Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

Helmikuun 10. päivä vuonna 1913 syntynyt Johannes Pietikäinen lähti sotaväkeen 21-vuotiaana. Hänen tietojensa mukaan hän on ainoa, joka sai ampua hirveä tykillä.
Johannes Pietikäinen, 103, on Linnan juhlien vanhin juhlija. Haapajärvellä asuva sotaveteraani lähti sotaväkeen 21-vuotiaana.

Hänen toivottiin menevän aliupseerikouluun, mutta Pietikäiselle se ei sopinut.

– Sanoin, että en minä jää, kun siinä menee vielä toinenkin kesä.

Tämä valinta oli Pietikäisen mukaan alkusoittoa sille, että talvisodan syttyessä 77 vuotta sitten 26-vuotias Pietikäinen joutui etulinjaan konepistoolinsa kanssa. Pelkosenniemellä erinomaisen kuulon ja terävän näön omaava mies kohtasi myös elämänsä kiperimmän tilanteen ollessaan asemasodan aikaan yövartiossa yhdessä toisen miehen kanssa. Molemmat olivat omalla puolellaan tietä.

Sitten Pietikäinen näki, kuinka jokin tumma nousi näkymään tietä vasten.

– Minä luin, että siinä oli yli kaksikymmentä ryssää.

Kaikki pelko unohtui, ja tilalle astui jännitys. Pietikäinen seurasi -40 asteen pakkasessa, kuinka tumma hahmorykelmä siirtyi hiljaa hänen puolelleen tietä.

– Siirsin hattua välillä toiselle korvalle ja välillä toiselle. Paleltuivat ne silti.

Sitten alkoi kuulua supinaa.

– Ajattelin, että nyt ne tulevat syliin! Olin polvillani ja annoin konepistoolin laulaa. Siitä alkoi kauhea vaikerrus.

Pietikäisen onneksi yllätetyt venäläiset ampuivat kohti hänen takanaan näkyviä kuusenlatvoja.

– Yksi ammus meni läheltä korvaa.

Kun vaikerrus loppui, Pietikäinen tiesi, että hänen tehtävänsä oli suoritettu. Hän lähti perääntymään omiensa luo, ensin kontaten ja sitten juosten. Toinen kinnaskin jäi kiireessä ampumapaikalle.

Huusin, että älkää ampuko, minä se täältä tulen.

– Huusin, että älkää ampuko, minä se täältä tulen.

Pietikäinen oli hoitanut tilanteen yksin, sillä toinen vartiossa ollut mies oli venäläisten lähestyessä antanut pelolle vallan ja lähtenyt karkuun.

Aamulla selvisi, että Pietikäinen oli ollut vain 15 metrin päässä vihollisjoukkiota, josta oli enää jäljellä verinen vana venäläisten haettua ruumiit. Lisäksi paikalla oli leipä- ja ammuslaatikoita sekä kuusi asetta pistimineen.

Tapahtuman jälkeen Pietikäinen siirtyi partioon, joka tiedusteli venäläisten puolella. Tarkoituksena oli seurata vihollisen toimia ja välttää yhteenottoja. Yhdellä tiedusteluretkellä hän joutui silti päättämään kolmen venäläisen matkan.

– Sodan laki on, että tapa tai tule tapetuksi.

Jatkosodan aikaan Pietikäinen oli tykkien suuntaajana.

– Meillä oli siihen hommaan kahden tunnin perehdytys.

Jatkosodan vuosista Pietikäinen kertoo tenhoavalla tavalla, kuinka tykit kuumuivat Petroskoin valtauksen aikana niin, että oikein sihinä kävi niihin sylkäistessä, vaikka pakkastakin oli 50 astetta.

– Petroskoin jälkeen minulla meni kuulo moneksi päiväksi. En kuullut linnunlauluakaan yli 60 vuoteen.

En kuullut linnunlauluakaan yli 60 vuoteen.

Onpa Pietikäinen omien tietojensa mukaan myös ainoa sotilas, joka on saanut luvan ampua hirveä tykillä.

– Vartiomies keskeytti ruokailun kertomalla, että kolme hirveä oli matkalla Venäjän puolelle. Minua kehotettiin ampumaan tykillä venäläisten puolelle niin, että hirvet säikähtäisivät ja kääntyisivät takaisin. Ammuin, vaan ei se auttanut. Sinne menivät.

Pietikäinen on järjestänyt aseveljilleen myös lettukestit Syvärillä saatuaan muonituspuolella olleelta veljeltään voita ja toiselta tutulta pussillisen jauhoja.

– Siellä oli venäläisten pannu, jolla niitä paistelin. Laidat olivat juuri sopivat siihen, että lätyn saattoi kääntää heittämällä. Lättypino oli korkea ja syöjiä riitti.

Pian lettukestien jälkeen suomalaisille tuli lähtö, sillä oli epäilys, että venäläiset ovat tulossa Syvärin yli.

– Harmitti, että niin hyvä pannu jäi sinne.

Syvärin varressa menikin vielä kaksi vuotta. Pietikäinen tiesi, että hän oli pääsemässä lomille joululta ja kasvatti oikein asiasta tehden pitkät, korvasta korvaan ulottuvat viikset, jotta pääsee kotona antamaan partapusun Helvi-vaimolleen.

Lomat kuitenkin peruttiin, ja alle 30-vuotias Pietikäinen päätti ajaa viikset pois, kun häntä oli niiden vuoksi jo epäilty kovasti itseään vanhemmaksi mieheksi.

– Se oli sitten hurja näky, kun muu osa kasvoista oli ihan tummaa, ja viiksien alla ollut ihoalue loisti valkoisena, Pietikäinen nauraa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    4. 4

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    5. 5

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    6. 6

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    7. 7

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    8. 8

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    9. 9

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    10. 10

      Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä – puukotus tapahtui läheisessä asunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    9. 9

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    4. 4

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    5. 5

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    6. Näytä lisää