Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Palvelutalon henkilökunnalla välähti: Toisenlainen iltaohjelma toi hymyn vanhusten huulille

Vanhusten illanviettojen eteen tehdään hoiva- ja palvelutaloissa uskomaton määrä työtä. Ilta-Sanomat kysyi vanhusten vinkkejä huippuiltaan.

HELSINKILÄISEN Kannelmäen palvelutalon kalenteriin on kirjattu harvinaisen kekseliäitä iltarientoja. Listalla on discoja, yhteislaulua, sirkusta, matkailua ja tansseja.

– Me innostumme laulamaan ja kaikille nousee ilo mieleen, summaa 91-vuotias Marjatta Seppänen.

Ilta-Sanomien juttu porvoolaisen Laamannin hoivakodin Pizzaa & bissee -illasta levisi alkuviikon aikana sosiaalisessa mediassa.

Katso artikkelin videolta Kannelmäen palvelutalon asukkaiden vinkit huippuiltaan.

Kannelmäen palvelutalon asukas Kirsti Tamminen, 93, kertoo railakkaimpien iltojen olevan jo turhan rankkoja.

– Olen omassa huoneessani ja kirjoitan muistelmia. Ihmisten tapaaminen on kuitenkin ihanaa. Kun saa katsoa toista silmiin ja kysyä, mitä hänelle kuuluu.

Kerttu Peltoniemelle, 78, seurakunnan vierailut tuovat tärkeää sisältöä elämään. Tanssilattiallakin tulee pyörittyä, vaikka välillä onkin ahdasta.

– Musiikkia ja muita ihmisiä tarvitaan.

Lähistöllä sijaitsevan Vanhaisten päiväkodin lasten kanssa on järjestetty muun muassa Sirkus Pamaus. Pamauksessa lapset pukeutuvat eläimiksi ja esiintyvät hoitohenkilökunnan rinnalla.

Matkalla maailmalla -tunnin aikana vanhukset ovat puolestaan istuneet kuvitteelliseen lentokoneeseen ja matkustaneet eri puolille maailmaa. Kreikan-matkalla tanssittiin zorbasta ja katsottiin nettivideoita.

– Eräs mummo sanoi, että hän ei voi syödä ruokaa, koska on lähdössä samana iltana Italiaan syömään pastaa, toimintaterapeutti Anneli Willman kertoo.

Anni Keimola, 84, istuu pöydän ääressä hopeinen mitali kaulassa ja pöydällä seisoo polvenkorkuinen pokaali. Se voitettiin osastolle syyskuun alussa päiväkotilasten ja vanhusten yhteisissä olympialaisissa.

– Kyllä se on kiva, kun lapset tulevat vierailemaan.

Anni Keimolan mukaan hyvä ilta rakentuu juomasta, ruuasta ja seurasta.

– Vahvoihin ei kosketa. Siihen vedetään raja.

Tapahtumat vaativat luonnollisesti työtä ja järjestelyä. Vapaaehtoiset ovat välttämätön voimavara.

– Hyvä tapahtuma on omaisten ja lähipiirin kanssa yhdessä tekemistä, kertoo lähihoitaja Nalita Jokela.

Vastaavan hoitajan Katja Laurosen mukaan sosiaaliseen puoleen kiinnitetään jatkuvasti huomiota.

– Ohjelman ei tarvitse olla lapsellista. Esimerkiksi päiväkotilasten kanssa vanhukset ovat myös vastuussa lapsista.

Haastattelu päättyy, kun vanhuksille tulee kiire mukaan ovenraosta kantautuvaan yhteislauluun.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  4. 4

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  5. 5

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  6. 6

    Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

  7. 7

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  8. 8

    Turkin räjähdysten uhrien lukumäärä kasvoi – Erdogan: ”Kansalaisiamme vastaan on tehty terrori-isku”

  9. 9

    Rauhan Nobelin voittaja otti väkevästi kantaa huumeiden vastaiseen sotaan: ”On aika muuttaa strategiaamme”

  10. 10

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  9. 9

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  10. 10

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  4. 4

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  5. 5

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  6. Näytä lisää