Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Heroiini, kiristysyritys ja pahoinpitelyt toivat kiduttaja-Pulliselle kahdeksan vuotta vankeutta

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut heroiinijutun 58-vuotiaan pääsyytetyn pitkään vankeusrangaistukseen. Oikeuden mukaan pääsyytetty muun muassa piti hallussaan kilon verran heroiinia.
Törkeän huumausainerikoksen lisäksi mies tuomittiin kahdesta pahoinpitelystä, yllyttämisestä pahoinpitelyyn, törkeän kiristyksen yrityksestä ja huumausainerikoksesta.

Jutussa pisimmän tuomion saanut mies oli kahden muun henkilön toimeksiannosta muun muassa yrittänyt periä vanhaa huumevelkaa. Tuomion mukaan mies pakotti naisen metsään ja uhkasi tätä muun muassa sormien katkomisella ja kielen leikkaamisella.

–  Huomioon ottaen hänen aikaisempi rikollisuutensa, käräjäoikeus katsoo, että sen ja hänen nyt syykseen luettujen rikosten suhde osoittaa hänessä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä ja rangaistusta mitattaessa on sovellettava koventamisperustetta, päätöksessä todetaan.

Käräjäoikeus tuomitsi Jari Erik Fleischerin, 58, yhteensä kahdeksan vuoden vankeusrangaistukseen.

Lisäksi kuusi muuta henkilöä sai jutussa lievempiä alle kahden vuoden tuomioita lievemmistä rikoksista.

Päätekijällä rankka rikostausta

Heroiinijutun päätekijä Fleischer sai vuonna 1995 pitkän vankeustuomion laajan heroiini- ja amfetamiinivyyhden toisena päätekijänä. Vuonna 2005 hovioikeus puolestaan tuomitsi Fleischerin kolmen muun miehen kanssa tapon yrityksestä.

Niskaan ammuttu uhri sai neliraajahalvauksen.

Fleischer on alamaailmassa tunnettu myös kiduttaja-Pullisena. Muun muassa Ylen vanhan tv-sarjan mukaan lempinimi on periytynyt 1980-luvulla Ruotsissa toimineen ryöstöliigan ajoilta, jolloin hän pahoinpiteli, uhkaili ja pakotti liigan muita jäseniä mukaan liigan toimintaan.

Myöhemmin Pullinen vaihtoi nimensä Fleischeriksi. Saksankielinen nimi tarkoittaa suomeksi teurastajaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  5. 5

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  6. 6

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  7. 7

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  8. 8

    Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

  9. 9

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  10. 10

    Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  5. 5

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  6. 6

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  7. 7

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  5. 5

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  6. Näytä lisää