Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sdp:n skandaali voi vaurioittaa merkittävästi puoluetta – asiantuntija: ”Eihän se lommo sieltä pois lähde”

Politiikka
Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sai ryhmältään muodollisen armahduksen. Todellisuudessa hänen luottamuksensa on mennyt ja nimilistakohun vaikutukset voivat ulottua niin puheenjohtajakamppailuun kuin aina kuntavaalitulokseen, arvioi politiikan tutkija Markku Jokisipilä Ilta-Sanomille.

SDP:N eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sai perjantaina ryhmältään muodollisen armahduksen. Demariedustajien mukaan ryhmä löylytti puheenjohtajaansa useassa sisäisessä kriisipalaverissa ja lopulta hyväksyi hänen anteeksipyyntönsä ylimääräisessä kokouksessa.

Taustalla oli torstain uutispommi: julkisuuteen paljastui, että Lindtman oli ainakin vuoden ajan vienyt ennen kyselytunteja puhemiehistölle nimilistoja, joihin hän oli valikoinut demariedustajia, joille sopisi jakaa puheenvuoroja.

Kokouksen jälkeen kameroiden eteen marssi hymyilevä johtokolmikko. Puheenjohtaja Antti Rinne, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä ja Lindtman vakuuttivat yksissä suin, että nimilistat olivat työtapaturma ja asia on nyt loppuunkäsitelty.

Mutta vaikka Lindtman saa jatkaa tehtävässään, jälkipyykkiä pestään vielä pitkään, arvioi politiikan tutkija, Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen johtaja Markku Jokisipilä.

Lindtmanin toiminta ryhmän puheenjohtajana vaikeutuu muodollisesta synninpäästöstä huolimatta huomattavasti.

– Eihän se lommo sieltä pois lähde eikä tätä asiaa unohdeta, toteaa Jokisipilä.

–  On selvää, että hänen asemansa eduskuntaryhmän puheenjohtajana on huomattavasti hankalampi ja heikompi kuin ennen. Hänen toimintansa tulee olemaan erityistarkkailussa varsinkin niiden edustajien taholta, jotka nyt kokivat tulleensa kohdelluiksi epäreilusti. Hän joutuu tekemään paljon töitä voittaakseen takaisin niiden edustajien luottamuksen, jotka eivät olleet listojen mukaan saamassa yhtä paljon puheenvuoroja kuin toiset.

Yksi heistä on kansanedustaja Susanna Huovinen (sd), joka ilmaisi närkästymisensä julkisesti.

– Olen pettynyt ja järkyttynyt tilanteesta. Olen ryhmäni kokeneimpia kansanedustajia enkä ymmärrä lainkaan, miten tällaista listakulttuuria on ylipäätään voitu pitää säällisenä tapana toimia. Eilen ei selvinnyt, millä joukolla ”parhaita puhujia” on valittu. Sen kyllä ymmärsin nyt, että itse en ole kuulunut tähän valikoituun joukkoon, Huovinen purkautui Facebookissa.

JOKISIPILÄ huomauttaa, että Lindtmanin toiminta on ristiriidassa perustuslain kanssa.

– Hänen pitäisi eduskuntaryhmän puheenjohtajan asemassa olla hyvin selvillä siitä, minkälaiset säädökset ja lait ohjaavat toimintaa eduskunnassa. Perustuslain 31. pykälä koskee kansanedustajan puhevapautta ja sisältää periaatteen, että kansanedustajan on saatava hoitaa tehtäväänsä eduskunnassa minkään ja kenenkään estämättä.

Jos Lindtman olisi saanut tahtonsa läpi ja puhemiehet olisivat valinneet hänen listoiltaan tietyt edustajat puhumaan tietyistä asioista, tilanne olisi näyttänyt pahalta sekä Lindtmanin itsensä että puhemiesten kannalta. Tutkijan mukaan puhemies Maria Lohela (ps) ja varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk) tietyllä tavalla pelastivat Lindtmanin antaessaan ymmärtää, ettei listoilla ollut vaikutusta puheenvuorojen jakamiseen.

– Tämä on silti potentiaalisesti aika vakava asia, koska perustuslakiristiriita tässä on olemassa, vaikka se nyt ei toteutunutkaan. Puolueen eduskunnassa toimivilla johtohahmoilla on tärkeintä eduskuntaryhmän mahdollisimman varaukseton ja jakamaton tuki. Kun se vaarantuu, toimintaedellytykset heikkenevät laajalla rintamalla. Ei siitä mihinkään pääse.

MYÖS Lindtmanin mahdolliset haaveet puolueen puheenjohtajuudesta saattavat nyt kokea kolauksen.

Puoluekenttä on ilmaissut tyytymättömyyttä puheenjohtaja Antti Rinteen toimintaan. Istuvan puheenjohtajan haastajaksi vahvimpana nimenä on pitkään väläytelty Lindtmania. Jokisipilä uskoo, että hänen puheenjohtajakisalleen saattoi tulla nimilistojen myötä piste.

– Kaikki on tietysti mahdollista, mutta jos tämän päivän tilanteen pohjalta pitäisi veikata, niin ei se kovin todennäköiseltä näytä. Lindtman saa ottaa kovan loppukirin, mikäli hän aikoo tämän tilanteen jättää taakseen marraskuuhun mennessä.

Rinne on luvannut ilmoittaa jatkoaikeistaan marraskuun puoluevaltuustossa.

SDP:N kannatuslukemat ovat olleet pitkään korkealiidossa ja huhtikuun kuntavaaleissa puolue toivoo niiden realisoituvan. Nimilistakohun kaltaiset kompastelut ja sisäisestä toiminnasta julkisuuteen välittyvä repaleinen vaikutelma saattavat vaikuttaa vaalitulokseen, arvioi Jokisipilä. Kasvavaa liikkuvien äänestäjien massaa ei töpeksimällä hurmata.

– Eduskuntaryhmä on keskeisin puolueen politiikkaa toteuttava ydinryhmä, ja jos sen toiminnasta tulee julkisuuteen näin hajanainen kuva, se ei näytä äänestäjien silmiin hyvältä, sanoo tutkija.

– Kaikki tämmöiset tapaukset, jotka näyttävät huonolta puolueen uskottavuuden tai toimintakyvyn kannalta, ovat myrkkyä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    2. 2

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    7. 7

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    8. 8

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    9. 9

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    2. 2

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. Näytä lisää