikeuksia on tullut iän myötä ja joudun kääntämään useamman kerran kylkeä, ennen kuin saan unen päästä kiinni. Joskus pitää jopa ottaa torkkutabletti.

OLEN ollut eläkkeellä 14 vuotta. Alun perin olen kotoisin Etelä-Karjalasta, mutta aikanaan muutin Iisalmeen työn perässä ja tänne olen asettunut ja täällä viihtynyt. Kesällä käyn joka aamu mökillä järvessä uimassa. Kunhan avantokausi alkaa, käyn kaupungissakin uimassa joka aamu. Viime talvena lokakuun ensimmäisen päivän ja vapun välille jäi kolme päivää, kun en käynyt järvessä. Käyn kuntosalilla, kerran viikossa vesijumpassa ja uin siinä sivussa.

Painoa on 15 kiloa vähemmän kuin varsinaisena työaikana. Lääkäri ei ole määrännyt liikuntaa, muttei ole kieltänytkään, kun olen kertonut, että tällaista teen. Uskon, että se vaikuttaa omalta osaltaan vähän yläpäähänkin.

Ruokavaliota en ole muuttanut, mutta kenties olen vähän annosta koettanut pienentää. Yleensä emäntä laittaa ruokaa, mutta tarpeen vaatiessa minäkin. Kun kaalilaatikon teen, niin ei toinen parempaa osaa, eikä ainakaan ole milloinkaan minulle antanut.

Minulle on tärkeää pysyä ajan tasalla. Katson televisiosta uutiset ja ajankohtaisohjelmat. Televisiosta en muita isompia sarjoja katso, mutta Salatut elämät on niin hullu, ettei sitä malta olla katsomatta.

Luen päivittäin Iisalmen Sanomat, Helsingin Sanomat ja Savon Sanomat. Jos aikaa jää, luen aikakauslehtiä ja historiallisia kirjoja. Romaanikin pysyy käsissä.

Tulevaisuus ei varsinaisesti pelota. Kaikki on hyvin, kunhan eivät ota ajokorttia pois tai laita holhouksen alle. Nyt ollaan ja elellään päivä kerrallaan. Sitä otetaan vastaan, mitä ylhäältä annetaan. ”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    3. 3

      Roisia vilauttelua varjo-Oscareissa: läpikuultava mekko paljasti alushousut, halkio esitteli seksikästä nivustatuointia

    4. 4

      Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

    5. 5

      Oscar-gaala päättyi uskomattomaan katastrofiin – some repesi valtavaan raivoon: ”Jaettiinkohan muut palkinnot oikein?”

    6. 6

      Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

    7. 7

      Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

    8. 8

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    9. 9

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    10. 10

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    10. 10

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    3. 3

      Roisia vilauttelua varjo-Oscareissa: läpikuultava mekko paljasti alushousut, halkio esitteli seksikästä nivustatuointia

    4. 4

      Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

    5. 5

      Oscar-gaala päättyi uskomattomaan katastrofiin – some repesi valtavaan raivoon: ”Jaettiinkohan muut palkinnot oikein?”

    6. Näytä lisää