Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Postilaatikkosi saattaa kohta siirtyä – mutta saat pitää sen paikallaan, jos kaivat kuvetta ja maksat

Postin tuo Pate jokaisen luo kyllä, mutta jatkossa vain kadunvarteen, ellei halua maksaa Postin lisäpalvelusta.
Monet mukavuudenhaluiset suomalaiset haluavat pitää matkan kotiovelta postilaatikolle mahdollisimman lyhyenä. Mielellään sellaisena, että sen voi taittaa vaikka kylpytakissa ja tohveleissa.

Posteljoonin näkökulmasta postilaatikko on järkevimmässä paikassa mahdollisimman lähellä katua. Posti aikookin nyt siirrättää miljoonasta postilaatikosta noin 200 000 postilaatikkoa lähemmäs kadunvartta niin, että postinkantaja voi jakaa postin suoraan auton ikkunasta tai polkupyörän selästä.

– Tämä perustuu postilakiin ja sen pohjalta Viestintäviraston antamaan määräykseen. Aikaisemmin virasto oli antanut asiasta suosituksen, mutta postilain muuttuessa vuonna 2011 se muutettiin suosituksesta määräykseksi, kertoo Postin jakelusta vastaava prosessipäällikkö Petri Heikkinen.

Siirtäminen on asukkaan vastuulla

Suurin osa siirrettävistä laatikoista sijaitsee Etelä-Suomessa. Postilaatikon siirtäminen on asukkaan vastuulla. Käytännössä homma toimii niin, että Posti tiedottaa kuntaa ja käy sen kanssa läpi, millä alueella postilaatikkojen ryhmittäminen aloitetaan. Sen jälkeen asukkaita tiedotetaan asiasta kirjallisesti.

– Ensin kotiin tulee kirje, jossa kerrotaan mihin postilaatikon siirtäminen perustuu. Kerromme myös millainen on hyvä postilaatikko ja annamme ohjeet, ettei esimerkiksi kaivaustöissä kaiveta kaapeleita poikki, Heikkinen sanoo.

Sen jälkeen Postin edustaja tekee niin sanotun katukierroksen, jonka aikana hänen kanssaan on mahdollista keskustella postilaatikosta ja sen paikasta. Uudet paikat merkitään samalla merkkikepeillä maastoon. Heikkisen mukaan siirtämiseen on yleensä aikaa pari viikkoa.

– Aika monesti asukkaat tekevät vähän talkoita, siistivät omaa katukuvaansa ja hommaavat samanlaiset laatikot. Vanhaa laatikkoa voi käyttää, mutta se saattaa olla vuosikymmeniä vanha.

Heikkisen mukaan vanhaan laatikkoon on saattanut mahtua kirjeet ja lehdet. Monet päättävätkin päivittää postilaatikkonsa.

– Nykyään on entistä enemmän esimerkiksi verkkokauppaostoksia. Ne eivät välttämättä mahdu vanhaan laatikkoon. Vanhaa laatikkoa ei välttämättä myöskään saa lukkoon.

Suurin maksu yli 1000 euroa vuodessa

Jos uuden postilaatikon merkkikepin paikka ei miellytä, Postilla on tarjolla maksullinen Lähilaatikko-palvelu, jonka mukaan posti toimitetaan sinne minne asiakas haluaa.

Jos reittipoikkeama on korkeintaan kymmenen metriä, Postin Lähilaatikko-palvelun hinta on 138 euroa vuodessa. Jos se on yli kilometri, vuosimaksun suuruus on 1296 euroa. 11–50 metrin poikkeama on 167 euron vuosimaksun verran. 101–150 metrin matka maksaa 306 euroa vuodessa.

– Jos postin haluaa muualle, maksullinen lisäpalvelu on saatavilla. Yleensä siirtomatkat ovat hirveän pieniä, vain muutamia metrejä.

Heikkisen mukaan lisäpalvelua ostetaan lähinnä taajama-alueilla alimmista hintaportaista.

– Haja-asutusalueella poikkeamamatkat voivat olla pitkiäkin, mutta siellä ihmiset ovat tottuneita siihen, että palvelut ovat vähän kauempana.

Jos kieltäytyy, jakelu loppuu

Jos kaikki talouden asukkaat ovat joko yli 75-vuotiaita tai liikuntarajoitteisia, Posti ei laskuta Lähilaatikko-palvelusta. Heikkisen mukaan asia on helppo nähdä niin, että postilaatikko on joko siirrettävä tai sitten on maksettava.

– Kyllä minä näen sen kuitenkin niin, että laatikot laitetaan sinne, minne ne kuuluvat. Siihen on viranomaisvelvoite.

Jos jääräpäinen asukas kieltäytyy siirtämästä postilaatikkoaan, eikä osta maksullista lisäpalvelua, Posti lähettää tiedotteen siitä, että laatikon siirtämisen määräaika on mennyt umpeen.

– Asukas saa lisäaikaa. Samalla menee kuitenkin tieto eteenpäin. Tietyn määräajan jälkeen jakelu loppuu. Postit jäävät lähipostiin noudettavaksi. Jos niitä ei noudeta, ne palautetaan lähettäjälle, Heikkinen kertoo.

Syynä säästötoimet ja liikenneturva

Postilaatikkojen siirrättäminen ei ole varsinaisesti uusi juttu. Projekti on aloitettu jo 1970-luvulla. Suurin osa Suomen postilaatikoista on jo siirretty Postin näkökulmasta oikeaan paikkaan. Heikkisen mukaan loppujenkin siirtäminen varmistaa tasapuolisen kohtelun.

– Ei voi kieltää, etteikö kustannussäästö olisi yksi kulma. Muita ovat tietysti pienemmät ympäristöpäästöt, katujen kunnossapito ja liikenneturvallisuus. Kun iltapäivällä tulee lapsia koulusta ja aikuisia töistä, se on tosi huono juttu, jos pihalla pyörii postiauto, varsinkin jos näkyvyys on huono. Siinä ajatellaan sekä meidän työntekijöitä että asukkaita, Heikkinen kertoo.

Heikkinen ei kommentoi arviota siitä, paljonko postilaatikkojen siirtely säästää rahaa. Hän kuvailee, ettei summa ole maailmaa mullistava.

– Posti ei toimi enää verorahoilla. Se homma loppui vuonna 1992. Siitä lähtien olemme olleet liikelaitos. Kaikki suomalaiset omistavat Postin. Jos tuloksesta jää jotain viivan alle, valtion kassaanhan se menee. Sitä kautta kaikkien täytyy maksaa vähemmän veroja, Heikkinen sanoo.

Aiheesta kirjoitti ensimmäisenä Iltalehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    3. 3

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    4. 4

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    5. 5

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    6. 6

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    7. 7

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    8. 8

      ”Mahtaa ottaa Sipilää otsalohkoon” – pieni Rääkkylän kunta selätti valtioneuvoston

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    3. 3

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    4. 4

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    5. 5

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    6. Näytä lisää