Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Karmivan löydön rannalta tehnyt mies kertoo: ”Ihmisen kallolta se näytti”

Pariskunta teki helsinkiläiseltä rannalta karmivan löydön sen jälkeen, kun heidän koiransa alkoi haistella maassa lojunutta jätesäkkiä.
Helsinkiläinen pariskunta oli Hietaniemessä Taivallahden rannalla ulkoiluttamassa koiraansa sunnuntaina normaaliin tapaan. Pian rannalle saapumisen jälkeen pariskunnan koira oli kuitenkin löytänyt jotain outoa.

– Ihmettelin, kun koira alkoi haistelemaan rannassa ollutta jätesäkkiä. Tarkemmalla katsomisella huomasin, että säkistä törrötti ulos luu, löydön tehnyt mies kertoo Ilta-Sanomille.

Mies kertoo potkineensa säkkiä hetken ja huomanneensa, että sisällä oli jotain pyöreää. Hetken kuluttua pariskunta repäisi säkin reunaan pienen aukon nähdäkseen, mitä se sisältää.

– Siellä oli sisällä pääkallo sekä irrallaan leukaluut. Säkissä oli kiinni myös jokin toinen pussi missä vaikutti olevan lisää tavaraa, mutta siihen emme uskaltaneet enää koskea, mies kertoo.

Löytäjä soitti heti säkin avauksen jälkeen tapauksesta hätäkeskukseen. Hänen mukaansa kyseessä ei ole minkään eläimen pääkallo.

– Ihmisen kallolta se näytti. Varmuudella voin sanoa, että se on joko ihmisen tai apinan. Minkään muun eläimen pääkallo ei samalta näytä, mies pohtii.

Jätesäkissä ollut kallo oli löytäjän mukaan hyvin puhtaan oloinen, eikä siinä näkynyt ihon palasia. Myös kallon pieni koko herätti löytäjän huomion.

– Pieneltä se näytti kooltaan eli voisi olla jonkun nuoren henkilön. Tällainen löytö panee kyllä miettimään miten raadollinen tämä maailma onkaan, mies huokaa.

Helsingin poliisi ei vielä sunnuntai-iltana osannut sanoa oliko kyseessä ihmisen kallo vai ei. Tapauksen tutkinta jatkuu ja kallo on toimitettu oikeuslääkärille tutkittavaksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  2. 2

    Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

  3. 3

    Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

  4. 4

    Kommentti: Marit Björgen löi jauhot suuhun suomalaisille – Kerttu Niskanen oli harmaan pilven hopeareunus

  5. 5

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  6. 6

    Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

  7. 7

    Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

  8. 8

    Björgeniltä yllättävä kommentti Ylen lähetyksessä: ”Mietin, onko kisaan lähdössä mitään järkeä”

  9. 9

    Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

  10. 10

    Anne Kyllönen romahti kympillä – avautui Ylellä kyynelsilmin ongelmistaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  3. 3

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  7. 7

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  8. 8

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  9. 9

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  2. 2

    Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

  3. 3

    Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

  4. 4

    Kommentti: Marit Björgen löi jauhot suuhun suomalaisille – Kerttu Niskanen oli harmaan pilven hopeareunus

  5. 5

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  6. Näytä lisää