Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Onnettomuustutkinta paljasti: Pienkone rysähti Helsinki-Vantaalle nokka edellä – vain yhden ruuvin tähden

Onnettomuus tapahtui elokuussa 2015. Onnettomuustutkijan mukaan kone meni niin sanotusti lunastuskuntoon.
Onnettomuustutkintakeskus on saanut valmiiksi selvityksensä siitä, miksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla tapahtui pienkoneen tuhoon johtanut lento-onnettomuus 26.8.2015.

Beechcraft King Air C90 -tyyppinen pienkone lähti rahtilennolle Helsinki-Vantaan lentoasemalta Ruotsin Örebrohon. Koneessa oli kahden hengen miehistö ja rahtina lääkeaineita.

Kun ohjaajat nostivat laskutelinettä lentoonlähdön jälkeen ylös, kuului nokkatelineestä normaalista poikkeava rusahdus. Laskuteline ei ollut tullut normaalisti ylös. Ohjaajat tekivät hätätoimenpiteet, mutta nokkatelineen alaslukittumista osoittava merkkivalo ei syttynyt.

Johtava tutkija Ismo Aaltonen kertoo Ilta-Sanomille, että kone oli saatava alas, jolloin ainoa vaihtoehto oli hätälasku takaisin Helsinki-Vantaan lentokentälle.

– Ohjaajille kävi ilmi, että ongelma ei ollut korjattavissa, hän sanoo.

Laskeutumisen yhteydessä lentokoneen nokka liukui maassa noin 500 metriä. Nokka, laskutelineluukut ja potkurit vaurioituivat. Suurimmat aineelliset vahingot tulivat koneen moottoreille. Ne jouduttiin uusimaan täysin, ja kone meni niin sanotusti lunastuskuntoon. Henkilövahingoilta vältyttiin.

Onnettomuustutkinnassa selvisi, että koko sopan syynä oli yksi ainoa osa – laskutelinejärjestelmän nokkatelineen käyttölaitteen liikeruuvi. Liikeruuvin kierteet olivat huomattavasti kuluneet, jopa alle kolmasosaan alkuperäisestä vahvuudestaan.

– Kyseisessä konetyypissä ei ole varajärjestelmää tälle. Kun se menee epäkuntoon, nokkatelinettä ei saada ulos, Aaltonen kertoo.

Nokkatelineen liikeruuvi on eräänlainen kiertyvä tanko, joka työntää laskutelineen ulos tai sisään. Konetyypissä on myös laskutelineen varaulosotto, jonka avulla laskuteline voidaan pumpata ulos käsin, mutta sekin on kuitenkin hyödytön, jos ruuvi on epäkunnossa.

– Vastaavia onnettomuuksia on tapahtunut aiemmin Yhdysvalloissa, Aaltonen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

    6. 6

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    9. 9

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    10. 10

      Katso parhaat kuvat – tällaiset olivat Lahden MM-avajaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    5. 5

      BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

    6. Näytä lisää