Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kaarina, 71, ja Heikki, 75, jättivät Suomen pimeät talvet: ”Kun heräät palmujen keskelle, tuntuu, että onpa elämä ihanaa”

– Kun menemme marraskuun pimeydestä Teneriffalle, se valtava valon määrä saa mielen virkeäksi.
– Sillä hetkellä, kun heräät siihen palmujen ja kukkien keskelle, tuntuu, että onpa elämä ihanaa, kuvailee Kaarina Rinne, 71, talvikotiaan Atlantin sylissä.

Kaarina lentää miehensä Heikki Rinteen, 75, kanssa pariskunnan kesäparatiisiin Teneriffalle jälleen neljän viikon päästä.

Rinteiden Teneriffa-villitys sai alkunsa 15 vuotta sitten Heikin 60-vuotismatkasta.

– Olemme aina retkeilleet ja matkailleet ja asuneetkin ulkomailla, mutta Teneriffalle se oli ensimmäinen reissu, muistelee Kaarina Rinne.

Viisi vuotta myöhemmin Rinteet viettivät saarella kaksi viikkoa ja silloin heräsi syvempi uteliaisuus tuliperäistä saarta kohtaan.

– Ajattelimme, että tähän saareen pitää päästä tutustumaan kunnolla ja pidemmäksi ajaksi, kunhan eläkevuodet koittavat. Ja koittivathan ne.

Rinteet harjoittivat saarelaiselämää ensin kymmenen viikkoa. Sitten aika Teneriffalla piteni viiteen kuukauteen. Ja sillä tahdilla onkin mennyt viisi viimeisintä vuotta.

Mikä vetää aina uudestaan Teneriffalle?

– Kanarian ilmasto on mukavan leuto ja tasainen, se hellii vanhoja niveliä. Joka päivä tulee käveltyä pitkä lenkki. Asuntomme viereisessä puistossa Puerto Santiagossa on jopa kuntoiluvälineet sekä iso merivesiallas, Kaarina Rinne kiittelee.

Teneriffan vuokrataso on aika kova. Asunnon koosta riippuen vuokra on 500–700 euroa kuussa. Studion eli yksiön saa 500 eurolla.

Muu eläminen kuitenkin on paljon edullisempaa kuin Suomessa, myös ravintolapalvelut.

– Teneriffalla tulee käytyä ulkona syömässä paljon useammin kuin Suomessa, Kaarina Rinne kertoo.

Aikuisiin lapsiin pidetään yhteyttä netin kautta ja puhelimella.

– Monia kiinnostaa, että miten siellä saa tietokoneen ja puhelimet toimimaan. Kaikki sujuu, eikä maksa ihan maltaita. Esimerkiksi Puerto Santiagossa viime talvena nettiyhteys asuntoon maksoi vain 25 euroa kuukaudessa.

Millä mielin Rinteet kulkevat Euroopan laidalta toiselle?

– On aina hauska lähteä seikkailemaan ja tapaamaan tuttuja Teneriffalle. Keväällä tulemme taas iloisin mielin takaisin muuttolintujen kera, katsomaan ja kokemaan Suomen ihanaa kevättä, Kaarina Rinne kuvailee.

Lue viikonlopun Ilta-Sanomista lisää suomalaisista, jotka ovat muuttaneet etelän lämpöön.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. 6

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    6. Näytä lisää