Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Malmin lentokentästä kantelu oikeusasiamiehelle – ”yksittäinen ministeriö ei voi muuttaa Suomen hallituksen päätöstä”

lentoliikenne
Finavian ja Liikenne- ja viestintäministeriön toiminnasta Malmin lentokenttäasiassa on tehty tänään kantelu Eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Kantelussa pyydetään tutkimaan, onko valtioneuvoston kehysriihessään 2014 tekemän päätöksen ehtoja rikottu. Kantelijoiden mukaan yksittäinen ministeriö tai julkista hallintotehtävää hoitava valtion yhtiö ei voi muuttaa valtioneuvoston päätöstä.

Suomen hallitus päätti kehysriihessään 2014, että ”asuntorakentamisen edellytysten parantamiseksi Helsingin seudulla valtio vetäytyy toimintoineen Helsinki-Malmin lentoasemalta siten, että alue on mahdollista ottaa asuntotuotantokäyttöön viimeistään 2020-luvun alussa. Muutos edellyttää Rajavartiolaitoksen sekä siviili-ilmailun siirtämistä korvaavalle kentälle.”

Hallituksen päätöksessä edellytetyt ehdot toteuttamatta

Korvaavaa paikkaa tai ilmailutoiminnan siirtoja ei ole kuitenkaan toteutettu.

Tuolloinen liikenneministeri Merja Kyllönen on vahvistanut vuoden 2014 kehysriihineuvotteluista, että siviili-ilmailun kysymys on ratkaistava.

Liikenne- ja viestintäministeriö on lisäksi ilmoittanut 17.10.2016, ettei se ole kirjallisesti kehottanut tai valtuuttanut Finaviaa valmistelemaan Malmin lentokentästä luopumista.

Finavia puolestaan on esittänyt jo 21.10.2014 Helsingin kaupungille hakemuksen haltuunsa luovutetun valtion omaisuuden ostamisesta. Hakemuksen on allekirjoittanut Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen.

Lisäksi Finavian ylimääräinen yhtiökokous on päättänyt 14.1.2015 lopettaa Helsinki-Malmin lentoaseman pitäjänä toimimisen vuoden 2016 loppuun mennessä.

Valtioneuvoston edellyttämä korvaava kenttä ei kuitenkaan ole vielä käytettävissä, mikä ei kantelijoiden näkemyksen mukaan mahdollista Malmin toimintojen lopettamista.

Rikkoo valtioneuvoston asettamaa ehtoa

Kantelijoiden mukaan lennonjohtopalvelujen poistuminen Finavian myötä tekee Malmin lentoasemasta heikosti kätyettävän suurelle osalle kentän kaupallisista toimijoista ja rikkoo näin suoraan valtioneuvoston siviili-ilmailun turvaamiseksi asettamaa ehtoa, kantelussa todetaan.

– Yksi Finavian julkisista hallintotehtävistä on valtion lentoasemaverkoston ylläpitäminen ja kehittäminen siviili- ja sotilasilmailun tarpeita varten. Finavialla on siis tässä tapauksessa merkittävä julkinen rooli, johon kuuluu perustuslain mukainen perusoikeuksien vaarantamiskielto ja oikeusturvan varmistaminen. Nämä eivät toteudu Helsinki-Malmin tapauksessa, korostaa Timo Hyvönen, Malmin lentoaseman ystävät ry:n puheenjohtaja.

Malmin lentotoimintojen säilyttämistä vaativan kansalaisaloitteen on allekirjoittanut jo yli 55600 kansalaista. Lähes suomenennätysajassa kerätyt nimet sisältävä aloite etenee eduskuntaan lähipäivinä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    6. 6

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    7. 7

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

    10. 10

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    6. Näytä lisää