Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Missä on 14-vuotias tyttö? Poliisi kaipaa vihjeitä – nousi tummaan autoon

Kadonnut
Poliisin mukaan kadonneella tytöllä ei ole mukanaan pankkikorttia eikä käteistä rahaa.
Sisä-Suomen poliisilaitoksen mukaan 14-vuotias tyttö saattaa olla tällä hetkellä missä päin Suomea tahansa. Todennäköisimpänä sijaintina pidetään Etelä-Suomea.

Rikoskomisario Erkki Walinen kertoo, että tyttö on nähty viimeksi Kurussa Pirkanmaalla keskiviikkona aamupäivällä.

Tyttö meni auton kyytiin Kurun yhtenäiskoulun pihassa 12.10.2016 noin kello 11.15. Auto on hyvin todennäköisesti musta tai tumma Citroen C 2.

– Hänet on nähty nousevan Kurun yhtenäiskoulun pihassa tummaan pieneen henkilöautoon kello 11.15. Katoamista voidaan pitää yllättävänä, rikoskomisario Walinen sanoo.

Walinen kertoo Ilta-Sanomille, ettei poliisilla ole toistaiseksi tietoa, kuka autoa kuljetti. Walisen mukaan valvontakameran videolta käy kuitenkin ilmi, että Järvinen nousee auton kyytiin vapaaehtoisesti.

Siitä huolimatta poliisi pitää mahdollisena, että tapaukseen liittyy myös rikos.

– Poliisi ottaa kaikki vaihtoehdot huomioon. Jos tämä kääntyy rikoksen suuntaan, jatketaan tutkintaa sitten erikseen, Walinen sanoo.

Walisen mukaan poliisi onnistui paikantamaan tytön puhelimen Lahteen kello 18 eilen illalla. Poliisi epäilee, että hän on Etelä- tai Keski-Suomen alueella.

Kadonnut tyttö on pituudeltaan noin 160 cm ja normaalivartaloinen. Hiukset on värjätty tummansiniseksi, mutta näyttävät mustilta.

Päällään hänellä on punainen huppari, pinkki toppatakki ja sininen iso käsilaukku.

Tytöllä oli kadotessaan aiemmasta tiedosta poiketen jalassaan siniset farkut, joissa valkoisia läikkiä (ns. kivipestyt). Lisäksi hänellä oli jalassaan ruskeat saapikkaat.

Poliisin saamien vihjeiden mukaan tyttö on saattanut ottaa yhteyttä muutamiin henkilöihin sosiaalisessa mediassa.

Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikki havainnot tytöstä tai autosta hätänumeroon 112.

Uutista päivitetty 14.10. Poistettu kadonneen tytön nimi tämän löytymisen jälkeen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  2. 2

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  3. 3

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Mysteerivamma vaivaa – Barkovin kausi kokonaan ohi?

  6. 6

    Nuori nainen hukkui auton upottua järveen Mäntässä

  7. 7

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  8. 8

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  9. 9

    Monte Carlon rallissa dramaattinen aloitus: Katsoja loukkaantui WRC-kuskin rajun ulosajon jälkeen – Latvala joutui hidastamaan

  10. 10

    Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  2. 2

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  3. 3

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  4. 4

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  5. 5

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  6. 6

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  7. 7

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  8. 8

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  9. 9

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  10. 10

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  2. 2

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  3. 3

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Mysteerivamma vaivaa – Barkovin kausi kokonaan ohi?

  6. Näytä lisää