Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Erkki Tuomioja olisi halunnut suurlähettilääksi – koki olevansa poliittisessa paitsiossa

Politiikka
”Ahtisaari sanoo olevansa vähän yllättynyt kiinnostuksestani sellaisiin tehtäviin, joihin sisältyy niin paljon kaikkea edustamista yms. sosiaalista kanssakäymistä, jota en ole erityisemmin harrastanut.”
Kansanedustaja Erkki Tuomiojan (sd) päiväkirjojen toinen osa, Luulin olevani aika piruileva - poliittiset päiväkirjat 1995-1997 ole sisältää mehukkaita havaintoja ja huomioita ihmisistä, yhteiskunnallisista ilmiöistä tai vaikkapa urheilusta. Kirjoituksissa on myös Tuomiojalle tuttua sarkastista huumoria.

Tuomioja myös yllättää. Politiikan ikuisena vastarannan kiiskenä tunnettu Tuomioja purki päiväkirjaansa hyvin kouraisevasti ahdistustaan ikuisesta oppositiomiehen roolistaan. Näitä henkilökohtaisia tunnustuksia hän purki paperille esimerkiksi silloin, kun Britannian entisen pääministerin Margaret Thatcherin muistelmat ajoivat miehen pohtimaan omaa kohtaloaan

”Vaikka thatcherismiä – mitä käsitettä hän itse estottomasti viljelee – kuinka inhoisikin, niin Thatcher itse kuuluu niihin tämän vuosisadan suurmiehiin, jotka ovat jättäneet jälkensä maailmaan hyvässä ja pahassa. Englanti ei ole enää entisenkaltainen maa hänen valtakautensa jälkeen, eikä enää kukaan pyrikään palauttamaan status quo’ta ante Thatcher.”


Thatcherin muistelmien jälkimmäinen osa, joka kertoo ajasta ennen Thatcherin pääministeriyttä, kolahti Tuomiojaan vielä voimakkaammin.

”Kirja on itse asiassa hyvin mielenkiintoinen, mutta masentava. Tässä on todellinen tahtoihminen, jolla oli selkeä vakaumus ja määrätietoinen pyrkimys muuttaa maailmaa visionsa mukaan. Sen mukaisesti hän inhosi konsensuspolitiikkaa ja piti kiinni ideologiastaan; hän myös onnistui pyrkimyksessään – –oli se sitten maailmalle hyväksi tai pahaksi. En tietenkään hyväksy sitä mitä hän teki ja aikaansai, mutta sille kieltämättä oli sosiaalinen tilaus ja voi sanoa hänen toteuttaneen välttämättömyyksiäkin. Masentavaa onkin juuri se, että joudun toteamaan, ettei minulla ole sellaista varmuutta eikä sellaista visiota kuin hänellä ja että sille mitä haluaisin maailmassa aikaansaada ei ole nyt sosiaalista tilausta. Ainoa rooli minun kaltaisellani ihmisellä voi olla jarrumiehen ja varoittajan oppositiorooli.”

Tuomiojan päiväkirjamerkinnöistä löytyy muitakin viitteitä, jotka kertovat hänen turhautumisestaan Lipposen ajan Suomeen. Hän halusi maasta pois, suurlähettilääksi. Hän kävi asiaa koskevan keskustelun ulkoministeri Tarja Halosen (sd) kanssa maanantaina 26. toukokuutta 1997.

”Pääasiani on kysyä Tarjalta kuinka nopeasti hän voisi järjestää minut suurlähettilääksi Islantiin tai Sveitsiin. Jälkimmäinen posti on juuri täytetty, joten se vie vuosia, mutta edellisen Tarja sanoo tarkistavansa jos olen tosissani, kuten vakuutan olevani. Hän taasen kysyy olisinko kiinnostunut Kyproksesta keikkapohjalla, sinne kun etsitään taas sovittelijaa Suomesta. Sanon että mikäs siinä, se olisi vähän sukuvika, ja Tarja sanoo selvittävänsä sitäkin – itse asiassa nimeni on jollain tavoin ollutkin esillä jossain UM:n sisäisessä palaverissa – mutta esteeksi voi nousta se, että tällaisten tehtävien ehdokkailta yleensä vaaditaan vähintään ent. ministerin statusta.”

Tuomioja päättää ilmoittautua ehdolle suurlähettilään tehtävään. Jouluun alussa 1997 hän tapaa presidentti Martti Ahtisaaren, joka ei oikein lämpene Tuomiojan ajatukselle.

”Tapaaminen järjestyy nopeasti, menen klo 12.15 Mäntyniemeen ja lounaalle Maran ja Eevan kanssa. Kyse on suurlähettiläsilmoittautumisestani. Ahtisaari sanoo olevansa vähän yllättynyt kiinnostuksestani sellaisiin tehtäviin, joihin sisältyy niin paljon kaikkea edustamista yms. sosiaalista kanssakäymistä, jota en ole erityisemmin harrastanut.”

Jääkiekon maailmanmestaruus 1995

”Iltapäivällä katselen tv:stä jääkiekon MM-loppuottelun, jossa Suomi lyö Ruotsin 4–1, mikä ei ainakaan näillä numeroilla ole läheskään ansaittua. Onhan se kiva, että suomalaisetkin menestyvät (eivätkä aina vain ruotsalaiset), mutta tämä typerä kiihkonationalistinen ja alkoholiuhoinen juhlinta jonka mestaruus heti kaduilla ja toreilla käynnistää menee enemmän vastenmielisyyden kuin harmittomuuden puolelle.”

Jääkiekon MM-kisat Wienissä 1996

”En ole niitä tv:stä katsellut, mutta Suomi näyttää alkuottelujen räpiköinnin jälkeen varmistavan paikkansa loppusarjassa. Suhtaudun ambivalentisti osaamatta oikein ratkaista kumpi on suomalaisille psyykkisesti terveellisempää: että Suomi voittaa vai että Suomi häviää.”

Kanada tiputtaa Suomen MM-mitalipeleistä 1996

”Hyväksi tai ei, Kanada on kuitenkin eilen tylysti pudottanut Suomen MM-jääkiekon mitalipeleistä. Vappujuopotteluun se tuskin on vaikuttanut: se mikä olisi otettu voiton kunniaksi napattiin nyt suruun.”

Seminaari EU-jäsenyyteen valmistautuvan Romanian parlamentin kanssa

”Meidät majoitetaan hallituksen vierashuviloihin entisen nomenklatuuran suljetulle ja vartioidulle puistoalueelle. Delegaation johtajana minulle osoitetaan kolmen huoneen ja kylpyhuoneen sviitti, yhteispinta-alaltaan ehkä 250 neliötä. Kylpyhuonekin on kotini olohuoneen kokoinen ja makuuhuoneesta sinne on parikymmentä metriä, joten vähän on tuntu kuin pihan perällä joutuisi juoksemaan tarpeillaan.”

Nicholas Ceausescu

”Kun Albert Speer (Hitlerin arkkitehti) vain piirteli Hitlerille megavisioitaan, niin tämä Karpaattien Nero myös toteutti niitä, maksoi mitä maksoi. Kyse ei ole vain tästä palatsista vaan myös hehtaarien kokoisesta kaupunginosasta, joka on toteutettu samaan tyyliin avaamaan mahtavat näkymät palatsin portailta. Suoraan eteen on viiden kilometrin bulevardi ja porukassa ideoimme, että täällähän voisi hyvin järjestää 10 km:n Ceaușescu-hölkän edestakaisella reitillä. Ei kai ajatus kummoisempi ole kuin Paasikivi-opistolla syksyisin järjestettävä Paasikivihölkkäkään.”

Pori Jazzissa Dylania kuuntelemassa

”Dylan tulee melkein aikataulussa ja esittää 1½ tunnin tiiviin settinsä varsin eleettömästi, mitään ylimääräistä sanomatta tai tekemättä, kuin ammattimies konsanaan, sillä ammattinsa hän hallitsee. Minusta hän esiintyy tosi hyvin ja olen yllättynyt siitä että hän on panostanut aika vahvasti tämänkertaisen bändinsä kanssa instrumentaalipuoleen ja soittaa myös kitaraa – sekä sähkö- että akustista – hyvin. Enimmät kappaleet ovat vanhoja tuttuja, mutta jälleen aika lailla uusina sovituksina. Hyvä keikka – aivan eri luokkaa kuin Dylan H:gin jäähallissa v. -87, vaikka minä diggasin sitäkin – mutta olen varma etteivät Hesarin hapannaamat keksi siitä mitään myönteistä huomisessa lehdessään.”

Eduskunnan maastojuoksut Kaivopuistossa

”Niinhän siinä käy, kuten olen osannut ounastella, että jo 70-luvulla valtaamani juoksumestarin kruunu riistetään minulta lopullisesti. Kari Uotila menee odotetusti menojaan ja juoksee 4 km:n kisan alle 15 minuutissa, kun minulta tärväytyy yli 16. Väliin kiilaa vielä Reijo Kalliokin, joka myös koko ajan vetää kaulaa minuun. Taakse jää sentään Kuisma ja neljä kepulaista.”

Mika Myllylän MM-kulta ja piikki norjalaisille

”Seuraan hiihdon MM-kisojen päätöslajin 50 km:n loppua, jossa Mika Myllylä vie kultaa. Hyvä että muutkin pääsevät välillä juhlimaan hieman omahyväisiksi öljynsä ja urheilumenestyksensä varassa heittäytyneiden norjalaisten rinnalla.”

Jääkiekon MM-kisat Hjallis Harkimon uudessa hallissa

”Vaikken aio ottaa yhtä puhdasoppista kantaa halliin kuin Lipponen ilmoittaessaan ettei tule jalallaan astumaan sinne, en minäkään ole reagoimassa yhteenkään useampien sponsoreiden lähettämistä kutsuista.”

Kansanedustajien taksikortin käytöstä

”Lähtö junalla T:reelle Jukka Gustafssonin 50-vuotisvastaanotolle. Jätän autoni ek:n kellariin ja kävelen asemalle. Samaan tilaisuuteen on lähdössä myös sivistysvk:n pj. Kirsti Alaharja, joka nousee ek:n edessä taksiin samalla kun lähden kävelemään asemalle, jossa olen perillä pikkuisen ennen häntä. En minäkään ek:n taksikorttia erityisemmin säästele, mutta tähän Timo Järvilahden vakiosuoritukseen – ek:n ja aseman väli vain taksilla – en sentään ole kyennyt.”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    2. 2

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    3. 3

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Keskustan lehdessä rankkaa tekstiä hallituskumppaneista – ”Berner sai raukkamaisen kohtelun”

    6. 6

      Professoreilta täystyrmäys hallitukselle: Kiky-sopimus heikentää Suomen taloutta

    7. 7

      Mailis Penttilä julkaisi seksikkään videon leipomispuuhissa – naisilta ärhäkkä viharyöppy: ”Miten voi mennä herne nenään?”

    8. 8

      Ecclestone lyttäsi Nico Rosbergin – mestari sivalsi nyt takaisin

    9. 9

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    10. 10

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    2. 2

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    3. 3

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Keskustan lehdessä rankkaa tekstiä hallituskumppaneista – ”Berner sai raukkamaisen kohtelun”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. Näytä lisää