Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomen venäjänkieliset riitelevät keskenään Putinin politiikasta – välejä katkennut jopa lähisukuun

Uusi tutkimus kertoo, että venäjänkielisistä jopa lähisukulaiset riitelevät keskenään Krimin valtauksen jälkeen kovenneesta Venäjän politiikasta.
Venäjän kieli ja kulttuuri eivät saa jäädä Venäjän valtion poliittisen agendan panttivangiksi — on ryhdyttävä uudenlaisen eurooppalaisen venäläisyyden rakentamiseen, ja siihen Suomesta löytyisi potentiaalia. Näin totesivat ympäri Eurooppaa Helsinkiin kerääntyneet tutkijat ja media-alan huippuammattilaiset jotka osallistuivat tällä viikolla Euroopan venäjänkieliset yhteisöt -konferenssiin.

Aihetta pohjusti uunituore Itä-Suomen yliopiston Venäjänkieliset mediakäyttäjinä -tutkimus. Konferenssissa saatiin tutkimukseen vasta esimakua, sillä koko teos julkaistaan lokakuun lopussa.

TUTKIMUKSEN luotsaaja on Vuoden tieteentekijäksi hiljattain valittu tutkija Olga Davydova-Minguet tiimeineen. Tutkimuksessa haastateltiin 25 venäjänkielistä. He tuovat esiin hämmennyksensä sekä huolensa siitä, että ”Krimin jälkeen” heidän piirinsä on jakautunut kahtia lähisukulaisia myöten ja kuilu vain syvenee itänaapurin otteen kovetessa.

Haastatteluosion erikseen esittänyt tutkija Tiina Sotkasiiran mukaan ihmiset eivät aina edes jaksa pitää yhteyttä sukulaisiin, koska keskusteluyhteys katkeaa toisen jyrkkiin mielipiteisiin.

Suomen oma venäjänkielinen mediakenttä on Olga Davydovan mukaan ”laaja pelto, jossa idut ovat harvassa”. Haasteena on se, että yksikään venäjänkielinen viestin ei tällä hetkellä toimi laajemman venäjänkielisen yleisön omana ja ennen kaikkea luotettavaksi koettuna kanavana.

YLE Novosti katsotaan valtion äänitorveksi, russian.fi -sivusto on pelkkä keskustelupaikka. Spektr -kuukausijulkaisu ei julkaisuaikataulunsa takia ehdi uutisvirran kyytiin. Lisäksi lehdelle kasaantuu taloudellisia vaikeuksia: ”Krimin jälkeen” venäjänkielisen median myynti romahti.

KONFERENSSISSA puhuivat muun muassa BBC:n ja Deutche Wellen venäjänkielisten osastojen päälliköt Ingo Mannteufel ja Artjom Liss, Viron venäjänkielisen ETV+ -kanavan päällikkö Darja Saar, EU:n disinformatio -seurantaa toteuttavan East StratCom Task force -yksikön edustaja Jon Kyst sekä Venäjä -trolleja tutkinut toimittaja Jessikka Aro.

Venäjästä riippumaton eurooppalainen venäläisyys oli heistä kiehtova projekti, joka vaatisi kuitenkin panostusta — sekä henkistä että taloudellista: laadukas journalismi maksaa.

Varoittavana esimerkkinä siitä, mitä voi tapahtua, ellei asioihin puututa ajoissa, tutkija Nikolai Mitrohin esitti saksanvenäläisten tehokasta ”liikkeellepanoa” Donbassin tueksi venäläisessä odnoklassniki.ru -sosiaalisessa verkossa. Saksanvenäläiset ovat Saksaan 1990-luvulla muuttaneita saksalaistaustaisia paluumuuttajia. Heidät nähtiin silloin ”venäläisinä” kuten Suomen inkeriläisetkin paluumuuttajat.

MITROHININ mukaan saksanvenäläisten alttius propagandalle kumpuaa heidän vahvasta yhteisöllisyydestään sekä voimakkaasta neuvostonostalgiasta. Saksanvenäläisiä on helppo saada kaduille osoittamaan mieltä. Tuorein tapaus on vuoden 2016 talvesta, jolloin ihmisiä raivostutti tieto venäläistaustaisen Liza -tytön joukkoraiskauksesta, mistä syytettiin turvapaikanhakijoita. Tieto raiskauksesta osoittautui myöhemmin täysin perättömäksi.

SUOMEN venäjänkielisessä yhteisössä ilmapiiri on Olga Davydova-Minguetin mukaan toisenlainen: ”Krim” pikemminkin toi väsymyksen huonoihin uutisiin — ihmiset lakkaavat seuraamasta uutisia ja menettävät luottamuksensa viestimiin.

Näin ei kuitenkaan ole kaikkien kohdalla: kotouttamista edistävää Mosaiikki -nimistä järjestöä sekä lehteä edustava Tatjana Dultseva tivasi salissa Jon Kystiltä, miksi EU:n mediassa ei esiinny Donbassin tätejä ja mummoja, vaikka totuuden merkitystä korostetaan koko ajan.

Itse Dultseva ei näe ulkovenäläistoiminnassaan mitään outoa: hänen koordinoima ja RAY:n tukema Mosaiikki -järjestö ylläpitää venäjänkielisen Maanmiehille -sivuston, jossa mainostetaan Venäjän puolella ulkovenäläisille järjestettäviä tilaisuuksia.

Tatjana Dultseva osallistuu tällaisiin tilaisuuksiin itsekin: hänen nimensä esimerkiksi lukee ulkovenäläisten listassa, jotka kutsuttiin tapaamaan pääministeri Dmitri Medvedevia Moskovassa elokuun lopussa pidetyssä Yhdessä Venäjän kanssa -foorumissa.

EUROOPAN venäjänkieliset yhteisöt -konferenssin järjesti vuonna 2013 perustettu suomalainen Cultura -säätiö, jonka toiminnan tarkoitus on muun muassa venäjänkielisen vähemmistön kotouttaminen kulttuuritoiminnan avulla. Konferenssi herätti kiinnostusta valtion ja kuntien viranomaisissa: salissa oli edustettuna ulkoasiainministeriö ja sisäasiainministeriö sekä kunnat.

Järjestäjiä jäi kuitenkin harmittamaan se, että resurssien puutteen takia konferenssille määrätty 120 euron osallistumismaksu osoittautui ylipääsemättömäksi kynnykseksi venäjänkielisten järjestöjen edustajille. Suomalaisia osallistujia oli tällä kertaa reippaasti enemmän kuin venäjänkielisiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    4. 4

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    5. 5

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

    8. 8

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    9. 9

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    10. 10

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    10. 10

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    4. 4

      Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

    5. 5

      Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

    6. Näytä lisää