Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Syyttäjä: Vantaan ex-kaupunginjohtaja Peltomäki ei olisi tarvinnut taloudellista tukea – sai sitä silti

Syyttäjän mukaan Vantaan entinen kaupunginjohtaja Jukka Peltomäki (sd) ei ole tarvinnut taloudellista tukea toimiessaan Vantaan apulaiskaupunginjohtajana ja kaupunginjohtajana.
Syyttäjä Tuire Tamminiemen mukaan onkin kysyttävä, miksi arkkitehtitoimisto Forma Futuran toimitusjohtaja Leila Tuominen on tukenut Jukka Peltomäkeä taloudellisesti myös sen jälkeen, kun tämä on valittu apulaiskaupunginjohtajaksi noin 7 500 euron kuukausipalkalla. Syyttäjä kertoi tänään Helsingin käräjäoikeudessa alkaneessa lahjusoikeudenkäynnissä perusteita Peltomäen lahjussyytteille.

– Velat oli maksettu, vaimo oli palkkatyössä, Peltomäki olisi voinut saada pankista lainaa ja lapset olivat aikuisia, Peltomäki ei tarvinnut taloudellista tukea, Tamminiemi sanoi.

Syyttäjän mukaan Tuomisella on myös ollut intressi tulla valituksi mahdollisimman moneen kaava- ja rakennushankkeeseen, joissa hän on toiminut kaavamuutoksen hakijan konsulttina tai kaavamuutoksen suunnittelijana.

– Peltomäellä taas on ollut virka-asemassaan vaikuttamismahdollisuus läpi koko kaavamuutos- ja rakentamisprosessin, ja lisäksi epävirallinen vaikuttamismahdollisuus työyhteisössään, Tamminiemi sanoo.

Syyttäjä Tamminiemi myös kertoi, että oikeudenkäynnissä kuullaan myös todistajaa, joka on kuullut rakennusliikkeen edustajan onnitelleen Leila Tuomista Peltomäen valinnasta apulaiskaupunginjohtajan virkaan.

Puolustus kiistää kaikki syytteet

Peltomäen ja Tuomisen puolustusten mukaan kysymys on edelleen siitä, että Tuomisen syyttäjän mukaan maksamat lainat, ulkomaanmatkat ja muut väitetyt edut liittyvät läheiseen ihmissuhteeseen ja Peltomäen taloudelliseen ahdinkoon.

Peltomäki on puolustuksen mukaan saanut muun muassa lainoja ja vuokrannut asuntoa Tuomiselta ennen ja jälkeen virkasuhteensa, eivätkä ne ole mitenkään liittyneet Peltomäen tehtäviin Vantaan kaupungilla. Puolustuksen mukaan kyse ei edes ole eduista, eikä Tuomisella ole ollut motiivia vaikuttaa Peltomäkeen.

Syyttäjä vaatii etuja menetettäviksi

Peltomäkeä (sd) syytetään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyttäjän mukaan hän ja hänen lähipiirinsä ovat saaneet Tuomiselta yli 200 000 euron arvosta lainoja, lahjoja ja etuuksia, jotka ovat vähintäänkin olleet omiaan vaikuttamaan Peltomäen toimintaan. Tuominen toimi samaan aikaan suunnittelijana tai konsulttina useissa kaavamuutosasioissa, joiden käsittelyyn Peltomäki virkatehtävissään osallistui. Tuomista syytetään törkeästä lahjuksen antamisesta.

Syyttäjä vaatiikin, että Peltomäki tuomitaan menettämään valtiolle yli 200 000 euroa, Leila Tuominen määrätään seitsemän vuoden liiketoimintakieltoon ja Forma Futura 250 000 euron yhteisösakkoon. Syyttäjä vaatii molemmille myös vankeusrangaistusta, mutta ei halunnut vielä ottaa kantaa tarkemmin rangaistuksen määrään tai laatuun.

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  3. 3

    Hydrokopteri tippui jäihin Puulalla – kyydistä pelastettiin 2 henkilöä ja 4 koiraa

  4. 4

    Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

  5. 5

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  6. 6

    Yle: Presidentti Niinistö keksi Trumpille ”sopivan viileän ympäristön”

  7. 7

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

  10. 10

    Saara Aalto IS:n erikoishaastattelussa – hurja nousu voittajasuosikiksi: ”Apua, miten tähän on tultu!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  7. 7

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  8. 8

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Testaa, miten sinkku olet!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  3. 3

    Hydrokopteri tippui jäihin Puulalla – kyydistä pelastettiin 2 henkilöä ja 4 koiraa

  4. 4

    Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

  5. 5

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  6. Näytä lisää