Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sota-aikana keskitytään ”nenänkäyttötehtäviin” – Tällainen on nykyajan täydellinen sotakoira Musti

Sadat koirat taistelivat Suomen itsenäisyyden puolesta, mutta nykypäivänä palvelevien sotakoirien elämä on varsin erilaista.
Porin Prikaatin sotakoiraosaston johtaja, luutnantti Petteri Halme vastaa koirakoulutuksen käytännön toteuttamisesta.

Hän kertoo, että sotakoirien koulutus Niinisalossa alkoi jo vuonna 1955, mutta vuosien varrella koirien koulutus on muuttunut huomattavasti.

– Koirien käyttö on paljon laajempaa ja spesifioitua, ne koulutetaan tiettyyn tehtävään. Ennen oli jälkikoiria ja vartiokoiria, nykyään koirien tehtävänimikkeet ovat paljon laajempia.

Sotakoira on yleisnimike, jota käytetään puolustusvoimien omistuksessa tai hallinnassa olevasta koirasta. Tehtävät vaihtelevat koirasta ja koulutuksesta riippuen aina räjähteiden etsimisestä vaarallisten henkilöiden kiinniottoon.

Kaikkia sotakoiria kuitenkin yhdistää muutama piirre: niiden tulee olla lihaksistonsa ja luustonsa rakenteen puolesta kestäviä, hyviä käyttökoiria. Ne pystyvät liikkumaan ketterästi ja kestävät arjen käytön rasitukset, eivätkä väsy helposti.

– Eivät ne paljoa eroa hyvistä palveluskoirista.

Sotakoiralle sopivan luonteen kuvaaminen onkin jo hankalampaa, sillä jokainen näkee koiran luonteen eri tavalla.

– Sen pitää olla normaaleilla vieteillä ja vaistoilla varustettu koira. Hyvä taistelutahto, kestävyys, hyvin koulutettavissa ja hermoiltaan tasapainoinen. Koira pystyy itse ratkomaan ongelmia. Sellainen mielen tasapaino, Halme tiivistää.

Pennusta sotilaaksi

Sotakoirien koulutus alkaa jo kahdeksanviikkoisena pentuna, eli heti kun ne tulevat ohjaajilleen. Aluksi koulutus vahvistaa koiran sosiaalistumista ja käyttäytymistä, sekä sen tottelevaisuutta.

Koirien kanssa tehdään jälkiharjoituksia vaikkapa päivän aterioista. Ihan tällainen omaehtoisen oppimisen kautta, Halme kertoo.

Kahdeksan kuukauden iässä tuleva sotakoiraa ryhdytään totuttamaan sen tulevaan työympäristöön. Luvassa on ikään kuin työtehtäviin liittyvää agilityä, Halme kuvailee.

– Muun muassa liikkuvuusharjoituksia erilaisilla paikoilla ja pinnoilla. Jos ajatellaan vaikka, että etsitään huumausaineita kasarmeista. Siellä on erilaisia pintoja ja esteitä, vaikkapa sänkyjä, Halme selittää.

Harjoituksissa koira pääsee toteuttamaan luontaista käyttäytymistään. Jos se ei innostu harjoittelusta, se ei myöskään sovellus sotilaskoiraksi.

– Tavallaan ohjaaja tarjoaa koiralle koulutuksen kautta päivän kivaa. Mikä on koiralle sen luontaisempaa kuin nenän käyttö ja kaiken kivan etsiminen. Samalla tavalla kuin kotikoiralle voidaan piilottaa tennispallo.

Varsinaisiin palvelustehtäviinsä, esimerkiksi räjähteiden etsintään tai partiokoiraksi, koira koulutetaan puolentoista ja kolmen ikävuoden välillä. Koulutukseen pääsemiseksi koiran täytyy olla täysin terve.

Täydellinen Musti

Vaikka sotakoira on tarvittaessa hurja eläin, ei Halme haluaisi puhua siitä aseena, vaikka se onkin yksi voimankäytön väline. Sotatilanteessa koirien tehtävissä painottuu niiden ylivoimaisen hajuaistin merkitys.

Alla olevalla videolla lisää sotakoirista.

– Kriisiaikana koiran merkitys voimankäytön välineenä vähän pienenee, koska silloin kun sotilaita tarvitaan, on käytössä niin paljon muitakin työkaluja. Koira kannattaa päästää jäljestys- ja nenänkäyttötehtäviin, se on paljon arvokkaampaa, Halme sanoo.

– Huumausainekoirilla ei ehkä kriisiaikana ole niin paljon tehtävää.

Viime sodissa koirat toimivat myös viestinviejinä, mutta Halmeen mukaan nykyään näin ei enää tehdä. Viestien toimittamiseen on muita keinoja.

Ylivoimaista sotakoiraa vuosien varrelta Halmeelle ei tule mieleen, mutta hän tietää, minkälainen olisi täydellinen sotakoira Musti.

– Silloin kun koira tuntuu hyvältä, se on hyvä vähän kaikessa. Se on vähän kuin kymmenottelija, se hallitsee kaikki vaadittavat hommat hyvin. Tietysti sen pitäisi olla myös täysin terve

– Rotuun en lähde ottamaan kantaa, tai saan kuulla siitä jälkeenpäin. Kaikilla meillä on omat suosikkirotumme.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    5. 5

      IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

    6. 6

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    7. 7

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    8. 8

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    9. 9

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    10. 10

      Carl Bildt jatkaa kuittailua Trumpin Ruotsi-puheista – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    8. 8

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    5. 5

      IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

    6. Näytä lisää