Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Syysmyräkkä teki tuhoja yöllä – kovat tuulenpuuskat jatkuvat edelleen

Kovat tuulenpuuskat jatkuvat perjantaina. Ilmatieteen laitos on antanut tuulivaroituksen lähes koko maahan.
Torstai-iltana ja perjantain vastaisena yönä palokunnalla oli paikoin paljon tehtävää kovan tuulen vuoksi. Voimakkaat tuulenpuuskat kaatoivat puita muun muassa Etelä-Savossa, ja sähköt katkesivat joistakin tuhansista talouksista.

Tuulinen sää jatkuu myös perjantaina. Ilmatieteen laitos on antanut lähivuorokaudelle tuulivaroituksen (puuskissa 15 m/s) koko maahan Keski- ja Pohjois-Lappia lukuun ottamatta. Eteläisille merialueille on annettu myrskyvaroitus.

Perjantaina lännenpuoleinen tuuli on puuskissa voimakasta, pilvisyys vaihtelee ja sadekuuroja esiintyy. Aivan etelässä sää poutaantuu ja on päivällä aurinkoinen. Lappiin matalapaine tuo päivän aikana pilvistä ja sateista säätä.

Illaksi sää selkenee koko maan etelä- ja keskiosassa, myöhemmin myös Pohjois-Pohjanmaalla.

Päivälämpötila on 12–14, pohjoisessa noin 10 ja Lapissa 6–10 astetta.

LAUANTAINA maan etelä- ja keskiosassa pilvisyys vaihtelee, ja paikoin on aurinkoista. Aamulla lännessä ja iltapäivällä idässä tulee paikoin sadekuuroja.

Lapissa on enimmäkseen pilvistä ja kuurosateita tulee monin paikoin.

Läntinen tuuli on koko maassa edelleen puuskaista.

Lauantain päivälämpötila on etelässä 12–14, maan keskivaiheilla noin 10 ja Lapissa 7–10 astetta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

  2. 2

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  3. 3

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  4. 4

    Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

  5. 5

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  6. 6

    Teiniäiti haastettiin oikeuteen törkyisen elämäntyylinsä takia – vuokranantaja vaatii korvauksia löyhkästä ja sotkusta

  7. 7

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  8. 8

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  9. 9

    Laturaivo iski Juha Mietoon – hiihtolegenda kertoo: ”Se hinkkasi siinä hissun kissun”

  10. 10

    Dokumentti: Älypuhelimet tuottavat kuolemaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  3. 3

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  6. 6

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  7. 7

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  8. 8

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  9. 9

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  10. 10

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  3. 3

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  4. 4

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

  2. 2

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  3. 3

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  4. 4

    Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

  5. 5

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  6. Näytä lisää