Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

HS: Metamfetamiini pelasti kaukopartion 200 kilometrin taivalluksella – vahvalla piristeellä karmeat jälkiseuraukset

Suomen sotahistorian pisimpään kaukopartiomatkaan upposi kaksi kuukautta.
Suomalainen kaukopartio piilotteli lähes kahden kuukauden ajan vihollisen linjojen takana jatkosodan aikana vuonna 1942. Sunnuntain Helsingin Sanomat kertoo, että nelimiehinen kapteeni Mauri Hartikaisen johtama Osasto Hartikainen lähti kevyesti varustettuna matkalleen, jonka tarkoitus oli tarkkailla vihollisen lentokenttien toimintaa.

Partion tarina kerrotaan Patrik Berghällin tuoreessa kirjassa Kuoleman porteilla, joka on romaani, mutta perustuu todellisiin tapahtumiin. Kirjoittajansa mukaan siitä 85 prosenttia on totta, loppu romaanin muotoon kirjoitettua kertomusta.

Ruokatäydennykset oli tarkoitus saada lentokoneilla, mutta asiat eivät menneet niin kuin pitää. Partio joutui 200 kilometrin matkalle ilman kunnon ruokaa. Energiaa matkalle saatiin suomalaisjoukoille jaetusta pervitiini-metamfetamiinista.

Voimakas piriste vei sotilaiden väsymyksen, nälän ja vilun. Kun vaikutus lakkasi, teki krapula armottomia tuhojaan. Partion johtaja sai näköoireita, mutta lopulta puolikuollut ryhmä pääsi turvaan.

Kirjailijan mukaan matka oli niin rankka, että miehet viettivät sen jälkeen pari viikkoa sairaalassa.

Legendaarisen kaukopartiomiehen ja Mannerheim-ristin ritarin Onni Määttäsen konepistooli oli esillä viime kesänä Joensuussa. Aseen vaiheisiin liittyy erikoinen tarina. Katso video alla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

  2. 2

    Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

  3. 3

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  4. 4

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  5. 5

    Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

  6. 6

    Katso kuvat Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä marssi Trumpia vastaan

  7. 7

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  8. 8

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  9. 9

    Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

  10. 10

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  5. 5

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  6. 6

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  7. 7

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  8. 8

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  9. 9

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  10. 10

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

  2. 2

    Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

  3. 3

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  4. 4

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  5. 5

    Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

  6. Näytä lisää