Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Neljä kuoli ulosajossa Kemiönsaaressa: 3 kysymystä yhä vailla vastauksia – ”Minulla on aavistus asiasta, mutta ei tarkkaa tietoa”

Ainoa ulosajossa eloonjäänyt kuoli sunnuntaina.
Miksi auto suistui tieltä, kuka sitä kuljetti ja oliko kuljettaja juovuksissa? Tässä ovat keskeiset kysymykset, jotka Kemiönsaaressa viikonloppuna tapahtuneessa ulosajossa ovat edelleen vailla vastauksia.

Selvitys vaikeutui entisestään, koska ainoa ulosajossa eloonjäänyt mies kuoli saamiinsa vammoihin sunnuntaina. Rikoskomisario Jan Storing kertoo, ettei poliisi päässyt puhumaan hänen kanssaan ja kysymään esimerkiksi sitä, kuka oli auton ratissa.

– Minulla on aavistus asiasta (kuljettajasta), mutta ei tarkkaa tietoa. Auton omistajan perusteella voisi tietysti päätellä jotain, mutta jos seurue on ollut esimerkiksi ravintolassa, kuski on voinut vaihtua, Storing sanoo.

Onnettomuus tapahtui lauantain vastaisena yönä Dragsfjärdintiellä. Turma-autossa oli yhteensä neljä paikkakuntalaista miestä. Miehet ovat syntyneet vuosina 1982, 1990, 1996 ja 1974. Heistä kolme kuoli jo onnettomuuspaikalla.

Poliisin mukaan henkilöauto oli suistunut tieltä ja osunut puuhun. Auto oli myös pyörähtänyt katolleen. Poliisin on arvioinut, että autolla on ollut erittäin kova nopeus onnettomuushetkellä.

Paikka tiedettiin vaaralliseksi

Ulosajopaikka on tiedetty vaaralliseksi, ja siinä on kuudenkympin nopeusrajoitus.

– Käsittääkseni se tie on huono, ja sen takia nopeusrajoitusta on alennettu. Vauhdin on täytynyt olla kova. En pysty sanomaan, oliko liukasta. Yöaika, pimeä. Kyllä se on joka tapauksessa huono yhdistelmä, Storing sanoo.

Poliisi selvittää kaikkien autossa olleiden veren alkoholipitoisuuden, mutta tuloksia saadaan vasta jonkin ajan päästä, koska verinäytteet otetaan vasta ruumiinavauksen yhteydessä.

– Onnettomuus on todella traaginen. Monella on Kemiönsaarella ollut surkea viikonloppu ja alkuviikko. Se on pieni paikkakunta, kaikki tuntevat jokaisen, poliisi kertoo.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) esitti maanantaina surunvalittelunsa onnettomuuden takia.

– Esitän syvän osanottoni Kemiönsaaren liikenneonnettomuuden uhrien omaisille sekä kaikille, joita traaginen onnettomuus on koskettanut, sanoo ministeri Berner tiedotteessa.

Onnettomuutta alkaa tutkia poliisin lisäksi myös Onnettomuustietoinstituutti OTI.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  5. 5

    Kuvat jättiruuhkasta: MM-kisat ruuhkauttivat nelostien

  6. 6

    Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

  7. 7

    Ministeriltä kova arvio vuokranantajista Ylellä: Vuokralaisiksi halutaan mieluiten yhteiskunnan tukia nostavia

  8. 8

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  9. 9

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  10. 10

    Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  7. 7

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  8. 8

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Krista Pärmäkoski otti upeasti MM-hopeaa!

  3. 3

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  4. 4

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  5. 5

    Kuvat jättiruuhkasta: MM-kisat ruuhkauttivat nelostien

  6. Näytä lisää